N
"No One"
Vieras
Tuki, apu ja vinkit jaksamiseen kotiäitinä olisivat nyt todella tarpeen!
Alan olla aivan hajalla ja uupunut tähän, siis kotiäitinä oloon ja nyt kaikenlainen apu ja vinkit jaksamiseen olisivat tarpeen. Vauva on vielä niin pieni, etten haluaisi sitä hoitoon laittaa, ennemminkin oma jaksaminen pitäisi saada kuntoon.
Meillä on allekouluikäisiä lapsia, nuorin siis vauva. Vauva on todella vaativa tapaus, sellainen jatkuvasti kanniskeltava ja viihdytettävä. Ei viihdy yksin lattialla, ei sitterissä, ei missään. Nukkuu katkonaisesti ja huonosti pienissä pätkissä. Itkee PALJON ja herkästi (lelu putosi -> itkee, ruoka ei tule nopeasti -> itkee, asento huono sylissä -> itkee). Päivisin en pääse (lue: jaksa mennä) lasten kanssa leikkipuistoja ja kauppaa kauemmas, koska vauva itkee myös automatkat, rattaissa jne. ellen kanniskele. Ei viihdy liinassa/kantorepussa yhtään. Asumme sen verran syrjässä, että yhtä leikkipuistoa + kauppaa lukuunottamatta muuta viihdykettä ei lähietäisyydellä ole. En voi päivisin tehdä yhtään mitään omia juttujani (lukea lehteä/askarrella isompien kanssa/olla netissä), koska vauva huutaisi tällöin suoraa huutoa. (Nytkin se huutaa pää punaisena, kun en hyppyytä tms.) Siivoukset, ruuanlaitot ym. hoidan niin, että lauleskelen vauvalle, pelleillen, hyppyytän, kannan mahdollisimman paljon mukana ja selvitään vähän vähemmällä itkulla niistä. Sitten toki muiden lasten tarpeet yritän kohdata myös.
Minulla on hyvä mies, joka on on normi päivätöissä. MUTTA ongelma on se, ettei hän mielestäni ollenkaan ymmärrä, millaista minun elämäni nykyään on. Ollaan puhuttu tästä pal-jon, ja hän nyt lähinnä toteaa, että sellaista kai se vauvaperheissä on ja sellaista se on muillakin ja pitää vaan jaksaa. Meillä on sopimus, että kumpikin, mies ja minä, saa kerran viikossa käydä illalla omassa harrastuksessaan ja tätä sopimusta kyllä noudatetaan, eli kerran viikossa pääsen nk. tuulettumaan. Se ei vaan tahdo ollenkaan riittää, en tahdo kertakaikkiaan löytää avaimia jaksamiseen. Miehen mielestä enemmät menot mulle olisivat epäreiluja, koskapa hänkin on päivät töissä eikä omalla ajalla ja niinhän se tavallaan onkin...Korvissa soi tuo vauvan huuto, olen niiiin väsynyt kuuntelemaan sitä. Kun mies tulee iltaisin kotiin, hän kyllä osallistuu aina toivomiini kotijuttuiihin jne. mutta päävastuullinen olen silti minä, koska minä tätä arkea pääosin pyöritän. Tätä pitäisi ainakin puoli vuotta (vähintään!) vielä jaksaa ja jonkin täytyy muuttua, että jaksaisin.
Alan olla aivan hajalla ja uupunut tähän, siis kotiäitinä oloon ja nyt kaikenlainen apu ja vinkit jaksamiseen olisivat tarpeen. Vauva on vielä niin pieni, etten haluaisi sitä hoitoon laittaa, ennemminkin oma jaksaminen pitäisi saada kuntoon.
Meillä on allekouluikäisiä lapsia, nuorin siis vauva. Vauva on todella vaativa tapaus, sellainen jatkuvasti kanniskeltava ja viihdytettävä. Ei viihdy yksin lattialla, ei sitterissä, ei missään. Nukkuu katkonaisesti ja huonosti pienissä pätkissä. Itkee PALJON ja herkästi (lelu putosi -> itkee, ruoka ei tule nopeasti -> itkee, asento huono sylissä -> itkee). Päivisin en pääse (lue: jaksa mennä) lasten kanssa leikkipuistoja ja kauppaa kauemmas, koska vauva itkee myös automatkat, rattaissa jne. ellen kanniskele. Ei viihdy liinassa/kantorepussa yhtään. Asumme sen verran syrjässä, että yhtä leikkipuistoa + kauppaa lukuunottamatta muuta viihdykettä ei lähietäisyydellä ole. En voi päivisin tehdä yhtään mitään omia juttujani (lukea lehteä/askarrella isompien kanssa/olla netissä), koska vauva huutaisi tällöin suoraa huutoa. (Nytkin se huutaa pää punaisena, kun en hyppyytä tms.) Siivoukset, ruuanlaitot ym. hoidan niin, että lauleskelen vauvalle, pelleillen, hyppyytän, kannan mahdollisimman paljon mukana ja selvitään vähän vähemmällä itkulla niistä. Sitten toki muiden lasten tarpeet yritän kohdata myös.
Minulla on hyvä mies, joka on on normi päivätöissä. MUTTA ongelma on se, ettei hän mielestäni ollenkaan ymmärrä, millaista minun elämäni nykyään on. Ollaan puhuttu tästä pal-jon, ja hän nyt lähinnä toteaa, että sellaista kai se vauvaperheissä on ja sellaista se on muillakin ja pitää vaan jaksaa. Meillä on sopimus, että kumpikin, mies ja minä, saa kerran viikossa käydä illalla omassa harrastuksessaan ja tätä sopimusta kyllä noudatetaan, eli kerran viikossa pääsen nk. tuulettumaan. Se ei vaan tahdo ollenkaan riittää, en tahdo kertakaikkiaan löytää avaimia jaksamiseen. Miehen mielestä enemmät menot mulle olisivat epäreiluja, koskapa hänkin on päivät töissä eikä omalla ajalla ja niinhän se tavallaan onkin...Korvissa soi tuo vauvan huuto, olen niiiin väsynyt kuuntelemaan sitä. Kun mies tulee iltaisin kotiin, hän kyllä osallistuu aina toivomiini kotijuttuiihin jne. mutta päävastuullinen olen silti minä, koska minä tätä arkea pääosin pyöritän. Tätä pitäisi ainakin puoli vuotta (vähintään!) vielä jaksaa ja jonkin täytyy muuttua, että jaksaisin.
Siinähän voisi olla jotain ideaa. Mitä tulee tulee tuohon, että "sellaista se vaan on" ja ajan kanssa helpottuu, joo tiedän. Tämä ei ole ensimmäinen vauva. Siitä huolimatta tarvitsen apua jaksamiseen juuri nyt.
mutta ehkä ei sitten kaikille... onneksi palsta auttaa! 
Kotona olo on tosi raskasta, varsinkin kun lapsilla on nyt tosi paha alkava uhma ja vaativat huomiota ja seurustelua ihan koko ajan. Öitäkään ei vielä nukuta ihan kokonaan, joten univelkakin painaa. Lapsenvahtiin ei ole varaa, eikä ketään sukulaisia asu täällä päin. Väsynyt olo koko ajan. :/
