Alkuperäinen kirjoittaja Tumpula:
Alkuperäinen kirjoittaja Tumpula:
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:Valitettavasti tuo surun pois sulkeminen mielestä on melkein ainut ratkaisu
Just mietin että jos oisin töissä niin voisin hakea sairaslomaa, mutta kotiäitinä sitä vaan on oltava käsittelemättä surua.
Oletko sä nyt kokonaan autoton, vaiko vain tällä hetkellä? Vieraat ovat tervetulleita, vähän vaihtelua tähän kamalaan arkeen!
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:Alkuperäinen kirjoittaja Tumpula:
Valitettavasti tuo surun pois sulkeminen mielestä on melkein ainut ratkaisu
Just mietin että jos oisin töissä niin voisin hakea sairaslomaa, mutta kotiäitinä sitä vaan on oltava käsittelemättä surua.
Oletko sä nyt kokonaan autoton, vaiko vain tällä hetkellä? Vieraat ovat tervetulleita, vähän vaihtelua tähän kamalaan arkeen!
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:Alkuperäinen kirjoittaja Tumpula:
Valitettavasti tuo surun pois sulkeminen mielestä on melkein ainut ratkaisu
Just mietin että jos oisin töissä niin voisin hakea sairaslomaa, mutta kotiäitinä sitä vaan on oltava käsittelemättä surua.
Oletko sä nyt kokonaan autoton, vaiko vain tällä hetkellä? Vieraat ovat tervetulleita, vähän vaihtelua tähän kamalaan arkeen!
Täällä yksi työssäkäyvä vastaa, vaikkei minulta kysyttykään. Kyllä minäkin jouduin sulkemaan surun pois mielestäni, miten sitä sairaslomallakaan ehtii käsitellä, kotityöt ja lapset ne on hoidettava työssäkäyvänkin. Eli äitini kuolema on kokonaan käsittelemättä, lisätaakkana on totaalisen murtunut isä, jonka toilailuja joutuu hoitamaan ja kestämään, sekä ihan pienet lapset. Luulsiin että äitini poismeno tulee käsiteltyä sitten kun isäkin kuolee ja lapset isompia.
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Meillä mies sairastui syöpään ja minä olin juuri aloittanut hoitovapaan 9kk ja 2v9kk ikäisten kanssa. Myös anopilla oli hiljattain todettu syöpä ja hän suri sitä, että ei voi olla minun apunani siitä syystä. Kun kerroin äidilleni asiasta niin hän tuhahti että "mitä ihmeen apua sinä täällä tarvit, onhan sitä yksinhuoltajiakin ollut maailmansivun". Minusta yksinhuoltajuus on kuitenkin eri asia kuin se, että puoliso sairastuu ja sitten se toinen osapuoli joutuu pyörittämään arkea sen oman huolensa ja surunsa kanssa.
Mutta minulla tuota raskaampaa jaksoa kesti vain sen ekan pariviikkoa, kun mies oli sairaalassa. Sittemmin hän joutui käymään sairaalassa vain yksittäisinä päivinä parin viikon välein ja ne reissut kesti muutaman tunnin. Eli vaikka sairasti tietysti niin oli kuitenkin kotonaja vieläpä hyvässä kunnossakin suurimmaksi osaksi.
Mutta sen parin viikon aikana olin välillä tosi voimaton täällä. Muistan erään illan, kun tuntui voimat olevan tosi vähissä ja esikoinen vain uhmaili niin lopulta iskin jonkun leluauton päreiksi lattiaan, kun johonkin oli se kiukku pakko purkaa.
Mutta kyllä niistä sitten vaan selvittiin ja vieläpä omasta mielestäni pärjäsin ja jaksoin hyvin. Eka kaksi viikkoa tosiaan otti eniten voimille, koska se oli niin epävarmaa ja epätietoista aikaa.
Mies on parantunut ja kolmas lapsemmekin on jo 10kk ikäinen, isommat 5,5v ja 3,5v.
Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:Alkuperäinen kirjoittaja Tumpula:
Valitettavasti tuo surun pois sulkeminen mielestä on melkein ainut ratkaisu
Just mietin että jos oisin töissä niin voisin hakea sairaslomaa, mutta kotiäitinä sitä vaan on oltava käsittelemättä surua.
Oletko sä nyt kokonaan autoton, vaiko vain tällä hetkellä? Vieraat ovat tervetulleita, vähän vaihtelua tähän kamalaan arkeen!
Täällä yksi työssäkäyvä vastaa, vaikkei minulta kysyttykään. Kyllä minäkin jouduin sulkemaan surun pois mielestäni, miten sitä sairaslomallakaan ehtii käsitellä, kotityöt ja lapset ne on hoidettava työssäkäyvänkin. Eli äitini kuolema on kokonaan käsittelemättä, lisätaakkana on totaalisen murtunut isä, jonka toilailuja joutuu hoitamaan ja kestämään, sekä ihan pienet lapset. Luulsiin että äitini poismeno tulee käsiteltyä sitten kun isäkin kuolee ja lapset isompia.
Kotityöt js lapset on toki jokaisen hoidettava.
Mutta tarkoitin että JOS olisin töissä niin voisin ottaa sairaslomaa jolloin saisin levätä ja käydä rauhassa surua läpi edes muutaman tunnin päivässä.
Nyt kun siihen ei ole mitään mahdollisuutta. Mä olen lasten kanssa sen 24/7
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Alkuperäinen kirjoittaja Horuksen silmä:Alkuperäinen kirjoittaja Tumpula:
Valitettavasti tuo surun pois sulkeminen mielestä on melkein ainut ratkaisu
Just mietin että jos oisin töissä niin voisin hakea sairaslomaa, mutta kotiäitinä sitä vaan on oltava käsittelemättä surua.
Oletko sä nyt kokonaan autoton, vaiko vain tällä hetkellä? Vieraat ovat tervetulleita, vähän vaihtelua tähän kamalaan arkeen!
Täällä yksi työssäkäyvä vastaa, vaikkei minulta kysyttykään. Kyllä minäkin jouduin sulkemaan surun pois mielestäni, miten sitä sairaslomallakaan ehtii käsitellä, kotityöt ja lapset ne on hoidettava työssäkäyvänkin. Eli äitini kuolema on kokonaan käsittelemättä, lisätaakkana on totaalisen murtunut isä, jonka toilailuja joutuu hoitamaan ja kestämään, sekä ihan pienet lapset. Luulsiin että äitini poismeno tulee käsiteltyä sitten kun isäkin kuolee ja lapset isompia.
Kotityöt js lapset on toki jokaisen hoidettava.
Mutta tarkoitin että JOS olisin töissä niin voisin ottaa sairaslomaa jolloin saisin levätä ja käydä rauhassa surua läpi edes muutaman tunnin päivässä.
Nyt kun siihen ei ole mitään mahdollisuutta. Mä olen lasten kanssa sen 24/7
Minulle ei myönnetty sairaslomaa äitini kuoleman johdosta. Töissä oli keskityttävä todella kovasti että selvisi päivistä, ja kotonaollessa olin sitten totaalisen puhki, ja oli hoidettava kotiasiat ja lapset.
