Koulun rangaistuksista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ??
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

??

Vieras
Voiko rangaistusta muuttaa kesken kaiken?

Poika on nimitellyt toista poikaa. Toinen poika ei uskaltanut enää tulla kouluun. Rangaistukseksi kiusaaja sai sen että häntä valvotaan kaikki välitunnit niin kauan kuin pyytää anteeksi tältä jota nimitteli.
Ensin kiusaaja protestoi rangaistusta ja vahtimista mutta hyväksyi sen sitten. Kun hän hyväksyi rangaistuksen päätti koulu muuttaa sitä niin että hän ei saa osallistua tietyille tunneille ennen kuin on pyytänyt anteeksi.

Ilmoille heitettiin myös ajatus että pojan täytyy vaihtaa luokkaa mistä poika tietysti pahoitti mielensä. Nyt kuitenkin tottui ajatukseen ja haluaisi vaihtaa luokkaa mutta se ei enää koululle sovikaan. Nyt täytyisi sitten vaihtaa koko koulua.
Ja anteeksi on pyydetty. Silti koulu jatkaa rangaistusta.

Mikä on siis oikein?

Kyse jo vähän isommista pojista, yläaste ikäisistä.
 
Nimitellyt?
Jotenkin tuli sellainen olo, että olisi tehnyt muutakin kuin nimitellyt. Käyttänyt todella raakaa henkistä väkivaltaa, pitkään. Uhkaillut. On meinaan tosi vaikea uskoa, että yläasteella rankaistaisiin tuolla lailla siitä, että Janne sanoo Kimmoa rillipääksi tai silmälasikäärmeeksi.
:/
 
eikö poikaosannut HETI pyytää anteeksi? Olisi rangaistukset voineet jäädä antamatta. Mutta ihmeellistä kyllä, jos koulu menee muuttelemaan ja pitkittään rangaistuksia.
 
en nyt ota kantaa tekoon tai rangaistuksen muotoon. Mielestäni pitäisi miettiä ensin mikä on sopiva rangasitus, kertoa tästä asian osaisille ja sitten pitää kiinni siitä toiminta tavasta. Millasen viestin tuo antaa nuorille, kun ei aikuisetkaan osaa päättää ja toimia johdonmukaisesti?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Nimitellyt?
Jotenkin tuli sellainen olo, että olisi tehnyt muutakin kuin nimitellyt. Käyttänyt todella raakaa henkistä väkivaltaa, pitkään. Uhkaillut. On meinaan tosi vaikea uskoa, että yläasteella rankaistaisiin tuolla lailla siitä, että Janne sanoo Kimmoa rillipääksi tai silmälasikäärmeeksi.
:/

Tässä on siis kyse ihan vaan nimittelystä. Eikä edes mistään pahasta. Vaan poika sanoi toista "vasikaksi". Mitään muuta ei ole ollut. Ei uhkailua eikä mitään. Siksi tämä tuntuukin oudolta. Ja tämäkään ei ole mitään jatkuvaa nimittelyä. Kerran sanoi ja toinen poika loukkaantui siitä.
Ei mitään jatkuvaa nälvimistä tai kiusaamista, nimittelyä.
 
Kyllä mun mielestä kiusaajien pitää saada ihan kunnon rangaistukset, ne aiheuttaa kuitenkin niin paljon henkistä sekä fyysistä kärsimystä kiusatuille joka saattaa vaikuttaa vuosikausia/kymmeniä. Ihan oikein olis jos joutuis vaihtamaan koulua.
 
Minusta on tietysti tärkeää että pyydetään anteeksi jos sanotaan rumasti. Ja jos ei pyydä niin sitten rangaistaan mutta minusta pitäisi pitää kiinni siitä muodosta millä rangaistaan. Eikä muuttaa. Ja sitten kun on anteeksi pyydetty niin minusta sen pitäisi riittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kyllä mun mielestä kiusaajien pitää saada ihan kunnon rangaistukset, ne aiheuttaa kuitenkin niin paljon henkistä sekä fyysistä kärsimystä kiusatuille joka saattaa vaikuttaa vuosikausia/kymmeniä. Ihan oikein olis jos joutuis vaihtamaan koulua.

Tässä ei siis ole kyse mistään jatkuvasta kiusaamisesta. Tämä kaksikko on itseasiassa kavereita jo menneisyydestä. Tämä yksi sana vain loukkasi tätä toista poikaa.
 
Rankat konstit rankkoihin juttuihin. Niin se vaan toimii kotona ja koulussa. Jos asia ei mene sanomalla perille, täytyy ottaa kovemmat konstit käyttöön. Poika pitää saada ajattelemaan tekojaan ja seuraamuksia. Kuulostaa siltä, että kyse ei ole pelkästä nimittelystä, vaan että kiusaaminen on ollut isompaa ja ikävämpää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Nimitellyt?
Jotenkin tuli sellainen olo, että olisi tehnyt muutakin kuin nimitellyt. Käyttänyt todella raakaa henkistä väkivaltaa, pitkään. Uhkaillut. On meinaan tosi vaikea uskoa, että yläasteella rankaistaisiin tuolla lailla siitä, että Janne sanoo Kimmoa rillipääksi tai silmälasikäärmeeksi.
:/

Tässä on siis kyse ihan vaan nimittelystä. Eikä edes mistään pahasta. Vaan poika sanoi toista "vasikaksi". Mitään muuta ei ole ollut. Ei uhkailua eikä mitään. Siksi tämä tuntuukin oudolta. Ja tämäkään ei ole mitään jatkuvaa nimittelyä. Kerran sanoi ja toinen poika loukkaantui siitä.
Ei mitään jatkuvaa nälvimistä tai kiusaamista, nimittelyä.

TOSI outoa. Siis tuo rangaistuksen suuruus & se, että yläasteikäinen poika ei uskalla mennä kouluun koska häntä on kerran kutsuttu vasikaksi. :o
Itse asiaan: mun mielestä koulun ei kuuluisi keksiä uusia rangaistuksia yhden ja saman rikkeen vuoksi. "Rikos" on tehty, rangaistus on kärsitty, ja asian pitäisi olla sillä selvä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Nimitellyt?
Jotenkin tuli sellainen olo, että olisi tehnyt muutakin kuin nimitellyt. Käyttänyt todella raakaa henkistä väkivaltaa, pitkään. Uhkaillut. On meinaan tosi vaikea uskoa, että yläasteella rankaistaisiin tuolla lailla siitä, että Janne sanoo Kimmoa rillipääksi tai silmälasikäärmeeksi.
:/

Tässä on siis kyse ihan vaan nimittelystä. Eikä edes mistään pahasta. Vaan poika sanoi toista "vasikaksi". Mitään muuta ei ole ollut. Ei uhkailua eikä mitään. Siksi tämä tuntuukin oudolta. Ja tämäkään ei ole mitään jatkuvaa nimittelyä. Kerran sanoi ja toinen poika loukkaantui siitä.
Ei mitään jatkuvaa nälvimistä tai kiusaamista, nimittelyä.

Kenen kertomus tuo on? Onko myös toista poikaa (eli sitä nimiteltyä ) kuultu asiassa?
 
Rangaistus "rikoksesta" on minusta ihan ok. ja hyvä juttu!! Mutta sen muuttaminen oman mielen mukaan ei. Kun rangaistus on kärsitty niin se on sillä hyvä. Ei sitten lisätä mitään enää.
Tämä siis vaan minun mielipide.
 
siis mulle tulis mieleen että kun on nimitellyt vasikaksi, niin se sisältää kostouhkauksen ja siksi häntä on valvottu välitunnilla ja haluttu siirtää eri luokalle ja toiseen kouluun? tai sitte reksi on skitso?
 
Alkuperäinen kirjoittaja whatever:
siis mulle tulis mieleen että kun on nimitellyt vasikaksi, niin se sisältää kostouhkauksen ja siksi häntä on valvottu välitunnilla ja haluttu siirtää eri luokalle ja toiseen kouluun? tai sitte reksi on skitso?

Mun mielestäni myös tuo sana sisältää selvän uhkauksen.
 
Mä en ymmärrä koulun toimintatapaa! :o Annetaan kiusaajan / solvaajan / nimittelijän leikkiä kunkkua ja odotetaan koska arvon vesa suostuu pyytämään anteeksi.
Jo on paksua! :headwall:
 
No tämä on jo selvitetty. Mutta jäin vaan miettimään että oliko tuo rangaistuksen muuttaminen jatkuvasti jne. yleinen toiminta tapa :)

Asia sinällään on jo selvä ja vanha juttu.
 
Pelkkä vasikka sana ei ketään suista niin raiteiltaan etteikö kouluun enää uskaltaisi tulla.

Kyse on varmaankin jostain muustakin asiasta, eikä vain siitä.

Onko kiusaaja pyytänyt anteeksi vai johtuuko lisä rangaistukset tai rangaistuksen muutokset siitä, ettei ole pyytänyt koulussa anteeksi, niin kuin on alunperin vaadittu tekemään?
 
No tästä on jo aikaa, vuosia. Kyse ei siis ole minun omista lapsistani jotka eivät ole kouluikäisiä vielä. Mutta kun nyt tutkin opiskeluni merkeissä koulukiusaamista ja piti etsiä omasta menneisyydestä esimerkkejä koulukiusaamisesta ja sen seuraamuksista niin tuli tälläinen mieleen. Eli pohdiskelin tässä sekä kiusaajan kantilta, koulun kantilta sekä kiusatun kantilta.
Ja jämähdin tuohon että saako koulu mielivaltasesti muuttaa rangaistusta.
Toki nykyään voi systeemit olla jo toiset. Aikaa kymmenisen vuotta.
Nyt vaan lisää mielipiteitä kehiin, voin käyttää niitä ehkä apuna sitten tässä tutkimuksessakin :) Ja aika monipuolisestihan ihmiset tähän näköjään suhtautuukin.

Minusta kyse oli sanasta Vasikka ... Toki voi olla että se oli joku muukin vastaava. Mutta kuitenkin, yhden sanan se piti sisällään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Alkuperäinen kirjoittaja Åboriginal:
Nimitellyt?
Jotenkin tuli sellainen olo, että olisi tehnyt muutakin kuin nimitellyt. Käyttänyt todella raakaa henkistä väkivaltaa, pitkään. Uhkaillut. On meinaan tosi vaikea uskoa, että yläasteella rankaistaisiin tuolla lailla siitä, että Janne sanoo Kimmoa rillipääksi tai silmälasikäärmeeksi.
:/

Tässä on siis kyse ihan vaan nimittelystä. Eikä edes mistään pahasta. Vaan poika sanoi toista "vasikaksi". Mitään muuta ei ole ollut. Ei uhkailua eikä mitään. Siksi tämä tuntuukin oudolta. Ja tämäkään ei ole mitään jatkuvaa nimittelyä. Kerran sanoi ja toinen poika loukkaantui siitä.
Ei mitään jatkuvaa nälvimistä tai kiusaamista, nimittelyä.

eihän tuo ole sitten tutkijan mukaan edes koulukiusaamista ollenkaan. Koulukiusaamisen määritelmähän on, että jotakin kiusataan pitempään isomman joukon toimesta, eristetään ym.

Kyllä tuossa nyt koulu enemmänkin kiusaaa sinun poikaasi, yhden virheen takia, joita me kaikki teeemme, haukumme joskus toisia, ainakin lapsena, on alettu syrjiä sinun lastasi.

Jos nyt on noin kuten sanot, että kyseessä on yksittäinen tapaus.
 
siis miten tutkija christina salmivalli, joka on tutkinut koulukiusausta määrittelee, tuossa ei ole mistään kiusauksesta edes kysymys.
 
Yhteistyössä