Kouvolan Lehtomäki, kannattaako muuttaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kertokaas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kertokaas

Vieras
Millainen paikka asua lapsiperheelle? Ainakin nettisivujen perusteella houkutteli.
Ja mikä on ns. vanhan Kouvolan "slummialuetta", minne ei kannata missään tapauksessa muuttaa?
 
No. En muuttaisi sinne niihin kerrostaloihin. Lehtomäen takana on uusi omakotialue, joka taas on ihan erilaista seutua. Lehtomäen ohella Tornionmäen kerrostaloihin en muuttaisi, mutta tiedän kyllä joidenkin siellä viihtyneen.
 
Joo riippuu todella kadusta kannattaako vai ei. Lehtomäki on yksi niitä huonomaineisimmista alueista, tosin eipä siellä, kun siellä on kaupungin vuokra-asuntoja ja siellä asuu jonkin verran myös mustalaisia.
Itse asuin Lehtomäessä vuoden verran ja ihan rauhallista siellä kuitenkin silloinkin oli, nykyään asun Käpylän alueella, jossa pääosin onkin omakotitaloja.
 
Aivan, kaupungin vuokratalot onkin kansoitettu mustalaisilla myös täällä tämänhetkisellä asuinpaikkakunnallamme :/
Osoitteista en osaa sanoa, kun tarkoitus hakea juuri kaupungin vuokra-asuntoa, kolmiota tai neliötä, mutta saa toki suositella että mistä päin kannattaisi!
 
Lehtomäki, eskolanmäki ja viitakumpu on alueita mihin en muuttais. Nuorempana asuin eskolanmäessä ja aikaa vietin jonku verran lehtomäessä ja viitakummussa et näki vähän mikä meininki siellä on. Itse voisin ehkä muuttaa mut lastani en sinne vie.. Voi olla että viidessä vuodessa muuttunukki paljon, siitä en tiedä.. Ite asutaan kaupungin vuokra-asunnossa kuusaan puolella, ja täällä meilläpäin on ainaki ihanan rauhallista asuu lapsen kanssa :)
 
Paljon pahempi paikka Lehtomäki on kuin Eskolanmäki.

Eihän Eskolanmäessä oo enää ees kauppaa niin jää ihmisiltä iltakaljat ostamatta.

Jos ei kaupungin vuokrakämppään joudu niin tuskin missään ihan kamalaa on.
 
Käytte kävelemässä mahdollissa asuinpaikoissa vähän lenkkiä niin näette omin silmin millaista siellä on.

Lehtomäki on täynnä nuoria ja hämminkiä. Eskolanmäessä on 90% eläkeläisiä ja muu Kouvola siltä väliltä.
 
Käytte kävelemässä mahdollissa asuinpaikoissa vähän lenkkiä niin näette omin silmin millaista siellä on.

Lehtomäki on täynnä nuoria ja hämminkiä. Eskolanmäessä on 90% eläkeläisiä ja muu Kouvola siltä väliltä.

ai Eskolanmäessä eläkeläisiä, no ainakin maahanmuuttajia siellä on aika paljon, erityisesti venäläisiä on Eskolanmäessä paljon. Tosin molemmissa on niitä rauhallisempia katuja ja päinvastoin.
 
Oon asunu 98 vuodesta lehtomäessä(ja tällä hetkellä 13 v) ja silmät pyöreinä täällä luen kun lehtomäekä haukutaan.Olen asunut salmentöyryntie 2 ja nyt mertakujalla ja voin sanoa että ei mitään pahaa sanottavaa.Nyt tässä mertakujan kerrostalossa on vain ja ainoastaan suomalaisia . Mamut,mustalaiset,ryssät,suurimmat alkoholistit ja narkkarit ovat linnouttautuneet lähinnä utunmäentielle ja sielä ne suurimmaksi osaksi pysyy.Utunmäentiellä kun käväsin niin tultiin kysymään pillereitä mutta sielä aina sattuu ja tapahtuu mutta esim täällä mertakujalla on harvinaisen rauhallista .Jotkut paikat/kadut täällä on tosi rauhallisia ja jotkut ei aina niinkään.Lehtomäessä on ollu hyvä asua,kaupat lähellä ja kirjasto sekä koiran omistaville on täällä paljon koirapolkuja ja lenkkeilymaastoa.Siihen asti kun itse osaa käyttäytyä ja olla aukomatta päätään niin ongelmilta välttyy.
Jos tälläistä teidän mielestä "hämminkiä" ei kestä niin käypääkä Helsingissä tai muuttakaa mettään asumaan,sielä ei muuta huutoa kuulu ku linnun laulua.
 
niimpä iidauh mutta kylläl mertkakujallakin on ollut häiriöitä, kuten ne mannet siinä tien toisella puolella jotka kyllä häiriötä aiheuttavat.Mutta muuten lehtomäki on hyvin rauhallista seutua utunmäentietä lukuunottamatta, kunhan löytää hyvän asuinpaikan joka ei ole vaikeaa kunhan ei utunmäentien 'rauhattomaan' asuinalueeseen muuta, vaikka kyllä utunmäentiellä on myös rauhallista kunhan löytää oikean kohdan kuten päiväkodin vierusta on hyvin rauhallista!
 
^^jeb huudattaa välil musiikkii autossa mut eipä siitä mulle oo pahemmin häiriöö ollu.Muutenkin jos vertaa utunmäen pariin taloon niin aika vähäistä siihen nähden.
 

Similar threads

T
Viestiä
2
Luettu
273
Aihe vapaa
paljasjalkainen mikkeliläinen
P
M
Viestiä
18
Luettu
3K
Aihe vapaa
Muahahahaaa
M
M
Viestiä
7
Luettu
4K
Aihe vapaa
Maija äiti
M

Yhteistyössä