L
Lily
Vieras
Eli minulla on aina ollut säännölliset kuukautiset. En muista kiertoa, joka olisi menny pitemmäksi kuin 29 päivää. Ainoastaan ensimmäinen kierto pillereiden lopetuksesta, jolloin edelliset "menkat" olivat tyhjennysvuoto.
Nyt menkat ovat kuudetta päivää myöhässä. Vatsaa vihlonut jo yli viikon. Nyt alkanut tulla todella kipeitä repäisykipuja häpyluuhun. Aina kun nousee ylös sohvalta/sängyltä tms. tuntuu järkyttävä repäisy nivusissa/häpyluussa (ei ollenkaan menkkamainen, mutta silti "juoksen" aina vessaan varmistamaan). Muita pienempiä oireita on (pahoinvointi, rinnat), mutta ne ovat kuviteltavissa. Tuo repäisykipu ei.
Pillerit lopetettu 4kk sitten. Kierto ollut sen jälkeen 28 päivää, siis ennen tätä kiertoa. Olen alkanut tunnustelemaan tässä kuussa limoja ja kohdunsuuta ovulaation tunnistamiseksi. Siis luin netistä jutua, että ovulaation voi tunnistaa sitä kautta. Tämän kierron ovulaation jälkeen lima on yhä ollut todella runsasta ja kohdun suu on kasanut ja kovettunut. Nyt siellä on suunnilleen pingispallon kokoinen "pallo". Onko tämä ihan normaalia ennen menkkoja?
Testit ne vain näyttää negatiivista... Ajattelin tehdä kahden päivän kuluttua uuden. Alkaa mennä usko siihen et menkat alkais.
Milloin kannattaa mennä lääkärille vatsakiujen takia? Jos siis menkat ei ala mut testi näyttää negaa? Ja onko normaalia tämmöinen kipuilu, jos plussa tulisikin sieltä myöhemmin?
Olen kuullut ettei ole tavatonta, ettei vielä tässä vaiheessa ole aivan tavatonta, että testi näyttäisi negaa, vaikka olisikin raskaana.