Köyhyyden syitä?

["vieras"]

10 vuotta sitten - jotkut palstalaiset ehkä muistavatkin vielä - myös minä olin sitä mieltä, että kaikki mikä onnistuu minulta, täytyy onnistua kaikilta muiltakin.

Lähinnä kai tarkoitinkin, etä minä tiedän asiasta jotakin. Olen kyllä nähnyt ympärillä, että kaikki eivät ole pystyneet samaan. Se ei ole häpeä, jos ei pysty. Se on häpeä, jos ei yritä.

 

["vieras"]

Uskoisin syynä olevan tämän päivän odotukset. Meillä on joko oma, vanhempien tai muiden läheisten, kavereiden ja yhteiskunnan (media tiedottajana) käsitys siitä, millaista elämän pitäisi olla. Parisuhde, perhe, työtä, koti, harrastuksia, ystäviä. Ja vähän muutakin.

Kun minä vuonna 1980 pääsin ylioppilaaksi, elettiin vielä aikaa, jolloin mihin tahansa ammattiin kouluttautumalla sait töitä. Työpaikat olivat pääsääntöisesti vakituisia, ahkeruudella päästiin etenemään työssä ja kivan prinikan sai rintaansa, kun toimitusjohta tuli pitämään työntekijälle puhetta 40 vuoden uurastuksesta firmassa ja toivottamaan eläkkeelle lähtijälle terveitä ja virkeitä eläkepäiviä. Jos teitkin määräaikaisia (sijaisuuksia), niin uusi työpaikka löytyi jo ennenkuin edellisessä oli viimeinen työpäivä. Työttömänä ei tarvinnut olla yhtään ja töitä löytyi, vaikkei olisi ollut mitään koulutustakaan. Itsekin menin lukion jälkeen töihin työtehtävään, johon nykyisin pitää olla koulutus. Siihen aikaan oli muutenkin paljon sellaisia avustavia työtehtäviä, joita pystyi vähän vajaakuntoisempikin hoitamaan. Meille 70-luvun teineille koko maailma oli siis avoinna.

Kun 80-luvun puolivälissä tulin äidiksi, vanhemmuus ja erityisesti äitiys olivat aivan erilaista kuin nykyisin. Vuokrakerrostalokaksio oli aivan oiva paikka kasvattaa lastaan. Ei silloin vertailtu vaunujen merkkejä ja hintoja vaan oltiin vaan iloisia, jos satuttiin jostain saamaan halvalla käytettynä kulahtaneetkin vaunut, joissa pyörät pysyivät suht vähällä potkimisella paikoillaan. Leikkipuistoon kun mentiin, äitikaveriksi riitti kuka tahansa siellä oleva, jolla oli lapsi. Toisten vaatteita, ravintotuttumuksia, asumismuotoa, ammattia (tai sen puutetta) tms ei kauhisteltu eikä paheksuttu.

Siihen aikaan ei myöskään ollut kaupat väärällään hilavitkuttimia, joista uusin versio piti hankkia heti, kun sellainen ilmestyy. Uusi hankittiin sitten, kun vanhaa ei saanut enää korjattua. Yksi lankapuhelin ja yksi telkkari per huusholli riitti. Ulkomaanmatkat olivat siihen aikaan suomalaiseen palkkatasoon nähden kalliita, joten keskituloisetkin joutuivat säästämään pystyäkseen viemään perheensä edes joka toinen vuosi Mallorcalle. Muutenkin keskiluokan tapa kuluttaa oli lähempänä pienituloisten tapaa kuluttaa kuin varakkaiden tapaa kuluttaa. 28 oppilaan luokassa saattoi olla 2 oppilasta, joilla oli kaikkea kivaa, mutta niillä 26:lla ei ollut. Nykyisin tilanne on toisinpäin eli niillä 26:lla on kaikkea kivaa, mutta niillä 2:lla ei ole. Ja jokainen vanhempi tietysti tänä päivänä toivoo, että oma lapsi ei olisi toinen niistä kahdesta vaan yksi niistä 26:sta.

Ei tästä ole k uin 5 vuotta, kun kuopuksen yläasteella kävi eri alojen edustajia kertomassa nuorille ja heidän vanhemmilleen erilaisista toisen asteen opiskeluista. Muistan hyvin, miten joku Metalliliiton tyyppi kävi hehkuttamassa, että nyt kannattaa opiskella metallialalle. Meni vuosi, ja lehdistä sai lukea mittavista irtisanomisista ja lomautuksista metallialalla. Tämän päivän nuori ei voi enää luottaa siihen, että kun jotain lähtee opiskelemaan, se ala työllistää vielä 7 vuoden päästäkin. Voi olla, että nuori valmistuu suoraan kortistoon, koska alan töitä ei enää olekaan vaan ne on siirretty halvempien kustannusten maihin. Oikeiden valintojen tekeminen on tänä päivänä todella vaikeaa, koska kukaan ei osaa - edes me "fiksut aikuiset" - sanoa, mikä se oikea valinta 100%:n varmasti olisi.

Hyvä keittis, kun jaksoit kirjoittaa tämä historiikin ja jaksoin sen vielä toisen kerran laittaa ylle.

Tuo kaikki on niin totta. Mutta se peruskysymys on edelleen vastaamatta, miksi nyt on näin. Pitääkö tästä nykyisestä täysin vinksalleen menneestä tilanteesta syyttää ankeaa lapsuutta (joka siis monella olikin hyvä), vai presidenttiä, pääministeriä, mediaa, talousjohtajia, pomoa, ilkeitä ämmiä vai onko meitä nuoremmat vain tehneet jotain vääriä valintoja. Olen kyllä sitä mieltä, että minä aika samanikäisenä otan vastuun osin itselleni. Lapset ovat jääneet oikeaa kasvatusta vaille ja jätin liikaa heidät ottamaan oppia TV-sarjoista, videoista ja muusta turhuudesta, joka opettaa täysin vääriä arvoja ja elämänodotuksia.

On myös ymmärrettävä, että maailma on aina muuttunut. Minun nuoruudessani ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin, suureen tuntemattomaan, jotkut vähän aikaisemmin lähtivät Ruotsiin jne. Silloinkin oli suuri epävarmuus työpaikoista ja niitä tietoni mukaan käytiin jopa kysymässä joka aamu uudestaan ja vain osa otettiin. Ei se niin ruusuista silloinkaan kaikilla sekatyömiehillä ollut. Silti suurin osa heistä pärjäsi elämässään ja kasvatti uusia sukupolvia.

 

[19v.]

Mulla ja mun avokilla on aika hankala tilanne. Kummatkin opiskellaan. Onneksi mies on sen ikäinen ettei vanhempien tulot enää vaikuta. Mulla vaikuttaa. Saan sen 200e kuussa käteen millä pitäis maksaa vuokra, sähkö,vesi ja syyä kuukausi.. Ja kaikki siitä että minun oletetaan maksavan itse loput jostain, no mistä? Ei minun vanhempani tue taloudellisesti mitenkään eikä heidän mielestäni tarvitsekkaan koska olen täysi-ikäinen. Haluaisimme kummatkin tehdä koulun ohessa töitä, mutta meiltä lähtee silloin tuet...Ja suoraan sanottuna en usko että jaksaisimme kummatkin käydä joka ilta ja viikonloput töissä (sillo varmaan tienattaisi sen verran että pystyisi elämään jotenkin..) ja pahimmassa tapauksessa voisi käydä niin, että opiskelu jäisi taka-alalle yms.

Helppohan se on olettaa, että vanhemmat maksaa. No eipä kaikilla maksa. Jos menet töihin, sulta uhataan evätä tuet. No, sitten sulle silti jankutetaan että maksa itse loput. Ja mikä mun mielestä tyhmintä, pakotetaan ottamaan opintolaina. Kun yleensä ammatti kouluun tai luokioon menevä on noin, 15-16-vuotias alottaessaan. Tuskin tuon ikäinen pahemmin miettii mihin laittaa sen rahansa, eli toki raha kelpaa.

Mutta monilla meijän tutuilla heidän köyhyys johtuu omasta laiskuudesta ja tyhmyydestä. Kun ei mietitä mihin se raha laitetaan. Tankataan heti auto täyteen ja ostetaan kaljaa ja käydään baareissa ja pikaruoka ravintoloissa. Sitten tän jälkeen mietitään millä maksetaan muu eläminen ja soitellaan vanhemmat ja sukulaiset läpi.. Ja sitten jaksetaan kerskailla kun itse elätän itseni..

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";26847010]Hyvä keittis, kun jaksoit kirjoittaa tämä historiikin ja jaksoin sen vielä toisen kerran laittaa ylle.

Tuo kaikki on niin totta. Mutta se peruskysymys on edelleen vastaamatta, miksi nyt on näin. Pitääkö tästä nykyisestä täysin vinksalleen menneestä tilanteesta syyttää ankeaa lapsuutta (joka siis monella olikin hyvä), vai presidenttiä, pääministeriä, mediaa, talousjohtajia, pomoa, ilkeitä ämmiä vai onko meitä nuoremmat vain tehneet jotain vääriä valintoja. Olen kyllä sitä mieltä, että minä aika samanikäisenä otan vastuun osin itselleni. Lapset ovat jääneet oikeaa kasvatusta vaille ja jätin liikaa heidät ottamaan oppia TV-sarjoista, videoista ja muusta turhuudesta, joka opettaa täysin vääriä arvoja ja elämänodotuksia.

On myös ymmärrettävä, että maailma on aina muuttunut. Minun nuoruudessani ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin, suureen tuntemattomaan, jotkut vähän aikaisemmin lähtivät Ruotsiin jne. Silloinkin oli suuri epävarmuus työpaikoista ja niitä tietoni mukaan käytiin jopa kysymässä joka aamu uudestaan ja vain osa otettiin. Ei se niin ruusuista silloinkaan kaikilla sekatyömiehillä ollut. Silti suurin osa heistä pärjäsi elämässään ja kasvatti uusia sukupolvia.[/QUOTE]
Koska tutkimustenkin mukaan lapsilla ja nuorilla menee nykyisin paremmin kuin koskaan (niillä 26:lla), mutta niillä, joilla ei mene (niillä 2:lla), menee entistäkin huonommin, koska välimatka niihin 26:een kasvaa koko ajan. On paljon helpompaa hyväksyä oma vaatimaton elämä, jos suurin osa muistakin elää lähes yhtä vaatimatonta elämää. Mutta jos se oma vaatimaton elämä poikkeaa merkittävästi muiden elämästä, et olekaan enää "yksi heistä" vaan ulkopuolinen. Ikävä kyllä se ulkopuolisuus alkaa joidenkin kohdalla jo päiväkodissa. Teinien kohdalla tilanne korostuu entisestään, jos joutuu aina keksimään tekosyitä sille, miksei voikaan lähteä kavereiden kanssa kahvilaan, leffaan, uimahalliin, shoppailemaan (bussiliputkin maksavat, vaikkei mitään ostaisikaan) tms. Ja kun toistuvasti kieltäytyy, ei kukaan enää mukaansa pyydäkään. Kun yhä nuorempien vapaa-ajan vietto perustuu tavalla tai toisella kuluttamiselle, ne jäävät syrjään, joilla ei ole mahdollisuutta kuluttaa.

Mulla on suuria odotuksia - tai ainakin toiveita - sen suhteen, että yhä useammat nuoret tekevät ekologisia valintoja, suosivat kierrätystä, itse tekemistä, eväsretkiä puistoihin kahviloissa käynnin sijasta yms. Kun he kasvattavat lapsensa samaan arvomaailmaan, jonain päivänä elämme kenties yhteiskunnassa, jossa koululuokassa niitä joilla ei ole, olisi ainakin puolet.

 

["mie"]

Pitkäjänteisyys puuttuu elämästä. Ei elämää rakenneta valmiiksi ensimmäisen 20 vuoden aikana vaan se on jatkuva prosessi. Pitää olla tavoitteita, mutta niiden saavuttaminen voi ottaa aikaa. JA vaatii työtä jotta pääsee päämäärään.

Mulla lähipiirissä on esimerkki. 4 lasta, äiti ei ole tehnyt koskaan töitä ja ammattikin on sellainen jota ei voi enää tehdä allergian vuoksi. Ovat haaveilleet isommasta kodista, vanha ihan oikeasti oli rotanloukko tuollaiselle lapsi määrälle. Pääsivät "takaoven" kautta kiinni isompaan asuntoon - tosin vielä vuokralla (perintötalo). Talo on heidän haave, unelma ollut jo vuosia. Nyt kuitenkin on perinnön jaossa lunastuksen aika. Mutta mistä rahat? isän tulot ovat aina olleet kausiluontoisia ja suhdanne herkkiä. Pelko painaa että eivät saakaan lainaa - niin mitä tehdää? Uusi lapsi. Haave varmasti sekin. Tässä vaan kietytyy asia voit saada yhden unelman, mutta se tarkoittaa ehkä toisesta luopumista. Kaikki olisi ok, jos asia ei aiheuttaisi niin suurta tuskaa ja yyneliä. Valitusta kuinka haluamme asua tässä talossa ja samalla taloudellista tilannett vain kiristetään hankkimalla seuraava lapsi maailmaan. Varmasti rakas ja toivottu. Mutta silloin ei auta kuin luopua liian kalliista talounelmasta, vaihtaa takaisin pienempään ja nauttia kotona olosta (äiti siis) ja olla onnellinen että toinen unelma toteutui.

 

["vieras"]

LAINAUS "Mulla on suuria odotuksia - tai ainakin toiveita - sen suhteen, että yhä useammat nuoret tekevät ekologisia valintoja, suosivat kierrätystä, itse tekemistä, eväsretkiä puistoihin kahviloissa käynnin sijasta yms. Kun he kasvattavat lapsensa samaan arvomaailmaan, jonain päivänä elämme kenties yhteiskunnassa, jossa koululuokassa niitä joilla ei ole, olisi ainakin puolet."

Tuo ei tietenkään ole palloamme ajatellen pahasta, mutta epäilen vain, että se ei tule olemaan ratkaisu. Enkä oikein usko tuohon 26/2 suhteeseen. Luulen enemmänkin, että olemme jossakin 14/14 suhteessa ja tämä on se perimmäinen syy siihen, että puolet pärjäävät hyvin, kuten tutkimukseenkin vetosit. Jos suhde olis 26/2, ei se näkyisi ja kuuluisi noin selvästi. Seuraava kirjoittaja selvitti tilannetta varsin hyvin. Ei kaikkea voi saada heti, jotain ei koskaan. Ja valintoja on myös tehtävä. Mutta ei näiden valintojen pitäisi aiheuttaa ylipääsemättömiä pettymyksiä, masennusta. alkoholismia jne.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";26847375]LAINAUS "Mulla on suuria odotuksia - tai ainakin toiveita - sen suhteen, että yhä useammat nuoret tekevät ekologisia valintoja, suosivat kierrätystä, itse tekemistä, eväsretkiä puistoihin kahviloissa käynnin sijasta yms. Kun he kasvattavat lapsensa samaan arvomaailmaan, jonain päivänä elämme kenties yhteiskunnassa, jossa koululuokassa niitä joilla ei ole, olisi ainakin puolet."

Tuo ei tietenkään ole palloamme ajatellen pahasta, mutta epäilen vain, että se ei tule olemaan ratkaisu. Enkä oikein usko tuohon 26/2 suhteeseen. Luulen enemmänkin, että olemme jossakin 14/14 suhteessa ja tämä on se perimmäinen syy siihen, että puolet pärjäävät hyvin, kuten tutkimukseenkin vetosit. Jos suhde olis 26/2, ei se näkyisi ja kuuluisi noin selvästi. Seuraava kirjoittaja selvitti tilannetta varsin hyvin. Ei kaikkea voi saada heti, jotain ei koskaan. Ja valintoja on myös tehtävä. Mutta ei näiden valintojen pitäisi aiheuttaa ylipääsemättömiä pettymyksiä, masennusta. alkoholismia jne.[/QUOTE]
En mäkään usko, että se olis ratkaisu asiaan. Aina tulee olemaan niitä, jotka haluaisivat asioita, joita eivät voi saada. Mutta mitä enemmän olisi niitä, jotka elävät vähän vaatimattomampaa elämää (vaikka voisivatkin kuluttaa paljon enemmän), sitä isompaan porukkaan voisi kuulua. Tarkoitan sitä, että lapsella ja nuorella ei olisi automaattisesti "köyhän leimaa" otsassa, vaikka hänellä ei jotain asiaa ole tai hän ei jotain asiaa voi tehdä, vaan hän olisi samanlainen kuin ne muutkin, eri syistä vain.

 

[Lex]

Ihan silkan työttömyyden ja syrjäytymisen lisäksi nostaisin mt- ja/tai päihdeongelmista johtuvan elämänhallinnan puutteessa tapahtuneen velkaantumisen + pienituloisuuden.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="mie";26847159]Pitkäjänteisyys puuttuu elämästä. Ei elämää rakenneta valmiiksi ensimmäisen 20 vuoden aikana vaan se on jatkuva prosessi. Pitää olla tavoitteita, mutta niiden saavuttaminen voi ottaa aikaa. JA vaatii työtä jotta pääsee päämäärään.

Mulla lähipiirissä on esimerkki. 4 lasta, äiti ei ole tehnyt koskaan töitä ja ammattikin on sellainen jota ei voi enää tehdä allergian vuoksi. Ovat haaveilleet isommasta kodista, vanha ihan oikeasti oli rotanloukko tuollaiselle lapsi määrälle. Pääsivät "takaoven" kautta kiinni isompaan asuntoon - tosin vielä vuokralla (perintötalo). Talo on heidän haave, unelma ollut jo vuosia. Nyt kuitenkin on perinnön jaossa lunastuksen aika. Mutta mistä rahat? isän tulot ovat aina olleet kausiluontoisia ja suhdanne herkkiä. Pelko painaa että eivät saakaan lainaa - niin mitä tehdää? Uusi lapsi. Haave varmasti sekin. Tässä vaan kietytyy asia voit saada yhden unelman, mutta se tarkoittaa ehkä toisesta luopumista. Kaikki olisi ok, jos asia ei aiheuttaisi niin suurta tuskaa ja yyneliä. Valitusta kuinka haluamme asua tässä talossa ja samalla taloudellista tilannett vain kiristetään hankkimalla seuraava lapsi maailmaan. Varmasti rakas ja toivottu. Mutta silloin ei auta kuin luopua liian kalliista talounelmasta, vaihtaa takaisin pienempään ja nauttia kotona olosta (äiti siis) ja olla onnellinen että toinen unelma toteutui.[/QUOTE]
Tämä on ihan totta. Tuntuu, että tämän päivän kolmekymppisillä elintason pitäisi olla samaa luokkaa kuin pari vuosikymmentä sitten oli neli-viiskymppisillä. Mukava elintasohan oli aiemmin vasta sitten, kun lapset olivat jo suht isoja, asuntolainat maksettu ja uralla edetty jos ei nyt ihan esimiestehtäviin niin jonkinlaiseksi työpaikan "vastuutyypiksi" kuitenkin.

 

[MorbidMama]

Ja mitä noihin taiteilijoihin tulee, niin taiteilijahan maksaa yleensä ITSE kaikki kulut, kuvataiteilija matskut, näyttelyt, kuljetukset, kutsut, ilmoitukset...eikä se ole mitään halpaa lystiä. Kyllä siinä joutuu teoksen jos toisenkin myymään.

 

[MorbidMama]

Eiköhän syy tähänkin löydy lapsuudesta. Tunnevammaset, alkoholisoituneet vanhemmat tai sitten aina töissä olevat, välinpitämättömät? Lapselle jää huono mielikuva töistä, normaalista elämästä ja arki on yhtä taistelua huomiosta ja/tai ruoasta. Itse tiedän useamman tämmöisen tapauksen, kaikki meistä lama-ajan lapsia.

Ja jos nämä ihmiset olisivat saaneet apua ja tukea, hoitoa jo lapsuudessaan saattaisivat he olla tänä päivänä ihan tyytyväisiä veronmaksajia vakkarihommassa.

 

["Åsa"]

Minua todella harmittaa tuollainen ajattelu, että aina köyhyys olisi laiskuutta.
Ensinnäkin olen huomannut, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä köyhyydestä. Riippuu paljon asuinpaikasta, mitä kukin käsittää köyhyydellä. Eli mihin vertaa. Joku voi tuntea itsensä köyhäksi, jos itsellä on vanha auto, talo jne, jos lähiympäristössä kaikilla muilla on uudet talot ja autot.

Jonkun toisen näkökulmasta tuo vanhan talon omistaja on rikas kun sillä on talo ja auto. Itse ehkä asuu vuokralla, eikä omista mitään.

Itse olen keskiluokkainen ja töissä, mutta nyt kun olen kodinhoidontuella, olo tuntuu köyhältä. Varsinkin kun mies on ollut lomautettuna jo melkein vuoden. Onko lomautus oma vika???
Ja jos asut hiukan syrjemmässä, ei koulutetuillekaan välttämättä ole töitä. Ja perheellisen ei ole niin helppoa vain muuttaa. Varsinkaan jos et enää ole 20-30 v. Ei työpaikkoihin enää vain mennä, varsinkaan jos olet yli 40v. Ja todellakin, vaikka olisit kokopäiväisesti töissä, ei kaikilla töissäkäyvillä ole automaattisesti hyvä palkka.

Kurjaa että työttömistä ja koyhistä ajatellaan noin negatiivisesti. Ettekö lue uutisia, kun kokoajan ihmisiä irtisanotaan. Siinä vaiheessa kun tehdas lopettaa, ei kysellä olitko hyvä työntekijä vai huono, kaikki saavat "kenkää"

 

["vieras"]

Ihan silkan työttömyyden ja syrjäytymisen lisäksi nostaisin mt- ja/tai päihdeongelmista johtuvan elämänhallinnan puutteessa tapahtuneen velkaantumisen + pienituloisuuden.

Tuohan oli fiksu kannanotto, jota kukaan ei arvannutkaan.

 

["vieras"]

[QUOTE="Åsa";26847786]Minua todella harmittaa tuollainen ajattelu, että aina köyhyys olisi laiskuutta.
Ensinnäkin olen huomannut, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä köyhyydestä. Riippuu paljon asuinpaikasta, mitä kukin käsittää köyhyydellä. Eli mihin vertaa. Joku voi tuntea itsensä köyhäksi, jos itsellä on vanha auto, talo jne, jos lähiympäristössä kaikilla muilla on uudet talot ja autot.

Jonkun toisen näkökulmasta tuo vanhan talon omistaja on rikas kun sillä on talo ja auto. Itse ehkä asuu vuokralla, eikä omista mitään.

Itse olen keskiluokkainen ja töissä, mutta nyt kun olen kodinhoidontuella, olo tuntuu köyhältä. Varsinkin kun mies on ollut lomautettuna jo melkein vuoden. Onko lomautus oma vika???
Ja jos asut hiukan syrjemmässä, ei koulutetuillekaan välttämättä ole töitä. Ja perheellisen ei ole niin helppoa vain muuttaa. Varsinkaan jos et enää ole 20-30 v. Ei työpaikkoihin enää vain mennä, varsinkaan jos olet yli 40v. Ja todellakin, vaikka olisit kokopäiväisesti töissä, ei kaikilla töissäkäyvillä ole automaattisesti hyvä palkka.

Kurjaa että työttömistä ja koyhistä ajatellaan noin negatiivisesti. Ettekö lue uutisia, kun kokoajan ihmisiä irtisanotaan. Siinä vaiheessa kun tehdas lopettaa, ei kysellä olitko hyvä työntekijä vai huono, kaikki saavat "kenkää"[/QUOTE]


Varmasti pitäisi määritellä, mitä köyhällä tarkoitetaan. Kuten totesit köyhyys on aina suhteellists ja suomalainen työtön verrattuna afrikkalaiseen tai aasialaiseen työtätekevään verrattuna on aina rikas.

Tuskin tämä ketjun tarkoitus oli tuoda esiin negatiivisia ajatuksia köyhistä yleisesti, vaan ap esitti kysymyksen, johon on tullut erilaisia vastauksia - järkeviä ja vähemmän järkeviä. Köyhyyttä on monenlaista, itseaiheutettua tai vaikkapa periytyvää tai vaikkapa sairauksista tai työttömydestä johtuvaa. Avainkysmys varmaankin on, miksi jotkut eivät yritäkään tehdä mitään asiantilan muuttamiseksi, vaan syyttävät usein yhteiskuntaa ja olosuhteita tilanteestaan ja sen muuttumisesta pysyväksi ja pahimmillaan periytyväksi.

Uskon myös, että kaikki ymmärtävät työttömyyden ja muiden talouden seikkojen vaikutuksen, mutta köyhyyttä voi ajatella niin monin tavoin ja kuten Keittis totesi, elämänsä voi järjestää vähemmälläkin rahalla toimivaksi ja tyydyttäväksi ellei jopa hyväksi. Ketjun aloitus varmaankin halusi kiinnittää huomiota syrjäytymisen välttämiseen henkilökohtaisella tasolla. Köyhyys on vain osa siitä.

 

[rikas vaan ei rakas]

Köyhyys johtuu tyhmyydestä ja laiskuudesta.

En voi käsittää, kuinka ihmiset pystyvät hoitamaan asiansa niin, että jokainen tili on kädestä suuhun elämistä.

 

[Lilii lisänimetön]

Minun elämänkokemukseni perusteella köyhyys johtuu osittain valinnoista, osittain sattumasta, osittain "kohtalosta" (eli mihin sattuu syntymään). Ei siitä voi sen tarkemmin sanoa, jokaisella köyhällä on oma tarinansa.

 

["vieras"]

Ja jos nämä ihmiset olisivat saaneet apua ja tukea, hoitoa jo lapsuudessaan saattaisivat he olla tänä päivänä ihan tyytyväisiä veronmaksajia vakkarihommassa.

Mitä se apu ja tuki olisi pitänyt olla? Lisää rahaa, rahaa, rahaa, huostaanottoja, kotiapua, mielenterveyspalveluja, hoitopaikkoja. Kenen velvollisuus sitä olisi antaa ja tarjota ja etsiä niitä avun tarvitsijoita sieltä lähiöistä, keskustoista tai kylistä? Apu ja tuki, köyhät, lapset, sairaat ja vammaiset ovat olleet viime vuosikymmenen kaiken keskustelun ja vaatimusten keskiössä. Siellä pitäisi olla vain todella sairaat ja vammaiset. Missä on ihmisten ja lähimmäisten vastuu. Se puuttuu meiltä lähes kokonaan. Emme me voi yhteiskuntana kannatella kaikkien päätä pinnalla vain yhteiskunnan tarjoamilla palveluilla. Tämän yhteiskunnan taloudellista rakennetta ei olla rakennettu, eikä voida rakentaa sen varaan, että jotkut saavat heittäytyä holtittomiksi. Sille ei maksajia riitä kovin pitkään. Sitähän avauksen kysymys koski oikeastaan.

 

["vieras"]

Minun elämänkokemukseni perusteella köyhyys johtuu osittain valinnoista, osittain sattumasta, osittain "kohtalosta" (eli mihin sattuu syntymään). Ei siitä voi sen tarkemmin sanoa, jokaisella köyhällä on oma tarinansa.

Näin on.

 

["vieras"]

Köyhyys johtuu tyhmyydestä ja laiskuudesta.

En voi käsittää, kuinka ihmiset pystyvät hoitamaan asiansa niin, että jokainen tili on kädest ä suuhun elämistä.

Olen ensimmäisestä lauseesta hiukan eri mieltä, mutta toinen lause olisi korjattavissa. Tyhmyyttä ei voi korjata juurikaan, mutta laiskuuden voi. Paljonhan nykyään kirjoitetaan siitä, että nuoret eivät ymmärrä edes, että töihin pitää tulla sovittuun aikaan. Onko se sitten loppujen lopuksi laiskuutta vai sittenkin tyhmyyttä.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";26848064]Varmasti pitäisi määritellä, mitä köyhällä tarkoitetaan. Kuten totesit köyhyys on aina suhteellists ja suomalainen työtön verrattuna afrikkalaiseen tai aasialaiseen työtätekevään verrattuna on aina rikas.

Tuskin tämä ketjun tarkoitus oli tuoda esiin negatiivisia ajatuksia köyhistä yleisesti, vaan ap esitti kysymyksen, johon on tullut erilaisia vastauksia - järkeviä ja vähemmän järkeviä. Köyhyyttä on monenlaista, itseaiheutettua tai vaikkapa periytyvää tai vaikkapa sairauksista tai työttömydestä johtuvaa. Avainkysmys varmaankin on, miksi jotkut eivät yritäkään tehdä mitään asiantilan muuttamiseksi, vaan syyttävät usein yhteiskuntaa ja olosuhteita tilanteestaan ja sen muuttumisesta pysyväksi ja pahimmillaan periytyväksi.
Uskon myös, että kaikki ymmärtävät työttömyyden ja muiden talouden seikkojen vaikutuksen, mutta köyhyyttä voi ajatella niin monin tavoin ja kuten Keittis totesi, elämänsä voi järjestää vähemmälläkin rahalla toimivaksi ja tyydyttäväksi ellei jopa hyväksi. Ketjun aloitus varmaankin halusi kiinnittää huomiota syrjäytymisen välttämiseen henkilökohtaisella tasolla. Köyhyys on vain osa siitä.[/QUOTE]
Tähän mä sanoisin yhdeksi syyksi kannustinloukut sekä verotus. Aiemmin ansiotuloverotuksessa oli sekä lapsi- että yksinhuoltajavähennykset, jotka olivat jopa pienituloiselle työssä käyvälle ihan konkreettinen etu. Ne poistettiin ja "korvattiin" lapsilisään tehtävillä korotuksilla. Nyt kaikki saavat tuon suurensuuren edun riippumatta siitä, käyvätkö töissä vai eivät, ja perheelliset maksavat yhtä paljon veroja kuin perheettömätkin. En ota kantaa siihen, onko tuo oikeudenmukaista vai ei, mutta näkisin kuitenkin niin, että ansiotuloista tehtävät vähennykset kannustivat käymään ansiotöissä, vaikka niitä lapsia oli tullut hankittuakin.

Lisäksi monet tuet sekä päivähoitomaksut ovat tulosidonnaisia, jolloin pitää päästä työnteolla jo melko kohtuullisille ansioille, jotta työssäkäynnistä saa latiakaan enempää kuin jos ei käy. Pienituloisen pätkätyöläisen kohdalla voi olla niin, ettei työstä saa muuta kuin työnilon ja pahimmillaan taas viikkojen ellei jopa kuukausin odotuksen, että työkkärin rahat alkavat taas tulla tilille. Mun mielestä jotain pitäisi tehdä, jotta lyhytaikaisiakin työsuhteita olisi taloudellisesti järkevää ottaa vastaan.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="vieras";26848122]Mitä se apu ja tuki olisi pitänyt olla? Lisää rahaa, rahaa, rahaa, huostaanottoja, kotiapua, mielenterveyspalveluja, hoitopaikkoja. Kenen velvollisuus sitä olisi antaa ja tarjota ja etsiä niitä avun tarvitsijoita sieltä lähiöistä, keskustoista tai kylistä? Apu ja tuki, köyhät, lapset, sairaat ja vammaiset ovat olleet viime vuosikymmenen kaiken keskustelun ja vaatimusten keskiössä. Siellä pitäisi olla vain todella sairaat ja vammaiset. Missä on ihmisten ja lähimmäisten vastuu. Se puuttuu meiltä lähes kokonaan. Emme me voi yhteiskuntana kannatella kaikkien päätä pinnalla vain yhteiskunnan tarjoamilla palveluilla. Tämän yhteiskunnan taloudellista rakennetta ei olla rakennettu, eikä voida rakentaa sen varaan, että jotkut saavat heittäytyä holtittomiksi. Sille ei maksajia riitä kovin pitkään. Sitähän avauksen kysymys koski oikeastaan.[/QUOTE]
Hyvä pointti. Monilla ei niistä läheisistä ole mitään apua, koska ollaan jo toisessa polvessa köyhyyskierteessä. Monilla ei ole läheisistään apua, koska ei haluta apua pyytää (se on noloa). Monilla ei ole läheisistään apua, koska he ovat itse aikoinaan selvinneet, niin selvitköön nuorempi sukupolvikin ihan itse. Monilla ei läheisistään ole apua, koska ne läheiset ovat niin mulkeroita, narsisteja, tyhmiä tai muuten vaan ärsyttäviä, ettei niiden kanssa haluta olla tekemisissä.

 

["hmm"]

Omassa elämässä köyhyyden syiksi olen havainnut köyhän kodin josta lähtee (ei saa niin paljon resursseja omille siiville nousuun), .

Suomessa kaikilla on mahdollisuus opiskella ilmaiseksi joten lähtökodilla ei ole niin paljon merkitystä. Itsellä oli köyhät kouluttamattomat sossupummivanhemmat, mutta silti opiskelin maisteriksi eikä tarvitse elää köyhyydessä. Meillä tosin vanhemmat aina kannustaneet opiskelemaan, niin ei välttämättä ole kaikissa köyhissä perheissä.

 

[Keittiönoita]

Vielä tuosta kenen on vastuu ja mitä pitäisi tehdä.... vastuu on tietysti vanhemmilla. On kuitenkin vanhempia, jotka eivät voi/pysty/halua sitä vastuutaan kantaa. Lapset ovat syyttömiä siihen, millaiseen perheeseen ovat syntyneet.

Pienet lapset ovat melko samanlaisia. Uteliaita, innokkaita oppimaan ja kokeilemaan. He uskovat, että kaikki on heillekin mahdollista, mikä on sille toiselle natiaisellekin mahdollista. Viimeistään sitten, kun kasvaa 2 cm lisää, osaa sanoa ärrän tai oppii ajamaan polkupyörällä. Jossain vaiheessa kuitenkin tapahtuu jotain, koska meillä on peruskoulun päättäneissä alati kasvava joukko niitä, jotka näkevät oman tulevaisuutensa synkkänä ja toivottomana. Mihin katosi se usko omiin mahdollisuuksiin? Mihin katosi luottamus siihen, että kyllä minäkin vielä jonain päivänä osaan ja pystyn? Köyhistäkin perheistä tulee nuoria, joilla se usko ja luottamus on tallella. Ja varakkaammistakin perheistä niitä, joilla se usko ja luottamus on kadonnut. Mun mielestä pitäisi selvittää, mikä tämän kadottaa ja sen jälkeen miettiä, miten kunkin lapsen kohdalla tilanteen voisi riittävän ajoissa havaita ja miten vahingon voisi ennaltaehkäistä tai jo alkaneet ongelmat korjata.

 

["Lähettäjä"]

[QUOTE="hmm";26848265]Suomessa kaikilla on mahdollisuus opiskella ilmaiseksi joten lähtökodilla ei ole niin paljon merkitystä. Itsellä oli köyhät kouluttamattomat sossupummivanhemmat, mutta silti opiskelin maisteriksi eikä tarvitse elää köyhyydessä.[/QUOTE]Onneksi olkoon sulle ja itselleni myös, kun köyhistä oloista ollaan noustu.

Ei tuo tasapuolinen lähtökohta kuitenkaan ole noin yksioikoista. Varakkaiden perheiden lapsilla on lukemattomia eri kannustimia ja käytännön etuja verrattuna varattomiin. Kalliimmalla seudulla ja kalliimmissa harrastuksissa on myös varakkaampi kaveripiiri ja sitä myötä "paremmat" kiinnostuksen kohteet ja kääntäen köyhemmillä lapsilla suurempi todennäköisyys huonompaan kaveripiiriin, vähemmän mairitteleviin harrastuksiin (päihteisiin, pahantekoon, notkumiseen) ja vaikutteisiin. Kun varakkaan perheen vesa innostuu purjehtimisesta, niin samalla köyhemmän perheen lapsi innostuu moposta. Kun varakkaan perheen lapsi laskettelee perheen kanssa Sveitsissä, niin samalla köyhemmän perheen lapsi ei voi lähteä koulun kanssa Messilään, koska ei ole varaa suksivuokraan. Toiselle jää käteen mittaamattoman arvokkaita kokemuksia ja ehkä sveitsiläisiä FB-kavereita, jotka voivat johtaa vaikka mihin. Toiselle jää käteen häpeä.

Nämä kaikki lukemattomat kokemukset repivät eroa vuosi vuodelta. Vanhempana varakkaan perheen lapsi voi yrittää vuosikausia sisään oikeustieteelliseen (vaikka sinne Sveitsiin) kalliiden preppauskurssien avulla. Samoina vuosina köyhän perheen lapsella on jo niin rajoittunut katsantokanta, että suurin huolenaihe on saada Corollan vaihdelaatikko kuntoon, jotta pääsisi seurustelemaan lapsuudenkavereiden kanssa ABC:lle.

Mä olen ollut siellä ABC:llä mun kolmella pytyllä käyvän Kadetin kanssa ja nykyään vietän lomani mm. Sveitsissä, mutta kyllä nykytilanne on näin jälkeenpäin tunnustettuna aika pienestä sattumasta kiinni. Siis se, että pääsin irti köyhistä, suorastaan mieltä saastuttavista piireistä.

 

[KääKKä de la KääKKä]

Tähän mä sanoisin yhdeksi syyksi kannustinloukut sekä verotus. Aiemmin ansiotuloverotuksessa oli sekä lapsi- että yksinhuoltajavähennykset, jotka olivat jopa pienituloiselle työssä käyvälle ihan konkreettinen etu. Ne poistettiin ja "korvattiin" lapsilisään tehtävillä korotuksilla. Nyt kaikki saavat tuon suurensuuren edun riippumatta siitä, käyvätkö töissä vai eivät, ja perheelliset maksavat yhtä paljon veroja kuin perheettömätkin. En ota kantaa siihen, onko tuo oikeudenmukaista vai ei, mutta näkisin kuitenkin niin, että ansiotuloista tehtävät vähennykset kannustivat käymään ansiotöissä, vaikka niitä lapsia oli tullut hankittuakin.

Lisäksi monet tuet sekä päivähoitomaksut ovat tulosidonnaisia, jolloin pitää päästä työnteolla jo melko kohtuullisille ansioille, jotta työssäkäynnistä saa latiakaan enempää kuin jos ei käy. Pienituloisen pätkätyöläisen kohdalla voi olla niin, ettei työstä saa muuta kuin työnilon ja pahimmillaan taas viikkojen ellei jopa kuukausin odotuksen, että työkkärin rahat alkavat taas tulla tilille. Mun mielestä jotain pitäisi tehdä, jotta lyhytaikaisiakin työsuhteita olisi taloudellisesti järkevää ottaa vastaan.

Tätä mä vähän ajoin takaa kun puhuin siitä paremmasta palkasta. Kiitos Keittis!

En haikaile mitään kommunismia takaisin tms.