Kriisikö?

[Mitäs nyt?]

Kun avioliitto ja parisuhde tuntuu olevan täysin jumissa niin mitä tehdä? Olen aina ihmetellyt näitä joille ero tuli yllätyksenä, mutta ehken enää. Toisen mielestä kaikki on hyvin ja omasta mielestä mikään ei ole hyvin. En enää tiedä puhummeko edes samoista asioista.

Meillä on pieniä lapsia ja siten siis suuri riskiaika meneillään. Vanhemmuus on muuttanut minua todella paljon ja mielestäni olen kasvanut ihmisenä valovuosien verran. Tuntuu, etten ole enää naimisissa sen miehen kanssa kenen kanssa menin naimisiin. Kun koetan kertoa miltä tuntuu ja missä mennään metsään ei toinen näytä yhtään ymmärtävän. Miehen mielestä seksin puute on (ainut) ongelma ja tästä olen erittäin samaa mieltä. Mutta jos tunnepuolella klikkaa pahasti ei se seksikään maistu, ei edes houkuttele. Se on mielestäni täysin luonnollista.

Tilanne on jo ehtinyt kroonistua. Mistä aloittaa purkamaan vyyhtiä? Ja miten?

 

[Ongelmat ja ratkaisut]

Sinä olet muuttunut, miehesi ei ole. Jos haluat, että miehesikin muuttuu haluamaasi suuntaan, aloita houkuttelu sillä seksillä. Vaikka se aluksi hankalaa olisikin.

 

[Wiltsu]

Kun avioliitto ja parisuhde tuntuu olevan täysin jumissa niin mitä tehdä? Olen aina ihmetellyt näitä joille ero tuli yllätyksenä, mutta ehken enää. Toisen mielestä kaikki on hyvin ja omasta mielestä mikään ei ole hyvin. En enää tiedä puhummeko edes samoista asioista.

Meillä on pieniä lapsia ja siten siis suuri riskiaika meneillään. Vanhemmuus on muuttanut minua todella paljon ja mielestäni olen kasvanut ihmisenä valovuosien verran. Tuntuu, etten ole enää naimisissa sen miehen kanssa kenen kanssa menin naimisiin. Kun koetan kertoa miltä tuntuu ja missä mennään metsään ei toinen näytä yhtään ymmärtävän. Miehen mielestä seksin puute on (ainut) ongelma ja tästä olen erittäin samaa mieltä. Mutta jos tunnepuolella klikkaa pahasti ei se seksikään maistu, ei edes houkuttele. Se on mielestäni täysin luonnollista.

Tilanne on jo ehtinyt kroonistua. Mistä aloittaa purkamaan vyyhtiä? Ja miten?

Nykyajan yhteisöllisyyden puutteessa kaikki on hankalampaa. Tarttis varmaankin neuvoa, että muuttakaa maalle ja hankkikaa läheinen turvayhteisö.

Sillä ongelmanne ratkeaisi, kun joka ilta lähtisitte kahdestaan miehesi kanssa iltakävelylle. Pikkuhiljaa iltakävelyn jälkeen tulisi huomaamatta mukaan kahden keskinen sauna ja läheisyyden ja keskusteluyhteyden uudelleen avauduttua myös läheinen seksi.

Onko lähellänne joku, joka voisi huolehtia lapsistanne tämän jokailtaisen tunnin tuokion?

Meillä täällä maalla riittää lasten ja koirien hoitajia joka naapurissa koska tahansa. Ihmisillä ei ole kiire mihinkään ja on yksinäisiä vanhuksia ja nuoriakin (täällä on kuin etelä-euroopassa; manjaanameininki toimii riittävän hyvin). Heiltä saa aina apua. Jos asuisit lähelläni, leikkisin ilomielin lastesi kanssa sen pienen joka iltaisen tovin. Helposti.

 

[Mitäs nyt?]

Nykyajan yhteisöllisyyden puutteessa kaikki on hankalampaa. Tarttis varmaankin neuvoa, että muuttakaa maalle ja hankkikaa läheinen turvayhteisö.

Sillä ongelmanne ratkeaisi, kun joka ilta lähtisitte kahdestaan miehesi kanssa iltakävelylle. Pikkuhiljaa iltakävelyn jälkeen tulisi huomaamatta mukaan kahden keskinen sauna ja läheisyyden ja keskusteluyhteyden uudelleen avauduttua myös läheinen seksi.

Onko lähellänne joku, joka voisi huolehtia lapsistanne tämän jokailtaisen tunnin tuokion?

Meillä täällä maalla riittää lasten ja koirien hoitajia joka naapurissa koska tahansa. Ihmisillä ei ole kiire mihinkään ja on yksinäisiä vanhuksia ja nuoriakin (täällä on kuin etelä-euroopassa; manjaanameininki toimii riittävän hyvin). Heiltä saa aina apua. Jos asuisit lähelläni, leikkisin ilomielin lastesi kanssa sen pienen joka iltaisen tovin. Helposti.

Kiitos

Ikävä kyllä olemme juurikin tilanteessa jossa ei kertakaikkiaan ole yhtään lastenhoitopaikkaa eikä yhtäkään isovanhempaa, kummia eikä mummia. Tiedän, se rassaa julmetusti. Muutama lähempi sukulainen on, mutta syystä taikka toisesta ei lapsiamme ole kertaakaan pyydetty yökylään sitten kuitenkaan; 'lupailuista' huolimatta. Tiedä sitten onko ihmiset jo niin vieraantuneita pienten lasten kanssa olemisesta vai eikö vaan kertakaikkiaan kiinnosta. Siitäkin huolimatta, että tiedetään kuinka kovilla sitä on oltu. Lasten sairastelukierteet etc.

Luin eräästä perhelehdestä kerran jonkun kysely tuloksia jossa oli kartoitettu parisuhteen tilaa ja jaksamista perheissä, joissa oli pieniä lapsia. Eräs isä totesi, että taitaa olla avioero ainut vaihtoehto koska sitten edes saa joka toisen vkon ainakin huilata kun lapset ovat ex-puolisolla. No joo, tiedätte mitä tarkoitan.

Käyttökelpoisia ideoita kuitenkin sinulla. Kiitos niistä.

 

[aikaa]

Ikävä kyllä olemme juurikin tilanteessa jossa ei kertakaikkiaan ole yhtään lastenhoitopaikkaa eikä yhtäkään isovanhempaa, kummia eikä mummia. Tiedän, se rassaa julmetusti. Muutama lähempi sukulainen on, mutta syystä taikka toisesta ei lapsiamme ole kertaakaan pyydetty yökylään sitten kuitenkaan; 'lupailuista' huolimatta. Tiedä sitten onko ihmiset jo niin vieraantuneita pienten lasten kanssa olemisesta vai eikö vaan kertakaikkiaan kiinnosta. Siitäkin huolimatta, että tiedetään kuinka kovilla sitä on oltu. Lasten sairastelukierteet etc.

Ettekö saisi palkattua jotain luotettavaa (tuttua) nuorta lapsenvahdiksi kun kerran vapaaehtoisia ei ilmoittaudu? Onhan se herttaista jos näitä viimeksimainittuja löytyy, mutta jokaisella on oma elämänsä ja arkensa, ja omien valintojen kanssa jokainen elellään. Totta sekin, ettei läheskään kaikkia toisten ihmisten lasten paimentaminen houkuta...

Samaa mieltä wiltsun kanssa, että tarvitsette kahdenkeskistä aikaa, eikä sen tarvi olla mitään maan ääriin lähtemistä vaan ihan arjen keskelle. Jotenkin se lastenhoito on nyt kaiketi syytä järjestää.

 

[Vuoroin vieraissa]

Eikö apua vailla olevat perheet voisi jotenkin verkostoitua keskenään? Jos ei ole mummuja, sisaruksia tai muitakaan, voisiko tällaiset perheet ystävystyä keskenään ja sitten ottaa vuorotellen toisen lapset hoitoon?

Meilläkään ei ole ketään sukulaisia ym. auttamassa, perheen kanssa ihan yksin. Monesti olen miettinyt että miten elää elämäänsä ilman harrastuksia tai muuta. Minä ainakin olisin valmis lähtemään mukaan tällaiseen "verkostoon", tarvitseeko niiden hoitajien välttämättä olla aina omia sukulaisia...

 

[Wiltsu]

Eikö apua vailla olevat perheet voisi jotenkin verkostoitua keskenään? Jos ei ole mummuja, sisaruksia tai muitakaan, voisiko tällaiset perheet ystävystyä keskenään ja sitten ottaa vuorotellen toisen lapset hoitoon?

Meilläkään ei ole ketään sukulaisia ym. auttamassa, perheen kanssa ihan yksin. Monesti olen miettinyt että miten elää elämäänsä ilman harrastuksia tai muuta. Minä ainakin olisin valmis lähtemään mukaan tällaiseen "verkostoon"..

Miksi te ette luo verkostoja?

Kun lapseni oli pieniä ja olin vielä yksinhuoltaja, oli minulla muutama ystävä, joilla oli samanikäisiä lapsia. Usein heidän lapsensa oli meillä (välillä kahdenkin perheen lapset - siinähän noi kaikki seitsemän meni samoilla lätyn paistoilla ja iltasaduilla kuin omatkin kaksi) ja mun lapset heillä yökylässä.

 

[Wiltsu]

Miksi te ette luo verkostoja?

Kun lapseni oli pieniä ja olin vielä yksinhuoltaja, oli minulla muutama ystävä, joilla oli samanikäisiä lapsia. Usein heidän lapsensa oli meillä (välillä kahdenkin perheen lapset - siinähän noi kaikki seitsemän meni samoilla lätyn paistoilla ja iltasaduilla kuin omatkin kaksi) ja mun lapset heillä yökylässä.

Enkä ees silloin vielä asunut maalla.

 

[Wiltsu]

Ihania muistoja...Vein kaikki seitsemän kullannuppua leikkipuistoon...ja myllylle...väsytin ne henkihieveriin ulkona ja sitten paistoin kasapäin lättyjä...täytin ne kaikki pullolleen ja liikkumattomiksi kasoiksi siskonpetiin, jonka olin pedannut niille valmiiksi. Pienimmät kaksi 1-vuotiasta otin viereen omaan sänkyyni... Join iltateeni ja nukahdin tyytyväisenä. Ehkä kaikkein tyytyväisimpänä kaikista.

Melkein yhtä hauskoja olivat aikuisten kaverieni kanssa tekemät reissuni, kun lapseni olivat ystävillä hyvissä käsissä... Jääkiekon MM-kisat Tukholmassa on vuonna -95 on jäänyt erityisen hauskana muistona mieleeni. Jääkiekosta innostumattomat ystäväperheeni vanhemmat nauttivat hetkistään kaikkien lasten kanssa tuolloin....

 

[Mitäs nyt?]

Eikö apua vailla olevat perheet voisi jotenkin verkostoitua keskenään? Jos ei ole mummuja, sisaruksia tai muitakaan, voisiko tällaiset perheet ystävystyä keskenään ja sitten ottaa vuorotellen toisen lapset hoitoon?

Meilläkään ei ole ketään sukulaisia ym. auttamassa, perheen kanssa ihan yksin. Monesti olen miettinyt että miten elää elämäänsä ilman harrastuksia tai muuta. Minä ainakin olisin valmis lähtemään mukaan tällaiseen "verkostoon", tarvitseeko niiden hoitajien välttämättä olla aina omia sukulaisia...

Tätä olen itsekin pohtinut. Meillä ei ole tuttavapiirissä lapsiperheitä joilla itsellään olisi tarvetta tällaiselle verkostonluonnille. Heillä kaikilla tuntuu olevan hoitopaikkoja hyvin ellei loistavasti. Täytyy myöntää pieni kateuden tunne eräälle uusperheelle joilla on neljä mummolaa..

En tiedä missä näitä verkostoja voisi luoda. Ehkä netissä? Olen hiukan skeptikko sen suhteen, kun ei tiedä mitä porukkaa sieläkin liikkuu. Tukiperhettä ei saa edes itse maksavalle kun akuutti tarpeisia on jonoksi asti.

Kun on pakko käydä töissä ja pakko hoitaa lapset niin kummasti sitä alkaa tinkiä sen parisuhteen hoitamisesta näköjään. Sitten eräs kaunis päivä kaikki tulee nenän eteen ja tuntuu pakka hajoavan käsiin.

En minä tämmöistä halunnut itsekään.

 

[Wiltsu]

En tiedä missä näitä verkostoja voisi luoda. Ehkä netissä?

"Ennen vanhaan" näitä verkostoja luotiin siellä hiekkalaatikon ja päiväkodin reunalla.

Sulje netti ja ala elämään!

 

[Wiltsu]

...pakko hoitaa lapset...

Ja tää lauseen osa vielä jäi soimaan.

PAKKO?

 

[nettielämä]

"Ennen vanhaan" näitä verkostoja luotiin siellä hiekkalaatikon ja päiväkodin reunalla.

Sulje netti ja ala elämään!

Nykyään elämän moni asia on netissä. Miten ihanaa olisikin sulkea netti edes muutamaksi päiväksi.

Kyllä sinä ap. pärjäät. Ei minullakaan ollut lastenhoitoapua. Lapset olivat monessa mukana.
Nyt saan vetää niin paljon lonkkaa kuin haluan yksineläjänä. Siihenkin kyllästyy usko pois.

 

[Romantisoitua]

Missä muka lapsiperheet hoitaisi toisten lapsia? Ei kyllä varmaan hoida. Yksinhuoltajat kyllä verkostuvat, mutta eivät lapsiperheet muiden kakaroita nurkissaan katsele.

 

[Niinpä]

Missä muka lapsiperheet hoitaisi toisten lapsia? Ei kyllä varmaan hoida. Yksinhuoltajat kyllä verkostuvat, mutta eivät lapsiperheet muiden kakaroita nurkissaan katsele.

On tosi huomio. Lapsettomana olen hoitanut useammankin perheellisen lapsia. Kerran jopa ehdotin, että löytyisikö perheen tuttavapiiristä vaikka joku perheellinen tällä kertaa. Oli täysin outo ajatus ainakin tälle äidille. En tiedä ainakaan hänen ottaneen tuttaviensa lapsia hoitoon, mutta mummien ja kummien pitäisi olla käytettävissä.

Eipä silti, ihan ok on joskus toisten lapsia hoitaa, mutta lapsiperheethän keskinäisestä verkostoitumisesta hyötyisivät. Ap, kysäise ihan reippaasti joltain perheelliseltä apua.

 

[Wiltsu]

Missä muka lapsiperheet hoitaisi toisten lapsia? Ei kyllä varmaan hoida. Yksinhuoltajat kyllä verkostuvat, mutta eivät lapsiperheet muiden kakaroita nurkissaan katsele.

Jaa? Nykyään? Onpa ihmisistä tullut kyynisiä? Oliko sinulla, "Romantisoitua", lapsia? Puhutko siis ihan omasta kokemuksesta?

Kun minulla oli verkosto, oli ystäväperheeni ihan lapsiperheitä.

 

[bb]

Toisen mielestä kaikki on hyvin ja omasta mielestä mikään ei ole hyvin. En enää tiedä puhummeko edes samoista asioista.

Meillä on pieniä lapsia ja siten siis suuri riskiaika meneillään. Vanhemmuus on muuttanut minua todella paljon ja mielestäni olen kasvanut ihmisenä valovuosien verran. Tuntuu, etten ole enää naimisissa sen miehen kanssa kenen kanssa menin naimisiin.

Jos ap:sta tuntuu että kyse on 'valovuosista' niin jospa kyse onkin yhteensopimattomuudesta joka olisi tullut jossain vaiheessa vastaan oli lapsia tai ei. Kaikki kasvavat ihmisenä, tavalla tai toisella. Yleinen ilmiö sekin, että oma kasvu nähdään 'oikeampana'. Näkemys ainakaan sellaisenaan ei ole paras mahdollinen alusta lähentymiselle.

 

[Itziar]

Kuulostaa tutulta... Pienet lapset vievät paljon aikaa ja sitten kun sitä aikaa olisi olla miehen kanssa, niin on jo niin väsynyt, ettei oikeasti vaan jaksa. Meillä meni parisuhde kanssa tuohon pisteeseen kun lapset olivat ihan pieniä. Mutta ei kannata luovuttaa, suurin osa ongelmista johtuu ihan vaan tuosta tilanteesta ja moni asia korjaantuu ajan kanssa kun lapset kasvavat ja elämästä tulee helpompaa.

Luin jostain, että ollakseen onnellinen, on voitava hyvin perheenä (siis äitinä ja isänä), parisuhteena (vaimona ja miehenä) ja ihan omana itsenään yksinään. Kuulostaa ehkä itsestään selvyydeltä, mutta ei ole helppo homma. Helposti panostaa äitinä ja vaimona olemiseen, ja unohtaa omat tarpeensa. Tai unohtaa vaimona olemisen...

Oma mies kestää todella huonosti seksin puutteen ja se olikin pikkulapsi-aikana suhteen suurin ongelma kun itse olin niin väsynyt, etten useasti ollut lainkaan kiinnostunut seksistä. Mutta niin se vaan on, että jos seksi häikkää niin koko parisuhde häikkää.

Yrittäkää käyttää se pieni aika mitä teillä on yhdessä olemiseen, jutelkaa paljon syyllistämättä ja yritä löytää se kadonnut kipinä seksiin. Ja muista, että aika tulee varmasti auttamaan tuohon tilanteeseen. Tsemppiä ja paljon positiivista mieltä.