Kroppa bikini-kuntoon kesäksi 2010 ;-D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja anuaanua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Malina Hyvät päläpälät :laugh: Mulle saa paasata ja potkia persuksille, kunhan varot ettei kopsahda päähän :D Mulla on niiiin lyhyt pinna ja olen valmis luovuttamaan jo ennenkuin edes tulee takapakkia, joten tarvitsen kyllä kunnon potkuja aina silloin tällöin.

Anu
 
Heipä hei! Paino nyt 67,9 -nestettä lähtenyt.

Iltapalasta, kyllähän ilman iltapalaa laihdustuskuurin saa hyvin alkamaan. Mutta näin iltatyöläisenä on melkein pakko ottaa jotain kevyttä illallakin -jo siksikin että palautuu töistä ja lenkeiltä. Ei Oprahin konsti ole kovin hyvä. Toki tiedän monia ihmisiä jotka elävät elämänsä ilman iltapalaa, mutta jo muutaman päivän kokemuksella voin sanoa rehellisesti ettei minulla ole mahdollista elää niin, sillä en yksinkertaisesti pysty syömään päivän aikana niin etteikö minulla olisi illalla oikeasti NÄLKÄ. Toki teen niin, että palaset keventyvät yötä kohden.

Jumppapallo on IHANA! JA lenkkeily maistuu. Nyt huomattiin miehen kanssa yksi hankala juttu yhteisillä lenkeillä: minä peittoan hänet kävelyssä, koska hänen niveliinsä sattuu. Hän ei siis lähde mielellään kanssani kävelemään. Pyöräilyssä minä jään kauas uikuttamaan hapettuneita reisiäni, kun hän taas nauttii vauhdista kuntonsa takia ja paremman pyöränsä... Voi nääs, tässä keksimistä riittää. Yhdessäolohan noilla lenkeillä on se tärkein, ei sitä hyvin montaa kertaa pääse yhteiselle lenkille loppujen lopuksi per viikko. Mutta tärkeäähän on että toinen kannustaa ja antaa vähän vapauttakin. Ja paranee se minun pyöräilykuntoni tässä vielä...

No, nyt palloilemaan ja sitten palaselle.
 
Ikä: 28v.
Pituus: 157,5cm
Aikaraja: Ei ole. (n. 0,5-1 kg/kk)
Tavoite paino 54,8kg
Millä: Liikunnan lisääminen. Ruokavalion hienosäätö.

Lähtötilanne: Paino: 62,5kg / bmi: 25,2
Nyt: Paino: 59,9kg / -2,6kg /--/ bmi: 23,9 / -1,3

Punnituspäivän (maanantain) paino:
13.7. = 61,9
20.7. = 60,0 / -1,9
27.7. = 59,9 / -0,1
3.8. = 59,9 // +-o

Viikottainen keskiarvollinen pudotus:
vk 30 = 60,1 / -1,0 / bmi = 24,3
vk 31 = 59,9 / -0,2 / bmi = 23,9
vk 32 = 59,9 // +-o / bmi = 23,9
 
jip.

Ei pudotusta. B) Tätähän minä odottelinkin. Olis tietty parisataa grammaa saanut viikon aikana lähteä mutta kun ei niin ei. Tuli kyllä vähän hummailtua, kun oli rallit. :p Toisena päivänä 3siideriä ja toisenä päivänä 75g sipsejä nam. ja litra valion appelsiini mehua. Stepperitreeniä 2h10min, kaloreita kului 870. Kyl se tälläin jälkikäteen ajateltuna, että ehkä sitä jättää mieluummin sipsit ja mehun, kuin tekee yli kaks tuntia voimaharjoitusta. Siis jos noi olis pitänyt liikkumalla kuluttaa. Onneks en itselleni sellaisia pakotteita aseta.

Kyl treenien jälkeen vaan on niin hyvä olla, ettei tajuakaan, nyt kun neljä viikkoa treeniä takana, niin alkaa huomaamaan jo mielialassa. Tällä viikolla otetaan yläkropan treeni mukaan, kun vihdoin löysin mun kolmen kilon puntit (viidellä en tee ojentajien treeniä rikkomatta itseäni). Pitäs saada toi "arkiliikunta" mukaan, mutta kun koulut alkaa, niin koulumatkoista tulee 40-45min päivässä sitten kävelyä, että ehkä se sillä sitten korjaantunee.

Syksyllä aloitan kai ne "jumpat". Balletone, astanga ja kuntopiiri. Heh, jos nyt ees jonkun noista. Niin joo ja lupailin mun raskaana olevalle siskolleni vihdoin ja viimein lähteä kokeilemaan vesijumppaa sen kanssa. Se käy 2-4krt/vk, jos ite sais käytyä ees kerran. Juu noita minä tossa taas ahnehdin ja sitten huomaan, etten ehdi tai jaksa. Mut onhan se hyvä, että edes yrittän. Ja toivottavasti italian opiskelunkin saan viimein aluilleen.

Ehkä noilla viime viikon herkuilla oli mulle ihan hyvää tekevä vaikutus, energia varastot aika tyhjillään, kun ei vain ole ollut nälkä. Pakko elimistön tajuta, että kyl energiaa on tulossa, niin se ei ala sitä varastoimaan. Jos nyt en ihan tältä viikolta niin seuraavalta odotan ja yritän tehdä töitäkin, että sitten putoisi muutama sata grammaa. Sellaisen huiman huiman huiman tavoitteen asetan, että kun koulut alkaa 23.8. niin painoa sais olla jo 59,2-59,4. Eli puol kiloo pitäs saada pois kolmessa viikossa.

Ihan sama mitä muut ajattelee, mut mä taistelen satojen grammojen kanssa.. Ja varmasti voisin töitä tekemällä pudottaa enemmän ja nopeammin, mutta mä haluan painon putoavan mahdollisimman luonnollisesti ja siten, että se tuntuu hyvältä. Ja keskityn tosissaan enemmän tuohon treeniin ja ravinnon koostumukseen (sitä harjoittelen kyllä tosissaan ja sen kuntoon saaminen vie aikaa) mutta... Näillä mennään ainakin seuraavaan viestiin asti. Tiedä sitten mitä siinä sanon. :whistle:
 
Laitanpa sitten mittoja ja treenipäiväkirjoja tänne.
Koska niitä seuraan kuin haukka.

Mitat:
PV: 29.7.
(kp21) KG: 60,1
VYÖTÄRÖ: 75
LANTIO: 86,5 & 97,5
POHJE: 36,5 & 36
REISI: 54,5 & 55
KÄSIVARSI: 30 & 31
RIN.YMP: 78,5 & 97,5

Treenit:
tammi: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS0x
helmi: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS0y
maalis: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS0z
huhti: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS00
touko: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS01
kesä: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS02
heinä: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS03
elo: http://treenit.net/q.php?q=MTU0NDVAMjAwOS04
 
Oukkei. Löysin sitten tämän uudemman version.
Painoa oli aamulla 74,1 elikkä +0,3 aloituspainosta ja 65 olis se tavoite.

Jostain mulle tuntemattomasta syystä, paino vain otti ja nousi. Toisaalta alkujärkytyksen jälkeen, en ole kauheasti asiaa surrut. Varsinkaan kun nyt on taas laskusuunta. Ja toisekseen, ilokseni huomasin yhtenä kauniina päivänä, että pyöräily on tuottanut tulosta. Reidet on kaventuneet, sääret näyttää hyvältä, takapuolikin on muuttanut muotoaan, vielä on paljon jäljellä, mutta kyllä tuo muodonmuutos mieltä ylentää.

Soitin tänään tissilääkärille, että miten jono etenee. (olen jonossa pienennykseen) ja joulu-/tammikuussa pitäis olla minun vuoroni. Oli niin mukavaa, kun hän oli kannustava painonpudotukseen. Kun siellä viime joulukuussa kävin, niin painoa oli 78 kiloa ja sen jälkeen vielä nousi yli 80. Jotta pääsee leikkaukseen on bmi oltava alle 30 ja se 78 kiloa oli sillä hilkulla. Kun sais vielä 5 kiloa pois ennen leikkausta, niin olis hyvä. Enemmänkin toki vois pudota, mutta olen vähän sillä kantilla, että hiljaa hyvää tulee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja anuaanua:
Malina Hyvät päläpälät :laugh: Mulle saa paasata ja potkia persuksille, kunhan varot ettei kopsahda päähän :D Mulla on niiiin lyhyt pinna ja olen valmis luovuttamaan jo ennenkuin edes tulee takapakkia, joten tarvitsen kyllä kunnon potkuja aina silloin tällöin.
Anu

Juuh. Kyllä mä potkin, jos aihetta annat. :kieh: :D

ps. Hyvä tietää ettei tartte miettiä jokaisen lauseen rakennetta, etten loukkaa vahingossa. =)

 
Painosta Perjantaina tulee täyteen kolme viikkoa ja nyt paino on pudonnut 2.4kg. Ihan hyvin vaikka tietysti hätähousuna ja erittäin mukavuudenhaluisena tahtoisin että kilot vaan katoais vauhdilla.. Mitään radikaalia muutosta en ole tehnyt, syön tavallista ruokaa tosin yritän laittaa terveellisesti. Annoskoot ovat pienentyneet ja kahvin kaverit harventuneet kun ei tee mieli. Näin vois jatkaa lopun elämää :D
 
Ja pakko tulla laittamaan, että paino oli tilapäisesti pudonnut päivän aikana ;) 59,2. :whistle: kumpa ei sieltä enää kutosella alkavalle nousis edes päivän ajaksi. Ja taas keksin monta syytä miksi painon putoaminen olisi vain tilapäinen juttu. :p Kai sitä jotenkin itseään "suojelee" siltä, että sitten pettyis, jos paino taas nousisi (mulla nyt esim. siihen 61 takaisin). Mutta näin tänään. :wave:
 
Pakko myöntää . :D
Viime yönä menin nukkuu aamukuudelta, ei jätä menneisyyden miespuoliset varjot rauhaan.
Mutta sain tossa tehtyä vartin punttitreenin (yläkroppa), viimeks tuli testiajosta kipeeks, saa nähdä tuntuuko huomenna missään. =s
Ruokailua en ole vieläkään saanut kuntoon. Tosin sen verran, että vanhoja lehtiä selatessa osui silmään lause: "Jos ei ole nälkä niin älä pakota itseäsi syömään luullaksesi sen laittavan aineenvaihdon käyntiin." tms. Pitää kaivaa se lehti jostain, niin saan tuon ajatuksen kokonaisena.. Toisaalta se oli helpottava tekstipätkä, koska mulla on todella ollut tuon syömisen kanssa ongelmia. Ja tuntuu tosi pahalta syödä, kun ei ole nälkä. Huomaan ahmivani vain sen vuoksi, että "nyt sun pitää syödä". Syön ehkä kahdesti päivässä ja yleensä ekaks muutaman 2-3leipäpalaa (100-150g) ja tuorejuustoa. Sitten sen päälle ahdan itseeni kaksi paprikaa ja purkillisen kermaviiliä. Ja voin sanoa, että jo ensimmäisen kahden leivän jälkeen olen ihan täysi. :| Juu, lievää ahdistus tuo syöminen herättää mussa. Mutta pikkuhiljaa.
 
Heippa!

No niin ja nyt on sitten lomat lomailtu ja kuten arvata saattaa on painoa tullut taas lisää :/ . Mutta nyt minä itselleni lupasin ja vannoin että tämä riittää. Mun on saatava elämääni muuta sisältöä kuin jatkuva syöminen! Vaikeaa tämä tulee olemaan, sen tiedän kun on sen verran pitkä kokemus laihduttamisesta. Tämä viimeisen laihdutus alkoi 11/07 jolloin painoin n 95kg ja sitten 11/08 n 72 kg. Toi oli sellanen kiva paino, mutta sitten hölmö annoin itseni taas lihoa ja kaamea totuus tänä aamuna oli 84kg. Ensimmäinen tavoite on se että kun 31.8 aloitan työharjottelun niin painon on alettava taas seiskalla. Siitä on sitten hyvä lähteä kohti kutosta...

Mulla on oikeestaan 2 SUURTA ongelmaa esteenä laihtumiselle, ensimmäinen on suklaa ja toinen liikunnan puute. Uskon että kun nuo saan kuntoon niin paino lähtee taas alaspäin kuten viimeksikin.

Kun nyt tämän puristuksen aloitan näin perjantaina niin olkoon perjantai jatkossakin virallinen punnituspäiväni. Mutta tarkoitus on ehtiä myös muulloin koneella käymään, hakemaan tukea vaikeisiin päiviin...

nöpö
 
Nöpö Suklaa.. on ollut mun ikuinen ongelma, mutta nyt olen päässyt siitä eroon. Kamalat vieroitusoireet oli aluksi ihan hiki kaatui päältä ja kädet tärisi |O Nyt voin ottaa palan tai 2 eikä maistu edes hyvältä!! Vaan olenkin siirtynyt syömään ruokaa enemmän, suo siellä vetelä täällä..

Tänään on ollut herkkupäivä. Pääsin kirpparille ja käytiin ostamassa kahvipullat.. Huomenna taas paremmin.. Olen yksin penskojen kanssa viikonlopun, joten syömään ei ehdi ja juoksemista riittää :D

Mukavaa viikonloppua kaikille :hug:

Anu
 
jip.
Tän viikon keskimääräinen painonpudotus oli -100g :whistle: Loistavaa, että tuli pudotusta jumin jälkeen. :D Tosin tällä viikolla en oo treenejä tehnyt, että sekin varmasti vaikuttaa. Katotaan mikä paino on huomisessa "maanantai" punnituksessa. :p Mutta kohta katsomaan serkun tyttöä ensimmäisen kerran ja ajattelin kävellä (ainakin toiseen suuntaan, en sais kyl olla auringossa, että en tiedä toiseen suuntaan tuskin voin kävellen tullakaan). Matkaa on kaikki 4kilometriä. :D Noo huomisiin.
 
Ikä: 28v.
Pituus: 157,5cm
Aikaraja: Ei ole. (n. 0,5-1 kg/kk)
Tavoite paino 54,8kg
Millä: Liikunnan lisääminen. Ruokavalion hienosäätö.

Lähtötilanne: Paino: 62,5kg / bmi: 25,2
Nyt: Paino: 60,0kg / -2,5kg /--/ bmi: 24,3 / -0,9

Punnituspäivän (maanantain) paino:
13.7. = 61,9
20.7. = 60,0 / -1,9
27.7. = 59,9 / -0,1
3.8. = 59,9 / +-o
10.8. = 60,0 // +0,1

Viikottainen keskiarvollinen pudotus:
vk 30 = 60,1 / -1,0 / bmi = 24,3
vk 31 = 59,9 / -0,2 / bmi = 23,9
vk 32 = 59,9 / +-o / bmi = 23,9
vk 33 = 59,8 // -0,1 / bmi = 23,9

 
Pikaisesti pakko hehkuttaa.. Paino 81.3 eli elämä saattaa sittenkin voittaa menkkojen jälkeen :laugh:


Ehdotan että katsellaan jokunen viikko noita muita "bikineitä" ja jos pysyvät hengissä harkitaan oman nimen vaihtoa!! Mulla sekoaa silmät kun yritän kiireessä etsiä meitä :whistle:
 
Huomenta!

Tästä se arki alkaa... Poika lähti kouluun ja itse menen iltavuoroon töihin. Seuraava loma sitten ensi kesänä, tai huonolla tuurilla vasta seuraavana...

Painonhallinta on lähtenyt hyvin käyntiin, olen osannut syödä suht järkevästi. Mutta kuitenkin niin etten tyystin lopeta syömistä. Nesteet tietty lomamässäilyn jälkeen lähtee ekana, mutta kiva silti oli kuns paino tänään 82,3...

Kaikenlaisia itseni motivointitaulukoita mä olen taas koittanut rakentaa ja sitten päätin että joka perjantai kun tulos on yli 500g miinusmerkkinen niin palkitsen itsei jollain kivalla ei syötävällä...

Mutta nyt kotia kunnostamaan

Nöpö
 
Mun puolest voidaan vaihtaa nimi vaikka heti. Kunhan päätetään mikä nimi laitetaan, voisin aloittaa sen pinon, niin keräilis sinne sitten ekaan viestiin kaikkien halukkaiden lähtötilannetta ja tuloksia, joita voisin päivitellä sitten. Niin ne on helppo siitä sitten katsoa.

Mä olen kyl sellainen, että palkitsen itseni herkuilla, mutta toisaalta niiden suhteen mulla ei ole mitään kieltolinjaa, joten kuuntelen kyllä kehoani mitä tekee mieli. Ja noi mun onnistumiset on niin harvassa, että itselle ei herkuilla palkitseminen on ongelma. Herkkujen vuoksi, kun mun paino ei ole noussut tai jäänyt takkuamaan. Tätä keinoa en toki suosittele kenellekään.

Se mitä Nöpö sanoi pienistä tavoitteista ja itsensä palkitsemisesta on hyvä juttu. =) Varsinkin, kun just huomasin, että se on noinkin "pienestä", tosin 500g viikossa painonpudotusta olis mulle jo iso saavutus, sellaista tapahtuu 2-3krt (maksimissaan) vuodessa.

Samoin nuo motivointitaulukot. Itse harrastan kaikenmaailman taulukoita. Ja saan niihin aikaa kulumaan kiitettävästi. Se on vaan niin kivaa seurata omaa treeniä ja painoa. btw. eilen tyhjentelin kaappeja ja pahvilaatikoita löysin paperin jossa oli mun painoja ennen keskenmenoja. Sieltä löytyi sitten alimmillaan lukuja 52,3-54,2 Että noilla sitä on menty. Toki ikää on tullut lisää se 5,5vuotta, vaikkei vielä saa puhua niistä iän tuomista kiloista (joilla nyt tarkoitetaan vaihdevuosikiloja), niin olen sitä mieltä, ettei kolmekymppisenä ole tarkoitus enää painaa samanverran kuin kaksikymppisenä. Ja vielä pieni lisäys, ettei monetkaan kaksikymppiset ole ihannepainon alarajoilla, mutta joka tapauksessa pointti varmaan tuli selväksi.

Sain tänään kuntoplussan ja kg-lehden postissa. Niitä tulee ahmittua sitten ruuan sijaan. Löysin itselleni viikko sitten pätevän keinon saada kalorit yli 1000 päivässä. Joskaan tässä ei ole hyvää se, että tulee tuoremehua juotua samalla se 1/2 litraa päivässä. Pitää yrittää rajoittaa kahteen ja puoleen desiin, kun vaan saan aikaiseksi, varmaan kun koulut alkaa niin ehkä sitten. Tai sitten jää tilaa sille toiselle kahdelle ja puolelle desille, kun tulee koulumatkat. =) Niin asiaan, olen siis päässyt taas Knorr Vien makuun. :heart: Eli yks vie purkki ja 2,5dl valion appelsiini mehua. Mun aineenvaihdunta läks käyntiin oikein tehokkaasti. Ei sillä, että aineenvaihdunta voisi jumia, hidastua hieman ehkä, jos ei syö. Mutta anyway. Eli löysin keinon siihen, ettei mulla ole nälkä ja kuitinkin kun tiedän, että pitäs syödä hyvin että jaksaa.. ;) Niin tuosta löysin avun siihen voimattomuuden ongelmaan.

Treenit pitäs aloittaa huomenna 1,5viikon tauon jälkeen. Olen ollut todella saamaton. Mutta tänään en ehdi, koska lähdetään siukun ja saksalaisten sukulaisten kanssa möksälle käymään. Pitää lähteä kuvaamaan. Aurinko saisi hitusen kyllä pilkistää, ettei ihan harmaata mössöä ole kaikki kuvat täynnä. Haluais kuvata varjoa ja valoa..

Jep näinpä taas tuli "pulikoitua" aiheen vierestäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja anuaanua:
Pikaisesti pakko hehkuttaa.. Paino 81.3 eli elämä saattaa sittenkin voittaa menkkojen jälkeen :laugh:

Aivan loistavaa. Käyköhän mullekin samoin. :D
Menkkojen piti alkaa lauantaina, mutta eipä ne vain alkaneet. Ja mä olin ihan varma, että kaks viikkoa sitten ovuloin. Viimekshän multa putos se pari kiloa, kun vihdoin menkat tuli sen kymmenien päivien odotuksen jälkeen. Nyt toivois, että parisataa grammaa lähtis.. :whistle:
Noo saapas nähdä, lähtee tai ei niin menkat sais tulla, loppuis tuo ainainen alusvaate ongelma, kun turvottaa. Kohta on taas niin lihava olo ettei rajaa. No ei sentään ihan niin.. Mutta turvotus on aika ahdistava olotila. :p
 
Mä uskon että jokaisella on se oma hyvän olon painonsa, joka ei välttämättä ole lähelläkään taulukkojen ihannepainoja. Kyllä sitä iän ja kokemuksen karttuessa oppii kuuntelemaan itseään ja tietää milloin olo on parhaimmillaan.

Mulla paino pysyi samoissa koko viime viikon ja uskoin jo että jumittaa. Oli ihan pöljä teini olo kun huomasin että menkat alkoi. Ekaks tuli mieleen että "Mitä tää on, eihän mulla ole ollut jälkivuotoakaan kohta kahteen kuukauteen |O " Mulla on PCO ja menkat luomuna kahdesti vuodessa, mutta nyt taisin kyllä saada kokea ne kaikki väliin jääneet yhdellä kertaa.. Eipä ollut miellyttävää..

Nimestä Keksiskö kukaan hyvää ? Olisko joku yksinkertainen ilman koukeroita..Esim. Uutta elämää opettelemassa... Ei olis aikarajaa eikä luokittelisi sen kummemmin. Ideoita??
Ja minä tykkäisin että ekassa viestissä olis kerättynä viikkojen painot..


Anu
 
Mä tarviin innostusta pitämään kuntoa yllä! :wave: Tarvitsen säntillisyyttä liikkua ja jumpata. Tarvitsen innostusta oikeasti ja todella. Mä olen nyt jumpannut tuolta toukokuusta asti suunnilleen joka toinen päivä tai joka kolmas. Riippuen kehosta, jota kuuntelen hyvin pitkälle tässä asiassa. Nyt on kuukautiset alkamassa ja olo on jotenkin tosi vetelä :|
 
Alkuperäinen kirjoittaja anuaanua:
Nimestä Keksiskö kukaan hyvää ? Olisko joku yksinkertainen ilman koukeroita..Esim. Uutta elämää opettelemassa... Ei olis aikarajaa eikä luokittelisi sen kummemmin. Ideoita??
Ja minä tykkäisin että ekassa viestissä olis kerättynä viikkojen painot..
Anu

Eli aloitan pinon Uutta Elämäntapaa Opettelemassa
Aloittelen tämän mielelläni itse, koska alan kerätä ensimmäiselle sivulle (ensimmäiseen viestiin) tietoja (kaikista halukkaista). Päivitän sitä sitten vaikka kerran viikossa, niin toisten lukuja ja pudotusta seuraavat löytävät helposti muiden edistymisen (tai minun jumitukseni).
Jos heistä, jotka haluat tietojaan päivitettävän ensimmäiseen viestiin - niin laittaisivat perustietojansa:
* Ikä, Paino, Pituus, Tavoitepaino
* Tapa tai Painonhallinnan salat, joita pudottaja alkaa noudattamaan.
* Ja jos jotain uutta vielä tulee mieleen niin..

Mitä tähän punnituspäivään tulee. Niin eikös se voi olla mikä kenellekin sopii. Sama pudotushan se on punnitsi minä päivänä tahansa. Ja eihän se viikottaiseen tulokseen sinällään vaikuta. Täälläkään kun ei välttis kukaan ehdi juuri maanantaina painoaan ja pudotustaan kirjaamaan. :D

Kamalan sekavaa tekstiä, mutta jos pointti on selvä niin uudessa pinossa nähdään. Laitan tänne vielä linkin siitä. Onkohan se nyt sitten jo kolmas pino. ;) Toivottavasti uudella nimellä sitten viimeinen. (Paitsi kun alkaa olemaan jo pitkä letka viestejä, tarttee ehkä tehdä uusi, mutta nimeä ei sitten vaihdeta!!) i hope.

Mukaan myös ihan kaikki! jotka eivät tietojaan halua mainita, mutta haluvat pinotella meidän mukana. Kohti Bikini kesää 2010!! (painosta riippumatta, mutta iloisempana ja terveempänä).

Tavataan Uutta Elämää Opettelemassa -pinossa. :wave:
(ja jos ei tavata tulen tänne takaisin).
 

Yhteistyössä