Kun synnytin esikoista kesällä -04, sairaalassa oli aivan kamala ruuhka. Olisimme halunneet perhehuoneeseen, mutta ne olivat tietenkin täynnä ja päädyimme lopulta ahtaaseen kolmen hengen huoneeseen, ainoaan, jossa oli tilaa. Kiva, kun ei tarvinnut jäädä käytävälle makoilemaan. Tilanahtaudesta huolimatta saimme olla aamun rauhassa yhdessä toimenpidehuoneessa, koska synnytys päättyi sektioon ja isi ja uunituore tyttäremme odottelivat pari tuntia minua heräämöstä liittymään seuraan.
Henkilökunta oli todella ystävällistä, vaikka vuoden 2004 vauvabuumi oli juuri "pahimmillaan", Synnytystä hoitanut kätilö, oli ainoa, jonka kanssa minulla meni sukset ristiin. Pahempia traumoja ei kuitenkaan jäänyt vaan odotan innolla myös tulevaa synnytystä. Erityisesti pidin siitä, että sain heti alusta oman rauhan ja hoitaa vauvaani ihan niin kuin itse halusin. Jotkut samaan aikaan synnyttäneet tosin olisivat kuulemma kaivanneet enemmän opastusta ja apua. Osaston kätilöt kävivät kuitenkin välillä tarkistamassa onko kaikki hyvin tai tarvitsinko apua kipeän leikkaushaavan takia ihan kysymättäkin ja tulivat aina yllättävän nopeasti paikalle, kun kutsuin.
Oma kokemukseni oli ihan positiivinen, kun ottaa huomioon, etten ollut koskaan ennen ollut sairaalassa, ikävöin miestäni (vaikka hän oli joka päivä kymmenestä iltayhdeksään luonamme) ja että sairaalassa oli tosiaankin ihan hirmuinen tungos ja vielä kuuma. Sain osastolta vielä kotiuduttuammekin ystävällistä apua, kun sairaalasta tarttui mukaamme silmätulehdus. Oli mukavaa, kun soitin sunnuntai-iltana kätilölle ja kysyin silmätulehduksesta ja sain hyviä neuvoja enkä tuntenut yhtään olevani vaivaksi tai "hysteerinen".
Ei mikään pöllömpi paikka saada vauvaa siis, vaikka lehdistä voi välillä lukea muutakin.
Ainoa miinus, että kätilö olis voinu vähän opastaa ponnistusvaiheessa (kesto 1,5h) enemmän, mutta näin jälkikäteenhän on hyvä pohdiskella... Niin ja synnytin 11/04. Touko-kesäkuussa menemme uudestaan, ja hyvillä mielin.