T
Tallustelija
Vieras
Olen aina kokenut jääväni nykyisessä parisuhteessani kakkossijalle. Kakkossijan minulle tarjoaa urheilu monin tavoin. Voi kun joku osaisi sanoa, olisiko minulla mitään mahdollisuuksia päästä edes tasavertaiseksi tuon urheilun kanssa.
Pidän itsekin liikkumisesta kovasti, mutta tarvitsisin jonkun vetämään penkistä ylös. Toivoisin kovasti, että kerran viikossa oma mies olisi se, joka nostaisi sohvalta ylös. Mielestäni se olisikin mielekäs tapa, koska on vaikea sitten kaiken treenin ym seasta löytää yhteistä aikaa mihinkään muuhunkaan. Olen kovasti koittanut löytää tähän keinoja ja yhteisiä liikunnallisia harrastuksia, mutta ongelmana on se, että mieheni on kovakuntoinen, kun minä taas koitan tasapainotella peruskunnon tasolla. Hänellä ei ole mielenkiintoa harrastaa kanssani, koska se ei hänelle ole treeniä. Ja kun sitten hän on treeninsä treenannut, hän haluaa saada kunnon levon eikä sitten puoliteholla jatkaa urheilua.
No.... jollain tasolla olen alkanut tämän asian jo hyväksyä. Tai no... taidan huijata itseäni, sillä parhaillaankin kyyneleet ovat silmissäni. Loukkaannun aivan liian helposti tähän liittyvistä asioista. Tänään mieheni taas buukkasi yhden viimeisimmistä vapaa-illoistansa ystävänsä kanssa liikkumiseen. Bileet oli käynnissä, vaan eipä musta ollut enää juhlijaksi sen jälkeen.
Tekisi mieli luovuttaa, mutta jotenkin minusta silti tuntuu siltä, että silloin jätän käsittelemättä koko asian jo itseni kanssa....
Pidän itsekin liikkumisesta kovasti, mutta tarvitsisin jonkun vetämään penkistä ylös. Toivoisin kovasti, että kerran viikossa oma mies olisi se, joka nostaisi sohvalta ylös. Mielestäni se olisikin mielekäs tapa, koska on vaikea sitten kaiken treenin ym seasta löytää yhteistä aikaa mihinkään muuhunkaan. Olen kovasti koittanut löytää tähän keinoja ja yhteisiä liikunnallisia harrastuksia, mutta ongelmana on se, että mieheni on kovakuntoinen, kun minä taas koitan tasapainotella peruskunnon tasolla. Hänellä ei ole mielenkiintoa harrastaa kanssani, koska se ei hänelle ole treeniä. Ja kun sitten hän on treeninsä treenannut, hän haluaa saada kunnon levon eikä sitten puoliteholla jatkaa urheilua.
No.... jollain tasolla olen alkanut tämän asian jo hyväksyä. Tai no... taidan huijata itseäni, sillä parhaillaankin kyyneleet ovat silmissäni. Loukkaannun aivan liian helposti tähän liittyvistä asioista. Tänään mieheni taas buukkasi yhden viimeisimmistä vapaa-illoistansa ystävänsä kanssa liikkumiseen. Bileet oli käynnissä, vaan eipä musta ollut enää juhlijaksi sen jälkeen.
Tekisi mieli luovuttaa, mutta jotenkin minusta silti tuntuu siltä, että silloin jätän käsittelemättä koko asian jo itseni kanssa....