A
Aina epäonnistuva
Vieras
Olen kahden lapsen yh ollut vuosikausia.Suhde lasten isään,alkoholistiin,narsistiin oli hyvin rankka ja pelottava.Oma elämäni oli pitkään hajalla,mutta viimein pääsin jaloilleni.
35-vuotiaana tapasin ihanan ja kunnollisen miehen - tai niin luulin. Kaiken piti olla kunnossa viimein elämässäni ja koin,että minäkin saan viimein sen ehjän perheen,jota ei vielä koskaan ollut ollut.Mies oli minua huomattavasti vanhempi,joten lastakin aloimme yrittää jo hyvin alkuvaiheessa.
Sain kaksi keskenmenoa ja muutenkin perheessä oli terveydellisiä ongelmia.Kun viimein tulin ja pysyin raskaana,oli kuvio jo muuttunut ja muuttui edelleen.Miehestä oli tullut aivan erilainen,ei jaksanut käydä töissä,raha-asiat huningolla,huutoa,lyhyttä pinnaa jne.Koko raskausaika on ollut vaikeaa ja surullista,kaikkea muuta kuin mitä piti olla.Surun,pettymyksen ja miehen mustasukkaisuudenkin vuoksi olen lähes kokonaan erakoitunut.Häpeän sitä,että olen taas vaikeassa elämäntilanteessa.En ole kertonut vauvasta juuri kenellekään,vaikka hän pian syntyy. Siskolleni jouduin juuri kertomaan ja sain kamalan ripityksen,kun en ole kertonut.Ei hän halunnut kuulla elämästäni yhtään mitään,mutta vauva-asian pitäminen itselläni on jotenkin aivan järkyttävää hänestä.
Itse olen kokenut,etten halua kuormittaa enää läheisiä elämäni murheilla.Yritän selvitä yksin ja ammattiavulla.Mutta taas olen toiminut väärin
Nyt pitäisi jakaa tätä uutista,koska sisko vaatii.Eniten huolettaa iäkäs ja tärkeä mummini.Olen ajatellut kertoa hänelle vasta kun lapsi syntyy ja jos hän on terve,niin ehkä hän ilostuukin.Rakenneultrassa kuitenkin oli viitteitä ongelmista,joten häntä en sen vuoksikaan ole halunnut informoida,kun on aina minusta ja lapsistani kovin huolissaan.
Kuinka kerron hänelle ja kuinka selviän nyt tästäkin,että olen taas tehnyt kaiken ihan väärin.
35-vuotiaana tapasin ihanan ja kunnollisen miehen - tai niin luulin. Kaiken piti olla kunnossa viimein elämässäni ja koin,että minäkin saan viimein sen ehjän perheen,jota ei vielä koskaan ollut ollut.Mies oli minua huomattavasti vanhempi,joten lastakin aloimme yrittää jo hyvin alkuvaiheessa.
Sain kaksi keskenmenoa ja muutenkin perheessä oli terveydellisiä ongelmia.Kun viimein tulin ja pysyin raskaana,oli kuvio jo muuttunut ja muuttui edelleen.Miehestä oli tullut aivan erilainen,ei jaksanut käydä töissä,raha-asiat huningolla,huutoa,lyhyttä pinnaa jne.Koko raskausaika on ollut vaikeaa ja surullista,kaikkea muuta kuin mitä piti olla.Surun,pettymyksen ja miehen mustasukkaisuudenkin vuoksi olen lähes kokonaan erakoitunut.Häpeän sitä,että olen taas vaikeassa elämäntilanteessa.En ole kertonut vauvasta juuri kenellekään,vaikka hän pian syntyy. Siskolleni jouduin juuri kertomaan ja sain kamalan ripityksen,kun en ole kertonut.Ei hän halunnut kuulla elämästäni yhtään mitään,mutta vauva-asian pitäminen itselläni on jotenkin aivan järkyttävää hänestä.
Itse olen kokenut,etten halua kuormittaa enää läheisiä elämäni murheilla.Yritän selvitä yksin ja ammattiavulla.Mutta taas olen toiminut väärin
Kuinka kerron hänelle ja kuinka selviän nyt tästäkin,että olen taas tehnyt kaiken ihan väärin.