Kuinka kiinni äidissä teillä on 3,5-4 vuotiaat?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "meri"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"meri"

Vieras
Välillä iskee totaalinen väsy, kun tuntuu että tyttö on todella kiinni minussa. Ymmärrän, että hän on vielä pieni, tarvitsee äitiä monessa asiassa, mutta silti nyppii joskus.

Hän täyttää 4 parin kuukauden päästä, käy kerhossa 2kertaa viikossa ja pikkusisar on hieman alle vuoden vanha. Kotohoidossa on ollut koko elämänsä kerhoa tänä vuonna lukuunottamatta. Ja pari yökyläilyä mummoloissa.

Välillä tuntui, että alkaa kotona leikit jo yksinkin sujumaan, mutta nyt on taas ilmeisesti joku vaihe menossa, kun ei lähdä leikki käyntiin sitten millään. Joka päivä koitan pitää huolen siitä, että hän saa minulta yksityistä huomiota, mutta ei se nyt puoltatuntia pidempää ole päivittäin. Sillloin siis sylitellään, luetaan, pelataan, askarrellaan tms. Muutoin sitten pikkusisarus on mukana aina touhuissa ja kun sisarus on vielä noin pieni, tarvitsee aika paljon huomiota. Meidän perheessä isä on aina myös paljon lasten kanssa, kun töistä tulee kotiin. Hän on alusta saakka ollut molempien lasten kanssa yhtä täysivaltainen hoitaja kuin minäkin. Silti tämä isompi aina itkee ja vinkuu minua iltapesuille, iltasadulle ym.

Nyt myös kerhossa oleminen alkaa olla hankalaa. Aikaisemmin siellä oleminen jo sujui hyvin. Olenkin kysellyt, onko siellä tapahtunut jotain erityistä mutta ei kuulema ole, lapsen eikä tätien mielestä.

Arjessa tyttö haluaisi olla koko ajan samassa tilassa kuin minä. Jos hän sattuu joku hetki leikin aloittamaan itse, mikä on tosi harvinaista, hän lopettaa heti, jos jotain yhtään erikoisempaa ääntä kuuluu. Samoin hän kuuntelee koko ajan mitä puhun pikkusisarukselle tai miehelle, vaikka näennäisesti leikkisikin. Äkkiä hän vain kysyy, mitä äiti tarkoitan tuolla jne... eli on aivan koko ajan kuulolla, eikä täysivaltaisesti keskity leikkiin.

Yritän joskus leikkiä hänen kanssaan ja saada leikin näin alkuun, mutta heti kun yritän hivuttautua itse leikistä pois, se loppuu siihen. Joskus en vain jaksa keksiä tekemisiä ja olen ymmärtänyt, että lapsella pitäisikin olla toimettomia hetkiä, että leikki olisi mahdollista edes, mutta ei niiin ei!! Hän vain istuu sohvalla ja odottaa! Vinkuu ja kitisee sitten kohta, että joko äiti tuut.

Välillä mietin jopa, että onko ollut huono ratkaisu pitää lapsi kotihoidossa, kun on niin kiinni minussa. Harmittaa hänen isän puolesta, kun aina vinkuu minua, vaikka varmasti isän kanssa on tehnyt melkein yhtä paljon asioita kuin minun. Isin kanssa viettävät myös usein kaksin aikaa ulkoilemalla, jolloin saa varmasti kyllä huomiota.

Minkä ikäisenä teillä lapset on alkaneet leikkiä itsekseen? Onkohan tämä ihan tavallista kasvuvaihetta, vai mikä on? Muita lapsikavereita nähdään viikottain muutamana päivänä. Heidän joukossaan on muutamia, joiden kanssa leikki sujuu, mutta vähänkään vieraamman kanssa ei suju ollenkaan. Patistella saa puistossa leikkimään, kun joku tulee kysymään, ei lähtisi millään.

Mikähän olisi parasta? Antaa vielä lisää huomiota vai toisinpäin? Ei vaan jaksaisi olla mikään ohjelmatoimisto koko ajan, enkä sitä olekaan. Ei vaan jaksaisi sitä vinkumistakaan :(
 
Hyvin samalta kuulostaa kuin meidän lapsen kanssa. Ainut lapsi ja koko ajan tarvitsee aikuisen läsnäoloa leikeissään. Aikuisen ei tarvitse kovin paljon osallistua, mutta vieressä pitäisi olla koko ajan. Aloitti vähän aikaa sitten päivähoidossa ja se on tehnyt hyvää. Oman ikäisen kanssa leikkiminen vasta alkamassa. Minäkin mietin, että milloin omat leikit alkaisivat vähän paremmin sujumaan...
 
Kuulostaa meijän kotipäiviltä. Meillä siis lapset päiväkodissa. Neljä on täyttänyt joulukuussa ja pikku sisarrus täyttää kohta kaksi. Ja tuollaista samanlaista meillä leikkien kanssa yms. Ja juuri tuo että kuuntelee kaiken. Kyselee multa puheluiden jälkee et kenen kanssa puhuin ja miks sanoin näin ja näin... Ehkä on vain kehitys vaihe..
 
meidän poika , nyt 3v6kk , ja leikkii todella hyvin itsekseen. mielikuvituksellisia, juonellisia leikkejä :) ilo seurata :) hän käy päiväkodissa 5pvää viikosta ja siellä kans leikkii kivasti muiden kanssa. leikkikentällä myös leikkii toisten kera.

esikoinen, nyt jo 8v ja rapeat, ei ole koskaan osannut leikkiä samalla tavalla yksin - myös hän ollut pk:ssa hoidossa. mutta aivan normaali hänestäkin on tullut :D
 
hyvin vähän tarvitsee minua leikeissään. Välillä käyn "käynnistämässä" leikin, kun kuulostaa, että menee ihan kinasteluksi pikkuveljen kanssa. Kovasti tykkää pelata lautapelejä ja niihin on välillä pyytämässä seuraksi. Ikää 4v1kk. Hoidossa 10 päivää kuussa. Kerhossa käy jos on vapaapäivä, niin sen kerran viikossa. Mielellään menee. Leikit kavereiden kanssa sujuvat vaihtelevasti, välillä silkkaa taistelua, mutta osin jo yhteisiäkin mielikuvitusleikkejä.
 
mulla neljä tytärtä, joista nuorin 4,5-vuotias. kyselee koko ajan miksi-kysymyksiä, kieppuu mussa kiinni, hakee huomiota koko ajan ja kitisee aika pienistä asioista. odotan että kasvais isommaksi tuo, niin että järkevä puhekin menis hänellä perille ja uskois kun kielletään ym.
 
Meillä 4v ainokainen ja riippuu hirveästi päivästä miten on leikeissään tai ei ole. Toisinaan leikkii kauan itekseen ja kehii mielikuvituksellisia leikkejä, toisinaan haluaa kokoajan seuraa. Arjet on hoidossa joten ymmärrän sen että vapaalla haluaa huomiota ja olla ihollakin. Kuka vaan lapsi kelpaa leikkiseuraksi ja tällöin ei meitä vanhempia tarvita, ei siis silleen roiku minussa etteikö pärjäisi "omillaan". Ja älytön kysely kaikesta mahoillisesta ja mahottomasta. Utelee kaiken ja kyselee kaiken.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on aika itsenäinen kohta 4-vuotias näköjään. On aika itseohjautuva, eli päättää itse mitä leikkii ja uppoutuu hommaansa. Pikkusisarensa kanssa leikki taannoin 3 h ilman, että mua edes huomattiin, mikä ihmetytti kyllä jo itseänikin. En kylläkään ole juuri koskaan leikkinyt lapsen kaverina, vaan olen markkinoinut asian niin, että leikki on lapsen omaa vapaa-aikaa, jolloin saa tehdä mitä itse haluaa. Jää kerhoon tai mummolaan iloisena ja jopa pyytää lähtemään nopeammin.
 
4 v 8 kk tekee sellaista hiljaista irrottumista ja leikkii pitkään itsekseen tai pikkusiskonsa kanssa, käy kerhoissa, saattaa viettää pari tuntisen perhekahvilan leikkien kavereidensa kanssa tai touhuta pitkään naapurin pojan kanssa pihalla heidän omia leikkejään.

Mutta sitten aina välillä tulee sellainen hetki tai illansuu, ettei elämässä pääse eteenpäin muuten kuin sylissäni istumalla. Meillä tosin samalla tavalla välillä hakee nimenomaan isänsä, isoveljiensä tai isoveljen tyttöystävän seuraa.

Voimakkaimman kiukun saan kuitenkin aina minä ottaa vastaan, ah mikä kunnia ja ilo.
 

Yhteistyössä