Kuinka kovettaa itsensä ja hakea avioeroa kun ei enää rakasta ja toinen rakastaa niin että kipeää tekee?

["vieras"]

Mies itkee, lupaa kuut ja tähdet, pitää hyvänä. Ei halua menettää. Mitä kauniimmin hän puhuu, mitä enemmän kyyneleitä vuodattaa, sitä enemmän mun sydämeen sattuu.

Tosiasia kuitenkin on ettei miehen tunteet, kamalaa kyllä, liikauta minua sillä tavalla miten ne liikauttaisi jos rakastaisin itse. Minulla vaan kasvaa koko ajan säälin tunne miestä kohtaan muttei rakkaus. Pelkään etten saa itseäni irti tästä siksi etten halua miestä satuttaa. Että jään tähän vaan ettei mies hajoa.

Ei hän paha ole. Ja on ymmärtänyt tässä omatkin virheensä kun ollaan erosta puhuttu. En vaan rakasta häntä, en ollenkaan. Hän on minulle lähinnä kaveri, lasten isä. Tiedän ettei elämä yhtä rakkauden huumaa ole mutta kun sitä rakkautta ei ole ollenkaan. Tahtoisin elää yksin. Lasten kanssa. En tiedä mitä teen.

Kenelläkään kokemuksia?

 

[voi olla]

Voi olla vaan vaihe! Sinuna en eroaisi jos suhteessa muuten ei pahasti mättää. Teillä on lapset ja kaikki ja sinulla rakastava mies! Kävisit vaikka parisuhdeterapiassa ainakin ensin vähän käsittelemässä tuntemuksiasi!

 

[persvakoonasana]

Älä ihmeessä eroa vielä. Elämällä voi olla vielä vaikka mitä annettavaa teille.

 

[niukinnaukin]

Muista että täällä eletään vain kerran. Haluatko hukata ainoan elämäsi jatkamalla suhdetta säälistä. En usko. Enkä myöskään usko että kukaan oman arvonsa tunteva haluaa että hänen kansaan ollaan säälistä.

 

[astrolabe]

Oli mulle helppoa. Olin kypsytellyt eroa mielessäni pitkän tovin - vuosia. Kun mies tuntui välinpitämättömältä, ei enää sääliä tuntunut missään. Tosin meillä ei rakkautta ollut koskaan ainakaan minun puoleltani, joten sinällään helppoa muutenkin.

 

["sondersson"]

mulla auttoi mielialalääkkeet, ei tarvinnu tuntee yhtään mitään.

 

[.....]

Olet kuitenkin joskus rakastanut?!! Nyt tarvitaan sitä tahtoa, ei rakastamista. Pappi kysyi tahtomistasi!!! Pidä nyt lupauksesi. Pitkässä suhteessa tuo on tavallista.

 

["vieras"]

Myötä- ja vastoinkäymisissä. Älä jätä miestäsi. Hanki muutakin elämää kuin parisuhde ja perhe, niin odotukset miestäsi kohtaan eivät ole kohtuuttomat.

 

["vieras"]

Meillä piti käydä todella pohjalla ennen kuin tultiin tähän. Vuosien ajan olen kokenut ettei mies rakasta ja kunnioita ollenkaan, en ole kokenut olevani onnellinen. Nyt sitten tapahtui tilanne että asiat kärjistyi niin että alettiin todella puhumaan erosta. Mies lupaa kaiken, haluaa muuttua, ym. Minä taas mietin että olisiko sittenkin parempi mennä, kuten jo aiemmin mietin. Vaikeita asioita.

Tiedän ettei kenenkään kanssa säälistä pidä olla enkä niin haluaisikinaan. Huoh.

 

["niin"]

Täällä eletään vain kerran. Haluatko heittää hukkaan suhteen, jossa selkeästi on vielä toivoa? Kokeilkaa pariterapiaa. Tehkää kaikkenne. Ota oma harrastus ja mieti mitä todella suhteesta puuttuu. Teillä on lapsia.. Haluatko todella rikkoa perheen tunteiden takia?

Itse olen sitoutunut avioliittoon tahdolla. On ylä- ja alamäkiä ja toisinaan eletään kun kämppikset mutta aina se kipinä on lopulta löytynyt. Se nyt vain on elämää. Jos tilanne vaatii menisimme pariterapiaan.

Jollei kyse oikeesti ole pettämisestä, alkoholismista ja väkivallasta tai muusta vastaavasta...
Niin ihan turhaa on erota. Samat ongelmat on seuraavassa suhteessa vastassa.

Älä luovuta. Sinulla on vain yksi elämä ja jos nyt lähdet, voi olla että kadut sitä todella pahasti sitten kun miehesi on uudestaan naimissa ja teidän elämänne on menneisyyttä.

 

["vieras"]

Sepä siinä on että en tiedä olenko koskaan oikeasti rakastanut. Välittänyt kyllä olen mutta olenko rakastanut, siihen en osaa vastata. En voi esimerkikiksi sanoa että hääpäivämme olisi ollut elämäni onnellisin päivä.

 

[äöä]

Oli mulle helppoa. Olin kypsytellyt eroa mielessäni pitkän tovin - vuosia. Kun mies tuntui välinpitämättömältä, ei enää sääliä tuntunut missään. Tosin meillä ei rakkautta ollut koskaan ainakaan minun puoleltani, joten sinällään helppoa muutenkin
.

Just. Just.

En kvinann igen.

Tätä palstaa kun seurailee, niin huomaa, ettei naisilla juuri mitään muuta elämässään olekaan kuin helppoa.

Kaikki.

 

[astrolabe]

Just. Just.

En kvinann igen.

Tätä palstaa kun seurailee, niin huomaa, ettei naisilla juuri mitään muuta elämässään olekaan kuin helppoa.

Kaikki.

Niin. Sinä tiedät elämäni läpikotaisin ja voit kertoa minulle, että kaikki elämässäni on ollut helppoa?

 

["vieras"]

Niin. Kyllä ymmärrän että jos naimisiin oltaisiin menty silmät sydämiä leijailen ja mieli tulvillaan rakkautta niin ei sitä ihan helpolla luovuttaisi. En minä nytkään ole luovuttanut vaikkei alku ollutkaan sellainen. Naimisissa ollaan oltu kuitenkin jo useampia vuosia, lähempänä kymmentä kohta. Silti. Sydämen kohdalla on tyhjää ja se pelottaa.

Arvot on erilaiset miehen kanssa, hän haluaa elämältä erilaisia juttuja kuin minä eikä hyväksy toisentyylistä elämää. Nyt ollaan kohdassa missä pitäisi löytää se kultainen keskitie, tähän asti ollaan menty miehen halujen mukaan. En tiedä onko minulla enää toivoa ja tahtoa yrittää.

 

[vieeras]

Niin. Sinä tiedät elämäni läpikotaisin ja voit kertoa minulle, että kaikki elämässäni on ollut helppoa?

Helpoltahan se sulle vaikutti. Se ero. Oliko helppoa miehelle?

 

[persvakoonasana]

[QUOTE="vieras";24834396]Sepä siinä on että en tiedä olenko koskaan oikeasti rakastanut. Välittänyt kyllä olen mutta olenko rakastanut, siihen en osaa vastata. En voi esimerkikiksi sanoa että hääpäivämme olisi ollut elämäni onnellisin päivä.[/QUOTE]

Ei minullakaan hääpäivä tosiaan ole elämäni onnellisin päivä. Köyhää on mielestäni elämä, jos elämän parhaat hetket löytyvät hääpäivästä.

 

[persvakoonasana]

[QUOTE="vieras";24834478]Niin. Kyllä ymmärrän että jos naimisiin oltaisiin menty silmät sydämiä leijailen ja mieli tulvillaan rakkautta niin ei sitä ihan helpolla luovuttaisi. En minä nytkään ole luovuttanut vaikkei alku ollutkaan sellainen. Naimisissa ollaan oltu kuitenkin jo useampia vuosia, lähempänä kymmentä kohta. Silti. Sydämen kohdalla on tyhjää ja se pelottaa.

Arvot on erilaiset miehen kanssa, hän haluaa elämältä erilaisia juttuja kuin minä eikä hyväksy toisentyylistä elämää. Nyt ollaan kohdassa missä pitäisi löytää se kultainen keskitie, tähän asti ollaan menty miehen halujen mukaan. En tiedä onko minulla enää toivoa ja tahtoa yrittää.[/QUOTE]

Onko pariterapia kokeiltu jo?

 

["vieras"]

Muista että täällä eletään vain kerran. Haluatko hukata ainoan elämäsi jatkamalla suhdetta säälistä. En usko. Enkä myöskään usko että kukaan oman arvonsa tunteva haluaa että hänen kansaan ollaan säälistä.

Tää on just tätä... Ihan kuin elämässä pitäisi olla joku elämää suurempi rakkaus, joka tekee ihmisen onnelliseksi... Ihminen on onnellinen, kun tekee itse itselleen määräämät velvollisuudet. Toinen ihminen ei voi tehdä onnelliseksi, oli kyse sitten miten suuresta rakkaudesta tahansa.

 

[persvakoonasana]

[QUOTE="vieras";24834659]Tää on just tätä... Ihan kuin elämässä pitäisi olla joku elämää suurempi rakkaus, joka tekee ihmisen onnelliseksi... Ihminen on onnellinen, kun tekee itse itselleen määräämät velvollisuudet. Toinen ihminen ei voi tehdä onnelliseksi, oli kyse sitten miten suuresta rakkaudesta tahansa.[/QUOTE]

Näin juuri. Elämää suurempia rakkaustarinoita on vain saduissa. Ihmisen pitäisi oppia tyytymään keskinkertaiseen ja ok-tyydyttävään elämään.

 

["mä"]

Kuulin juuri terapiasssa että ei ole olemassa täydellisiä ja onnellisia parisuhteita. Että kellään ei ole elämä kuin saduissa ja täydellistä.

 

["vieras"]

Pariterapiaa ei ole vielä kokeiltu enkä tiedä suostuuko mies sellaiseen. On aina ollut sitä mieltä ettei vieraille ihmisille kuulu oma elämä, saatika että sitä alettaisiin purkamaan vielä jossain istunnoissa.

En minä mitään satua ja elämää suurempaa rakkaustarinaa ole etsimässä. Etsin vaan hädissäni ehkä sitä tunnetta jota kutsutaan onnellisuudeksi. En tiedä millä tavalla sen voin saavuttaa mutta en ainakaan tällä hetkellä voi sanoa että sellaista koen sydämessäni.

 

["mä"]

[QUOTE="vieras";24834702]Pariterapiaa ei ole vielä kokeiltu enkä tiedä suostuuko mies sellaiseen. On aina ollut sitä mieltä ettei vieraille ihmisille kuulu oma elämä, saatika että sitä alettaisiin purkamaan vielä jossain istunnoissa.

En minä mitään satua ja elämää suurempaa rakkaustarinaa ole etsimässä. Etsin vaan hädissäni ehkä sitä tunnetta jota kutsutaan onnellisuudeksi. En tiedä millä tavalla sen voin saavuttaa mutta en ainakaan tällä hetkellä voi sanoa että sellaista koen sydämessäni.[/QUOTE]

Luulen että tiedän miltä susta tuntuu. Itse koen samoin. Meillä mies ei terapiaan suostu. Onnellisuus tulee pienistä asioista. Teet niitä asioita yksin tai yhdessä mitkä tuo sinulle iloa. Et tarvitse siihen miestä. Oikeastaan parisuhde on vain toisen rinnalla kulkemista, ei sen kummempaa. Ylä-alamäkiä koko ajan tai välillä tasaista.

 

["vieras"]

Niinhän se on, elämä; ylä- ja alamäkiä. Saa nyt nähdä mihin tämä kaikki johtaa. Tällä hetkellä toivoisin että mies itse sanoisi että erotaan niin olisi helpompi lähteä.. nyt en saa repäistyä itse itseäni irti. (

 

["vieras"]

Onko kaikki siis sitä mieltä ettei kannata erota? Entä jos en koe olevani onnellinen? Jäänkö tähän vaan siksi että mies saisi pitää vaimonsa ja perheensä ja lapsillla olisi isä ja äiti saman katon alla? Elänkö elämäni niin että olen ja elän mutten tunne mitään? Kostautuuko se jossain vaiheessa.. kenelläkään kokemuksia?

 

[persvakoonasana]

[QUOTE="vieras";24834807]Onko kaikki siis sitä mieltä ettei kannata erota? Entä jos en koe olevani onnellinen? Jäänkö tähän vaan siksi että mies saisi pitää vaimonsa ja perheensä ja lapsillla olisi isä ja äiti saman katon alla? Elänkö elämäni niin että olen ja elän mutten tunne mitään? Kostautuuko se jossain vaiheessa.. kenelläkään kokemuksia?[/QUOTE]

En mä ole mitään mieltä juuri teidän suhteesta. Jatkuvaan onnettomuuteen ja mahdollisesti katkeroittavaan tyytymättömyyteen ei mielestäni kannata jäädä, muttei kannata myöskään erota ennen kuin on aivan varma, ettei suhde ole pelastettavissa.