Ja edelleen: kyllä minä vaadin, että mieheni lasten on toteltava minua minun kodissani. En ole äiti, mutta olen aikuinen tässä talossa. Jos sanon, että siivoa leikkisi paikalleen, lapsi tekee ja tottelee. Ei ole mitään järkeä että lasten isä tulee perästä ja sanoo tasan saman, ja vasta sitten lapsi reagoi.
Minä olen olemassa, minun ylitseni ei kävellä, ja minun sanomisiin on myös reagoitava.
Huomioinhan minäkin miehen lapset: ostan kaupasta sapuskaa niin että kaikille riittä, ostan lasten mieli- ja lempparijuttuja. Kyllä silloin on minutkin noteerattava.
Rakastaa tai tykätä ei tarvitse, kuten ei minunkaan lapsista. Mutta hyväksyttävä, siedettävä edes.
MEillä meni tilanne välillä niin mahdottomaksi, että ilmoitin miehelle myös, että jos tilanne ei muutu, tänne ei lapsilla ole tulemista. Ilmeisesti lapsille piti tilanne viedä näin pitkälle, sillä nyt on ollut parempi tilanne.
Ilmeisesti kuitenkin nuorempi ex-liiton lapsista on mustasukkainen meidän yhteisestä tai en tiedä, mutta välillä hän kohtelee pienintä aika kummallisesti. Onko se ajattelemattomuutta vai kiusaako hän? ILkeä siis? Vkl-lapsella on kuitenkin ikää jo sen verran että jotain pitäisi tajuta, mutta silti hän yllyttää ja kannustaa vaippaikäistä velipuoltaan tekemään asioita, jotka ovat paitsi kiellettyjä, myös vaarallisia.
erhe-elämä.. 
