Kuinka paljon te perheelliset näette kavereita?

[yksinäinenkö]

Kuinka paljon te näette esim. viikossa/kuukaudessa äitikavereita tai "omia" kaveitanne?

Musta on vaan pidempään tuntunut yksinäiseltä. Mulla on ystäviä useampi, tuttuja enemmän, joita välillä näkee, mutta olen jo pidempään ollut tosi väsynyt ja en ole jaksanut niin järjestää sosiaalista elämää. Olin viime vuoden äityislomalla ja nyt olen jonkun aikaa sitten aloittanut uuden työn, joka vie voimat. Joo ja olen varmaan vähän masentunut.

Tuntuu vain, että kaikki ovat niin sosiaalisia ja taloyhtiössäkin kaikki tuntee toisensa, paitsi me. Ollaan miehen kanssa vähän syrjäänvetäytyviä luonteeltaan. Hyviä ystäviä löytyy, mutta uusiin porukoihin, kuten taloyhtiöön on iso kynnys mennä tutustumaan. Ja sitten kun voimat on vähissä, niin ei jaksaisi yrittää tutustua. Ahdistaa vain, kun vertaa toisiin, kun kaikki muut tuntuvat olevan niin sosiaalisia ja koko ajan menossa...

 

[Rähinä-Reetta]

En paljoa. Olen vähän huono kyläilijä tai kutsumaan ketään. Kotirotta, tai jokin semmoinen... Spontaanit tilanteet/yhteensattumat menee paremmin.

 

[ok]

Mä olen myös huono tutustumaan. Kaverit joita on, olen tavannut jo koulu/opiskeluaikana, ja niitäkään ei kovin runsaasti ole. Just juhannuksena mietin, että voi kun osaisin pyytää naapurin naista kokkoa katsomaan illalla, kun mies ja lapsi meni nukkumaan, ja hän on yh. Mutta en osaa, kun ei olla juuri juteltu mitään.

Niin ja kotiäitinä olen nyt, tapaan ehkä kerran-kaksi viikossa muita kotiäitikavereita, mutta muita kavereita harvoin. Koitan välillä ryhdistäytyä ja vaikka facebookin kautta kysellä kuulumisia, ja sopia tapaamisia.

 

[väsynyt 2]

Aika harvoin, voi mennä useampi kuukausikin ettei nähdä.

 

["miimii"]

Aika vaihtelevaa on näkeminen. Välillä hiljaisempia aikoja, jolloin jo kovasti kaipaan ystäviä ja aikuista seuraa. Olen itse sosiaalinen luonne ja kaipaan viikottain ystäviä ja äiti-kavereita lapsineen ympärilleni. Olen ollut kotiäiti 5 vuotta ja on hyvä verkosto jo muodostunut. Nyt vaan muutimme alueelle, jossa on tosi vähän lapsia. Samoin kaikki entisessä aduinpaikassamme olleet kaverit lähti jo työelämään takaisin, joten nyt huomattavasti hiljaisempaa. Onkin tosi outo olo kun ei näe enää päivittäin muita äitejä.

Kaipaatko enemmän aikuisseuraa? Jos kaipaat, kannattaa syksyllä hakeutua perhekerhoon tms niin löytää lähialueen lapsiperheitä. Se saattaa piristää kummasti, jos tutustuu, vaikka se ensin vähän rohkeutta ja viitseliäsyyttä vaatii. Tsemppiä sulle!

 

[kotileipuri-]

Joka arki-ilta käyn naapurinrouvan kanssa lenkillä, häntä voi kutsua jo ystäväksi, vietetään muutenkin aikaa yhdessä, poiketaan kahvilla, käydään ravintolassa syömässä, ostoksilla jne.
Ennalta sovitusti näen jotain kaveria n. kerran viikossa muualla kuin kotona.
Sen lisäksi meillä poikkeaa joku muuten vain lähes päivittäin, aina sukulaisista kavereihin, naapureihin ja molempien työkavereihin.
Mies tapaa arkisin kavereitaan lähinnä urheilun merkeissä, sekä omissa treeneissään, että pojan lätkätreeneissä. Näin kesäisin moottoripyöräilee paljon ja silloin toki tapaa myös kavereitaan sattumalta ja sovitusti.
Sitten meillä on neljän perheen porukka joka toki tapaa toisiaan muutenkin paljon, mutta lähes 15vuoden ajan ollut tapana tavata hyvän ruuan merkeissä, vuorollaan aina jonkun kodissa. Kun tutustuttiin aikoinaan, oltiin kaikki ravintola-alalla. Välillä juhlitaan juhlapäiviä, välillä syödään muuten vaan pitkän kaavan mukaan. Paras ystäväni on juuri yksi heistä, eli kuopukseni kummisetä.

 

[chef]

En paljoa. Olen vähän huono kyläilijä tai kutsumaan ketään. Kotirotta, tai jokin semmoinen... Spontaanit tilanteet/yhteensattumat menee paremmin.

Sama mulla.

 

[fuuul]

Hassua kuinka mun kaverit oiekasti luulee että mulla on aina kalenteri täynnä ja ei mua saa kiinni, kun olen kokoajan menossa.. Hmm, eivätpähän itse vastaa mun puheluihin ja viesteihinkin vastataan melkein vain olan kohauttami-tyylillä. Mä yritän järjestää yhteisiä juttuja ja tulla kylään, mutta sitte mulle keksitään kaikenmaailman tekosyitä mikseivät ole kotona..
Ja sitten kuitenkin jurpitaan kun musta ei kuulu mitään.. Ihan oikeesti, mit ittua???
Joten, lopetin yhteydenotot ja kuvitelkoot edelleen että mulla ei ole aikaa, kun ei se tilanne siltikään muuttunut vaikka pidin yhteyttä.

 

[ap.]

[QUOTE="miimii";28707508]Aika vaihtelevaa on näkeminen. Välillä hiljaisempia aikoja, jolloin jo kovasti kaipaan ystäviä ja aikuista seuraa. Olen itse sosiaalinen luonne ja kaipaan viikottain ystäviä ja äiti-kavereita lapsineen ympärilleni. Olen ollut kotiäiti 5 vuotta ja on hyvä verkosto jo muodostunut. Nyt vaan muutimme alueelle, jossa on tosi vähän lapsia. Samoin kaikki entisessä aduinpaikassamme olleet kaverit lähti jo työelämään takaisin, joten nyt huomattavasti hiljaisempaa. Onkin tosi outo olo kun ei näe enää päivittäin muita äitejä.

Kaipaatko enemmän aikuisseuraa? Jos kaipaat, kannattaa syksyllä hakeutua perhekerhoon tms niin löytää lähialueen lapsiperheitä. Se saattaa piristää kummasti, jos tutustuu, vaikka se ensin vähän rohkeutta ja viitseliäsyyttä vaatii. Tsemppiä sulle![/QUOTE]

Kiitos. Kyllä mä taidan kaivata enemmän aikuisseuraa, toisaalta ei vaan jaksa ehdottaa. Perhekerho ym. olisi hyvä idea muuten, mutta olen päivisin töissä niin en niihin pääse. Toivottavasti sä tutustut uudella alueella ihmisiin!

 

[ap.]

Lohduttavaa kuulla, ettei löytyy muitakin kotona viihtyviä tai huonosti muihin tutustuvia, eli en ole maailman ainoa ihminen, joka ei joka päivä näe jotain ja ole koko ajan menossa.
Mä koen toisaalta olevani vähän erakkoluonne, kotona viihtyvä, mutta koen painetta olla erilainen, kun suurin osa ystävistäni on todella sosiaalisia ja kokoajan menossa. Toisaalta mussa on se sosiaalinen puoli ja nautin ihmisseurasta. Masennus ja uupumus myös vaikeuttaa arvioimasta, että haluanko oikeasti nähdä enemmän ihmisiä ja uusia kavereita vai onko mulla vain vaikeuksia hyväksyä itseni sellaisena kuin olen verrattuna näihin sosiaalisiin ystäviin.

 

["mie"]

Mulla on muutama hyvä ystävä ja se riittää. Kaikilla omat perheet ja "ruuhkavuosien" arki joten nähdään harvoin. Ja musta tuntuu että se ei ketään haittaa. Ymmärretään että elämän tilanne on nyt just tämä. Jokunen vuosi ja tilanne toinen. Mun mielestä tälläisissä kohdissa ystävyys juuri punnitaan. eli ystävyys ei katoa vaikka joka viikko tai edes kuukausi nähtäiskään. Mitä sitten? Samoja ihmisiä ollaan.

Miksi ap vertaat muihin? Kyllä mäkin tiedän perheitä joilla on joka viikonloppu menoa, pitää nähdä sitä ja tätä ja tuota, tuttuja, ystäviä ja sukulaisia. Aivan liian raskasta mulle, ajatuskin jo puistattaa. Tää sopii meidän perheelle ja siksi tällä mennään. Lapsillakin on arkena ihan tarpeeksi menoa päiväkodissa että suotakoon heillekin rauhoittuminen ja isin&äidin jakamatonta huomiota viikonloppuna. Tää aika on lyhyt, eiköhän tule vielä sekin aika että lapset on kokolailla omillaan ja silloin sitä piristystä voikin hakea ties mistä kissanristiäisistä...ehkä.

Joskus mietin toki näitä "jatkuvasti meneviä". Eikö he viihdy kotona? onko oman perheen kanssa keskenään olo niin raskasta vai mikä ajaa jatkuvasti liikeelle? tietty luonteita on niin monenlaisia ja tärkeint' että pariskunta on samalla linjalla. Mutta kyllä nykymaailmassa olisi lapsillekin hyvä opettaa pelkän olemisen taito. Se kummasti meinaan lataa akkuja, ja ei tosiaankaan kaikille ole helppoa. Enkä nyt puhu television ääreen hautautumisesta. Vaan sellaisesta verkkaisesta perheen keskenäisestä arjesta jossa tehdään siellä kotona pieniä asioita.

 

["vieras"]

Yllättävän vähän ihmiset tapaavat muita aikuisia. Itse tapaan kaveritani useita kertoja viikossa, lisäksi käyn äitikaveriden kanssa lasten kera uimassa tai muuta touhuamassa viikottain. Kaveriden kanssa käyn yleensä lenkillä, salilla, uimassa, pyöräilemässä, hiitämässä jne. eli lähinnä liikuntaa harastan. Kerran kuussa ehkä ravintolassa syömässä tmv.

Ja käyn siis töissä. Silloin kun olin kotona, näin oikeastaan päivittäin äitikaverita lapsien kanssa. Nyt on luonnollisesti nuo äiti-lapsitapaamiset vähentyneet, kun isommat lapset ovat jo koulussakin ja tapaavat kaveritaan itseksieen.

 

["sanna"]

"Mulla on muutama hyvä ystävä ja se riittää. Kaikilla omat perheet ja "ruuhkavuosien" arki joten nähdään harvoin. Ja musta tuntuu että se ei ketään haittaa. Ymmärretään että elämän tilanne on nyt just tämä. Jokunen vuosi ja tilanne toinen. Mun mielestä tälläisissä kohdissa ystävyys juuri punnitaan. eli ystävyys ei katoa vaikka joka viikko tai edes kuukausi nähtäiskään. Mitä sitten? Samoja ihmisiä ollaan."


JUURI NÄIN!!! Musta myös on ihanaa kun ei ole jatkuvasti pakotettavana ottaa yhteyttä. Niinhän se toimii. Ja kun nähdään niin juttu luistaa ihan samalla tavalla kuin olisi eilen nähty! Se on upeaa niissä ihmisissä jotka ovat ja ymmärtävät saman jujun.

 

["aroon"]

Useamman kerran viikossa. Äitiyslomalla on niin tylsää niin pakko vaan lähteä välillä johonkin..