T
teijo
Vieras
Mun mielestä missään nimessä ei kerrota lapsile että isä on pettänyt. jo tuon kertominen, että isä on loukannut äitiä on mielestäni väärin, koska lapset saattavat alkaa syyllistämää isää, mikä tuossa tialnteessa ei ole toivottavaa. Se että isä on loukanut äitiä ei pidä johtaa siihen, että kinaa tulee isän ja lasten välille. Mun mielestä erotilanteessa aina kerrotaan lapsille että erotaan yhteisymmärryksessä oli syy mikä tahansa. Väkivaltatilanteet tietysti erikseen, koska kyse turvallisuudesta. Vanhempien parisuhdeongelmat ei kuulu lasten korville. En tosiaan ymmärrä miksi lapsille pitäisi muka olla rehellinen tässä asiassa.
Mun mielestä erotessa lapsille sanotaan, että vanhemmat eivät rakasta enää toisiaa niinkuin aviopuolisot rakastaa. Voi sanoa että silti välitetään toisesta, mutta ei voida enää asua yhdessä. Ja erotilanteissahan tuo on totta, eli lapsille ei tarvitse edes valehdella.
Tuota noin. Erosin itse kun lapsemme oli 9-vuotias. Ero johtui siitä, että paljastui että vaimo oli pettänyt vakavasti jo vuosien ajan. Vaimo halusi sitten erota, että voisi olla uusien miesten kanssa. Itse olisin yrittänyt antaa anteeksi. Lapselle kerroin, että erosimme koska emme enää tulleet keskenämme toimeen ja että emme halunneet jatkaa yhdessä.
Kun lapsi oli aikuinen, hän kertoi minulle, että äiti oli kertonut eron johtunee siitä, että minulla oli muka ollut muita naisia. Ei ollut. Ei koskaan. Lapsi oli tuntenut kaunaa minua kohtaan 30-vuotiaaksi asti, jolloin lopulta kerroin hänelle todellisen syyn eroon. Asia on siis monipiippuinen - kertoako totuus vai ei?