Kuinka tarkkoja muiden 5v tytöt ovat pukeutumisestaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierasvain
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierasvain

Vieras
Meidän neiti täyttää tässä kuussa 5v ja hänestä on tullut todella tarkka vaatteiden kanssa. Heti jos vaatteessa on tummia värejä ovat ne hänen mielestään poikien vaatteita. Hän myös sanoo näyttävänsä rumalta ja kamalalta tietyissä vaatteissa. Housuja ja varsinkin legginssejä hän inhoaa. Mieluiten hänellä olisi aina päällä paita, hame + sukkahousut.

Mites muilla? Kuinka paljon annatte lapselle periksii näissä vaatejutuissa? Me valitsemme hänen kanssaan yhdessä päiväkotivaatteet ja joskus "pakotamme" hänet käyttämään muitakin kuin hameita.
 
No meillä nyt 4,5v on käyttänyt jo vuoden hameita ja tykkää kyllä housuja pitää jos on tunikamallinen paita, tavallisen paidan kanssa ei pidä. Miksi lähtisin vaatimaan lapselle sellasta vaatetta päälle mitä hän ei tykkää pitää? Pitäköön hameita, niitä löytyy tosi hyviä kirpparilta kun yleensä pidetään vain juhlissa.
 
Meillä ei anneta periksi vaatejutuissa ja hyvin ovat lapset sen oppineet. Tottakai ostan sen tyylisiä vaatteita joista he pitävät mutta aina ei voi olla lempihousut jalassa tai lempimekko päällä 30 asteen pakkasella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:

Meillä kyllä laitetaan haalari päälle ja sama se nyt on mitä sisällä on päällä oli pakkasta viis tai kakskytviis. Tyttö saa pitää hametta kun tykkää.
 
Meillä on tyttö saanut jo 4v:stä lähtien valita vaatteensa kaupasta itse! Tietenkin olen katsonut että on säähän sopivaa vaatetta ostanut. Nyt jo 7v eikä tule tappelua vaatteista et pakottaisin jotain vaatetta käyttämään. Anna jo lapsen valita kaupassa mitä haluaa ostaa!
 
Viime kädessä aikuinen päättää mitä lapsi ylleen laittaa. Mutta meillä lapsi saa itse osallistua päätöksen tekoon, kolmivuotiaasta on annettu kaksi vaihtoehtoa joista valita. Toimii hyvin, koska näin lapsi tuntee että saa päättää edes jostain itseään koskevasta itse. Hillitsi kummasti 3 veen uhmakohtauksia ;)

Ja juu, on tarkka vaatteistaan, yksikin tahra vaatteessa niin jo olis koneeseen heittämässä. Ollaan puhuttu hänen kanssaaan siitä, ettei vaatteet tee ihmisestä kaunista vaan ihminen itse ja hänen ajatukset ja tapa kohdella muita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
Meillä ei anneta periksi vaatejutuissa ja hyvin ovat lapset sen oppineet. Tottakai ostan sen tyylisiä vaatteita joista he pitävät mutta aina ei voi olla lempihousut jalassa tai lempimekko päällä 30 asteen pakkasella.

Meillä kyllä laitetaan haalari päälle ja sama se nyt on mitä sisällä on päällä oli pakkasta viis tai kakskytviis. Tyttö saa pitää hametta kun tykkää.

Meillä taas ei koskaan lähdetä kauppaan tai kyläilemään haalari päällä ja jos ulos lähdetään niin että haalaria tarvitsee niin silloin sinne alle laitetaan mahdollisimman joustavat vaatteet että on helppo touhuta pihalla.
Mutta kukin tyylillään :D
 
Anteeksi jos olen ilonpilaaja, mutta tässä asiassa näköjään meiän tyttö on helppo. Pitää niin farkkuja, collegehousuja, hametta kuin verkkareitakin mielellään. Jos aamulla sanoo, että laitatko tän kivan paidan ni yleensä se on joo :) Tänä aamuna kehui miten nätit pikkuhousut hänellä oli (kun oli uudet).

Tietty joskus on jostain kinaa, mut yleensä sujuu jos saa kahdesta vaikka valita. Vielähän toi ehtii muuttua, mut tuntuu täl hetkellä olevan enemmän äidin asenteesta kiinni: jos erehdyn sanomaan "tänään täytyy laittaa nää housut kun muita ei ole puhtaana" ni varmana tulee vastustusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilehmä:
Meillä ei anneta periksi vaatejutuissa ja hyvin ovat lapset sen oppineet. Tottakai ostan sen tyylisiä vaatteita joista he pitävät mutta aina ei voi olla lempihousut jalassa tai lempimekko päällä 30 asteen pakkasella.

Meillä kyllä laitetaan haalari päälle ja sama se nyt on mitä sisällä on päällä oli pakkasta viis tai kakskytviis. Tyttö saa pitää hametta kun tykkää.

Meillä taas ei koskaan lähdetä kauppaan tai kyläilemään haalari päällä ja jos ulos lähdetään niin että haalaria tarvitsee niin silloin sinne alle laitetaan mahdollisimman joustavat vaatteet että on helppo touhuta pihalla.
Mutta kukin tyylillään :D

Meillä kauppaan kyllä laitetaan talvella toppahousut tai muut ulkoiluhousut takin kanssa, hame menee kyllä alla tai sen voi ottaa siksi aikaa pois jos siltä tuntuu ja kylään kyllä mennään hameenkin kanssa ihan takkisillaan tai sitten ne toppahousut alle, ei se nyt niiiiin vaikeaa ole, että pitäis pakottaa lapsi sen takia pitämään housuja ellei hän housuista pidä sisällä. Meillä muuten toi hame tuli sen takia yleisemmäksi kun tytöllä meni proput noiden housujen kanssa, kun ne ei laihalla lapsella pysy kunnolla ylhäällä. Hameet on yleensä kokomekkoja meillä.
 
Mun 5½ v eskarilaiseni on aika tarkka vaatteistaan, muttei mitenkään väririippuvainen. Eräs lempiväreistä on kuulemma musta, tummanvihreää ja harmaata tykkää myös käyttää. Jotain kivaa vaatteissa pitää olla: oli se sitten malli (tunikat ja kaikki liehuvahelmainen on mieluisaa), kuva (Hello Kitty, Littlest Pet Shop) tai se tosiseikka että jollain kaverilla on samanlainen :)

Lempivaatteita ovat legginsit ja tunika, farkkuja tykkää myös käyttää ja huppareita. Collegepaitoja ja -housuja ei omista, turha niitä on ostaa kun ei niille käyttöä kuitenkaan tule. Verkkareitakaan ei ole.

Ulkovaatteena kelpaa sekä haalari että takki+housut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:

Mitä teitin plikka käyttää syksyllä ja talvella ulkopuvun alla, ei kai pärjää sukkiksil ja trikoopaidal? Mietin vaan kun ennen meillä käytettiin collegeasuja alla, mutta nyt on näyttänyt vuoden verran siltä, ettei niitä enää kukaan pidä, pojat ehkä.
 
poika on ollut neljävuotiaasta saakka tarkka mitä päällensä laittaa. Nyt 6v. Värit mallit ja merkkitietoisuus tullut urheilu vaatteissa. En voi pitää tuota kun ei ole adidas, ei kun tänään pitää olla punainen puman paita. AAArgh!!!!!!!!!! Meillä ei todellakaan merkeillä koreilla ja trendien perässä juosta niin en ymmärrä mistä tuo tulee. Satunnaisesti olen joitain merkki urheiluvaatteita alesta ostanut jos saa yhtä halvalla tai helvemmalla kuin ei-merkkivaatteita. Ja en edes puhu merkeistä puhun vaan vaatteista. Pojan kaverit ei välitä mitä vaatetta päällensä vetää sanoo kavereiden vanhemmat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kysyy hän:
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Mun 5½ v eskarilaiseni on aika tarkka vaatteistaan, muttei mitenkään väririippuvainen. Eräs lempiväreistä on kuulemma musta, tummanvihreää ja harmaata tykkää myös käyttää. Jotain kivaa vaatteissa pitää olla: oli se sitten malli (tunikat ja kaikki liehuvahelmainen on mieluisaa), kuva (Hello Kitty, Littlest Pet Shop) tai se tosiseikka että jollain kaverilla on samanlainen :)

Lempivaatteita ovat legginsit ja tunika, farkkuja tykkää myös käyttää ja huppareita. Collegepaitoja ja -housuja ei omista, turha niitä on ostaa kun ei niille käyttöä kuitenkaan tule. Verkkareitakaan ei ole.

Ulkovaatteena kelpaa sekä haalari että takki+housut.

Mitä teitin plikka käyttää syksyllä ja talvella ulkopuvun alla, ei kai pärjää sukkiksil ja trikoopaidal? Mietin vaan kun ennen meillä käytettiin collegeasuja alla, mutta nyt on näyttänyt vuoden verran siltä, ettei niitä enää kukaan pidä, pojat ehkä.

Kyllä aika pitkälle pärjää ihan sukkiksilla ja paidalla ja kylmällä villahaalari väliin.
 
Yhteistyössä