Kuinka usein etälapset käyvät teineinä toisen vanhemman luona?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mib
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mib

Vieras
Meillä siis se tilanne, ettei teiniä kiinnosta lähteä "maalle" isänsä luokse. Poikakaverikin tekee sen ettei tyttöä kiinnosta lähteä yhtään minnekään. Eikä 16-vuotiasta voi oikein pakottaakaan?

Kuitenkin samaan aikaan kun kieltäytyy lähtemästä isänsä luokse, loukkaantuu siitä ettei hänelle enää pidetä omaa huonetta. Isällä siis uuden kumppanin kanssa lapsia ja ymmärrän kyllä ettei ole järkevää pitää tyhjänä huonetta vanhinta lasta varten joka on yökylässä ehkä pari kertaa vuodessa ja huoneelle on tarpeellisempaakin käyttöä.. tekisin itse ihan samalla tavalla vastaavassa tilanteessa. Mutta silti tyttö loukkaantuu tästä ja on kehitellyt tästä tekosyyn ettei mene isälleen, vaikka pohjimmiltaan alunperin on siis itse kieltäytynyt lähtemästä kavereiden ym. takia ja tämän vuoksi huone otettu muuhun käyttöön.

Mutta mitenkähän käy isän ja tyttären välien, kun näkevät noinkin vähän? Onko kokemusta kenelläkään vastaavasta tilanteesta, lähentyivätkö myöhemmin uudestaan?
 
13v kävi viimeeksi isänsä luona n.½v sitten,muutaman tunnin vaan,yksiössä kun asuu.Isää ei kauheesti tunnu kiinostavan,ei soittele,ei ollut synttärilahjaa tai joululahjaa. ääääh.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Meillä:
13v kävi viimeeksi isänsä luona n.½v sitten,muutaman tunnin vaan,yksiössä kun asuu.Isää ei kauheesti tunnu kiinostavan,ei soittele,ei ollut synttärilahjaa tai joululahjaa. ääääh.

Harmillista! :( Meidän tapauksessa isä on kyllä kiinnostunut, soittelevat usein ja isä muistaa synttärit ja joulut ym. Tytön puolelta ei vaan kiinnostusta tässä vaiheessa ole.. on täällä kotonakin koko ajan menossa kavereiden kanssa eli hyvä että itsekään häntä näen kovin paljon.
 
Hyvä, kun soittelevat. Uskon, että lähentyvät uudelleen tytön kasvaessa. Tyttösi käytös on ihan normaalia tuon ikäisen käytöstä. Kaverit ja poikaystävä on etusijalla.
 
Kuinkahan usein nuo tytöt nyt oisivat käyneet isänsä luona... Tosi harvoin noin niinku ikinä, teineinä käynnit harventuneet. Oiskohan alle 10 kertaa vuodessa sellanen keskiverto? Teineinä tosin viettivät ekan joulunsa isänsä kanssa (esikoinen kylläkin ekan joulunsa ollessaan vauva oli isäkin paikalla), että jotain edistystä :D
 
Molemmat teinit näkevät säännöllisesti etävanhempaa, joka asuu lähellä. Käyvät varsinaisesti etävanhemman luona välillä useita kertoja viikossa (eivät välttämättä ole yötä) ja välillä on taukoa pari kolmekin viikkoa. Mutta näkevät siis myös muutenkin kuin käymällä toisen luona.

Musta on normaalia, että teineillä voi tulla vaihe, jolloin kaverit ja muut menot kiinnostavat enemmän kuin vanhemmat. Lähivanhemman kotihan on lapsenkin koti eli en miellä, että teinit olisivat kotonaan nimenomaan lähivanhemman vuoksi.
 
Mun miehen teinipojat ovat säännöllisesti joka toisen viikonlopun meillä ja välilllä käväsevät viikollakin, asutaan niin lähellä että kulkevat omia aikojaan pyörillä.
 

Similar threads

Yhteistyössä