K
kiusattu
Vieras
Haluan kertoa nimettömänä osan tarinaani, jotta ne jotka vähättelevät kiusaamista ja sen vaikutuksia, voisivat havahtua.
Koulukiusaamiseni alkoi jo ensimmäisellä luokalla. R- ja S-viat keräsivät sormilla osoittelua, sanojen toistoa sössöttäen, nauramista ja lopulta porukasta eristämistä.
Kakkosluokalla koulussa pidettiin toistuvasti puhutteluita miten käyttäydytään, mutta oli selvää että luokassamme oli ne hyvät tyypit ja me muutamat kiusatut. Joukkoomme kuului luokan lihavin poika, papin poika, äiditön tyttö ja minä. Myöhemmin saimme pullean tytön ja maahanmuuttajatytön myös seuraksemme.
Vaihdoin ala-asteella koulua eri kaupunkiin, vanhat luokkatoverit toivottivat tervemenoa ja tyttö jota luulin ystäväkseni, paljasti oikeat karvansa. Se siitä luottamisesta.
Uudessa koulussa minua ei kiusattu enää puhevian vuoksi, mutta hammasrautojen kyllä, sekä siksi että olin ujo. Lopulta päädyin yhden ongelmapojan silmätikuksi ja muistan yhä välitunteja kun juoksin tyttöjen vessaan karkuun häneltä tai hän heitti minut pihalla seinään / jalkkismaalin verkkoon.
Talviaikaan tämän toimesta koko luokan pojat saattoivat hypätä niskaan, se oli joku heidän oma leikkinsä mihin en olisi halunnut mukaan.
Eväsmandariinini oli kädessä ja tämä yksi tulee puristamaan nyrkkini kiinni niin että mehut valuu. Yksi luokan "ykkös"tyttö nipisti minulle ikuisen arven käteeni, en vieläkään tiedä miksi piti kynsillä vääntää haava iholle.
Yläasteella pääsin toiseen luokkaan ja sain olla rauhassa, mutta tuo kiusaaminen jätti jo jälkensä. Jo ykkösluokalta lähtien uloslähteminen on ollut yhtä tuskaa. Sillä hetkellä kun pitäisi astua ovesta ulos, vatsani menee ihan kuralle ja on päästävä heti vessaan. Näin on edelleen, vaikka ikää on jo 25 vuotta. Mikään keliakioita ym. ei ole löydetty.
Yläasteen lopulla jouduin vaihtamaan koulua muuton myötä ja uudessa paikkakunnassa olin taas yksin. Ihan totaalisen yksin. En päässyt uudella luokalla muiden mukaan, osasyynä ehkä että luokalle tuli toinen tyttö joka jo tunsi piirejä ja hänet hyväksyttiin. Ei kai siinä mitään, 16-vuotiaana olin masennuksen vuoksi osastohoidossa psykiatrisessa sairaalassa ja kävin vuosia terapeutilla. Sain lääkitykset masennus- ja ahdistuneisuushäiriöihin ja pahimmillaan tilanteet olivat sellaisia että sain paniikkikohtauksen kun luokkahuoneen ovi suljettiin (=ei pääse pois), tai jouduin täpötäyden torin keskelle. Joskus en uskaltanut mennä edes ruokakauppaan ja halusin vain piiloutua.
Että kiitos teille lukuisille kiusaajille, en vieläkään tiedä mitä pahaa muka tein ansaitakseni tämän että mursitte itsetuntoni, vaikeutitte tulevaisuuttani ja elämääni huomattavasti. Teitte minusta katkeran, olen joutunut kulkemaan h*lvetin pitkän tien jotta voisin elää normaalielämää, opikselemaan ja käymään töissä ja olemaan normaali, täysipainoinen äiti lapsilleni.
Koulukiusaamiseni alkoi jo ensimmäisellä luokalla. R- ja S-viat keräsivät sormilla osoittelua, sanojen toistoa sössöttäen, nauramista ja lopulta porukasta eristämistä.
Kakkosluokalla koulussa pidettiin toistuvasti puhutteluita miten käyttäydytään, mutta oli selvää että luokassamme oli ne hyvät tyypit ja me muutamat kiusatut. Joukkoomme kuului luokan lihavin poika, papin poika, äiditön tyttö ja minä. Myöhemmin saimme pullean tytön ja maahanmuuttajatytön myös seuraksemme.
Vaihdoin ala-asteella koulua eri kaupunkiin, vanhat luokkatoverit toivottivat tervemenoa ja tyttö jota luulin ystäväkseni, paljasti oikeat karvansa. Se siitä luottamisesta.
Uudessa koulussa minua ei kiusattu enää puhevian vuoksi, mutta hammasrautojen kyllä, sekä siksi että olin ujo. Lopulta päädyin yhden ongelmapojan silmätikuksi ja muistan yhä välitunteja kun juoksin tyttöjen vessaan karkuun häneltä tai hän heitti minut pihalla seinään / jalkkismaalin verkkoon.
Talviaikaan tämän toimesta koko luokan pojat saattoivat hypätä niskaan, se oli joku heidän oma leikkinsä mihin en olisi halunnut mukaan.
Eväsmandariinini oli kädessä ja tämä yksi tulee puristamaan nyrkkini kiinni niin että mehut valuu. Yksi luokan "ykkös"tyttö nipisti minulle ikuisen arven käteeni, en vieläkään tiedä miksi piti kynsillä vääntää haava iholle.
Yläasteella pääsin toiseen luokkaan ja sain olla rauhassa, mutta tuo kiusaaminen jätti jo jälkensä. Jo ykkösluokalta lähtien uloslähteminen on ollut yhtä tuskaa. Sillä hetkellä kun pitäisi astua ovesta ulos, vatsani menee ihan kuralle ja on päästävä heti vessaan. Näin on edelleen, vaikka ikää on jo 25 vuotta. Mikään keliakioita ym. ei ole löydetty.
Yläasteen lopulla jouduin vaihtamaan koulua muuton myötä ja uudessa paikkakunnassa olin taas yksin. Ihan totaalisen yksin. En päässyt uudella luokalla muiden mukaan, osasyynä ehkä että luokalle tuli toinen tyttö joka jo tunsi piirejä ja hänet hyväksyttiin. Ei kai siinä mitään, 16-vuotiaana olin masennuksen vuoksi osastohoidossa psykiatrisessa sairaalassa ja kävin vuosia terapeutilla. Sain lääkitykset masennus- ja ahdistuneisuushäiriöihin ja pahimmillaan tilanteet olivat sellaisia että sain paniikkikohtauksen kun luokkahuoneen ovi suljettiin (=ei pääse pois), tai jouduin täpötäyden torin keskelle. Joskus en uskaltanut mennä edes ruokakauppaan ja halusin vain piiloutua.
Että kiitos teille lukuisille kiusaajille, en vieläkään tiedä mitä pahaa muka tein ansaitakseni tämän että mursitte itsetuntoni, vaikeutitte tulevaisuuttani ja elämääni huomattavasti. Teitte minusta katkeran, olen joutunut kulkemaan h*lvetin pitkän tien jotta voisin elää normaalielämää, opikselemaan ja käymään töissä ja olemaan normaali, täysipainoinen äiti lapsilleni.
