P
Pirskaus
Vieras
Ongelma on tämä: poika 2 v 10 kk pysyy kuivana koko päivän, kunhan vaan vanhemmat vievät 1-2 tunnin välein pöntölle/potalle pissille. Mutta kakkaa lapsi ei suostu tekemään pönttöön tai potalle eli joko tekee kakan housuun (jolloin samalla tulee myös pissat) tai panttaa kakkaa niin kauan että vatsa menee kovalle -tai panttaa niin kauan että saa yövaipan päälle ja tekee kakat sitten vaippaan illalla sängyssä.
Oikeastaan meillä on kaksi ongelmaa. Toinen on tuo, että lapsi pitää aina viedä vessaan pissille äidin tai isän toimesta. Poika ei siis itse oma-aloitteisesti mene vessaan eikä edes ilmoita itse että olisi pissahätä. Eikä myönnä edes kysyttäessä. Me vain enempiä kyselemättä käytämme hänet 1-2 tunnin välein vessassa ja näin olemme saaneet homman toimimaan.
Toinen ongelma on se kakan tekeminen. Kaikki mahdolliset houkutuslahjat on luvattu ja lopulta ostettiin mieluinen lelu kirjahyllyn reunalle seisomaan näkösälle. Lapsi tietää että kun sitten kun suostuu tekemään kakan pönttöön tai pottaan, hän saa sen lelun käyttöönsä. Ei ole toistaiseksi auttanut. Hankalinta tässä on se, että lapsi yleensä tekee kakan aamupäivällä eli ulkoiluaikaan. Toisaalta ei viitsisi pilata hyvin sujuvaa vaipattomuutta sen takia, mutta ei kyllä huvita jatkuvasti siivota niitä pissi-kakkoja puistossa! Uskon, että kun nyt saataisiin se läpimurto eli ensimmäinen kakka pottaan tai pönttöön, sekin homma lähtisi sujumaan.