Kukaan muuttanu toiselle paikkakunnalle yksin lapsien kanssa ilman mitn tukiverkkoa?

[Vieras]

Mietin onko miten raskasta..Osa minusta haluaisi muuttaa takasin opiskelukaupunkiini ja aloittaa ns alusta...ei vaan ole ketään siellä.Tähän tuppukylään en haluaisi jäädä tosin perheeni on täällä ja ystävät.Olen miettinyt pitkään mieheni jättämistä ja sen yhteydessä haluan irtioton kaikesta ja tiedän et jos jäisin niin eron jälkeen tulisi vaan miehen takia ongelmia.Olen katsellut asuntoja ja töitä ja alkaisin kohta olla valmis...mittani alkaa olla nimittäin aika täysi....mieheen..

 

[säästöpossu]

no mä muutin, kyllä miehen kanssa, mutta mieheni (nykyinen exä) oli silloin päivisin koulussa ja iltaisin/öisin töissä, tuli aina kotiin n.4tunniksi nukkumaan, eli olin yksin vauvan kanssa koko ajan. Oli todella rankkaa :/ ja masennuin.
Netistä löysin sitten yhden ystävän ja sen kanssa olin aina välillä, ja vuosi muuton jälkeen hain iltakouluun että saisin jotain muuta ajateltavaa.
Mutta mähän olin kotona vauvan kanssa, on varmaan helpompaa jos on töissä tai opiskelee, koska silloin löytää helpommin ja nopeammin ystäviä ja näet paljon ihmisiä....

 

[säästöpossu]

Niin ja välillä äitini haki pojan ja otti hänet hoitoon. En olisi kyllä pärjännyt yksin jos äitini ei olisi välillä tullut auttamaan. Kun toinen lapsi syntyi muutimme lähemmäksi mun äitiä.

 

[Minä]

Minä jätin miehen ja muutin 35o kilometrin päähän, kaupunkiin jossa en ollut ikinä edes kävässy.

Pari vuotta ollaan lasten kanssa täällä nyt asuttu. Tosi kivasti on menny, mun on ollu helppo sopeutua, kuin myös lasten. Siskokin muutti tänne sitten puolisen vuotta sitten, nyt saa välillä jo lapsen vahdinkin Lapset ovat kyllä myös isällään muutaman pvän kuukaudessa.

Töitä ei meinannu löytyy, joten aloitin sitten opiskelut. Ensi jouluna valmistun, yllätys yllätys, lähihoitajaksi ja työpaikkakin on jo tiedossa.

Alku oli toki vähän vaikeeta, ei ollu ollenkaan kavereita eikä mitään, mutta nyt on jo muutama tuttu, netin kautta pidän sitten vanhoihin ystäviin yhteyttä.

Rohkeasti vaan, elämä on tehty elettäväksi. Kokeilemalla ja oppimallahan se elämä eteenpäin vie, mikä ei tapa, vahvistaa