V
vierailija
Vieras
Haluaisin kuulla vanhempien mielipiteitä tilanteeseeni, joka stressaa minua kovin.
Minulla on peruskoulun alaluokilla oleva kummilapsi. Olen tuntenut hänen äitinsä, joka on minua joitakin vuosia vanhempi, koko ikäni. Hän myös tuntee koko perheeni.
Kummilapsi pitää minusta valtavan paljon. Kun vierailen hänen perheensä luona, teemme yhdessä arkisia juttuja. Juttelemme, askartelemme, letitämme hiuksia yms.
Nyt kun lapsi ei ole enää ihan pieni, haluaisin joskus viedä häntä retkille ja viettää hänen kanssaan aikaa myös hänen kotinsa ulkopuolella, kuten elokuvissa tai teatterissa, jossakin lapselle sopivassa näyttelyssä tai vaikka ihan minun luonani. Lapsi on todella kiinnostunut monenlaisista asioista. Mutta kun kerroin ideoistani lapsen äidille, hän kauhistui, ja sanoi, ettei päästä lasta minnekään ilman että jompikumpi vanhemmista on mukana. Olemme käyneet joitakin kertoja elokuvissa, mutta siten, että lapsen äiti saattaa meidän paikan päälle, ja on heti elokuvan loputtua vastassa. Minä en myöskään saa tarjota lapselle mitään aterioita tms. (allergiat eivät ole tähän syy).
Haluaisin luoda hyvän suhteen kummilapseeni. Omassa lapsuudessani kummitätini edusti minulle ihanaa aikuista ihmistä, joka kuunteli ja huomioi minua eri tavalla kuin vanhempani tekivät. Haluaisin tarjota omalle kummilapselleni samanlaista läsnäoloa ja aikaa. Asumme eri kaupungissa, ja tapaamme muutenkin korkeintaan kerran kuukaudessa.
Ikäni puolesta voisin olla lapsen äiti. Olen korkeasti koulutettu, terve, aktiivinen ja hyvässä työpaikassa oleva nainen.
Lapsen äidin puheista saa sellaisen käsityksen, että hän ei luota siihen, että pitäisin lapsesta huolta, ja että ylipäätään tietäisin mikä on lapselle hyväksi, esim. tarjoamalla terveellistä ruokaa. Hän on antanut ymmärtää, että pitää ehdotuksiani suorastaan ihmeellisinä. Hän suhtautuu minuun kuin olisin itsekin lapsi; vastuuntunnoton, epäluotettava ja harkintakyvytön.
Koen itseni loukatuksi ja nöyryytetyksi. Tiedän toki, että jokainen kasvattaa lapsensa parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta en näe miten lapsen voisi kärsiä kummitädistä, joka haluaisi oppia tuntemaan hänet, sekä viihdyttää ja sivistää häntä lempeästi mukavilla asioilla. Kuvittelisin, että jos itselläni olisi lapsia, olisin iloinen jos heillä olisi elämässään aikuisia tukijoita. Mikä saa aikuisen ihmisen suhtautumaan toiseen aikuiseen näin alentuvasti? Miksi lapselle ylipäätään sitten pyydetään kummi?
Minulla on peruskoulun alaluokilla oleva kummilapsi. Olen tuntenut hänen äitinsä, joka on minua joitakin vuosia vanhempi, koko ikäni. Hän myös tuntee koko perheeni.
Kummilapsi pitää minusta valtavan paljon. Kun vierailen hänen perheensä luona, teemme yhdessä arkisia juttuja. Juttelemme, askartelemme, letitämme hiuksia yms.
Nyt kun lapsi ei ole enää ihan pieni, haluaisin joskus viedä häntä retkille ja viettää hänen kanssaan aikaa myös hänen kotinsa ulkopuolella, kuten elokuvissa tai teatterissa, jossakin lapselle sopivassa näyttelyssä tai vaikka ihan minun luonani. Lapsi on todella kiinnostunut monenlaisista asioista. Mutta kun kerroin ideoistani lapsen äidille, hän kauhistui, ja sanoi, ettei päästä lasta minnekään ilman että jompikumpi vanhemmista on mukana. Olemme käyneet joitakin kertoja elokuvissa, mutta siten, että lapsen äiti saattaa meidän paikan päälle, ja on heti elokuvan loputtua vastassa. Minä en myöskään saa tarjota lapselle mitään aterioita tms. (allergiat eivät ole tähän syy).
Haluaisin luoda hyvän suhteen kummilapseeni. Omassa lapsuudessani kummitätini edusti minulle ihanaa aikuista ihmistä, joka kuunteli ja huomioi minua eri tavalla kuin vanhempani tekivät. Haluaisin tarjota omalle kummilapselleni samanlaista läsnäoloa ja aikaa. Asumme eri kaupungissa, ja tapaamme muutenkin korkeintaan kerran kuukaudessa.
Ikäni puolesta voisin olla lapsen äiti. Olen korkeasti koulutettu, terve, aktiivinen ja hyvässä työpaikassa oleva nainen.
Lapsen äidin puheista saa sellaisen käsityksen, että hän ei luota siihen, että pitäisin lapsesta huolta, ja että ylipäätään tietäisin mikä on lapselle hyväksi, esim. tarjoamalla terveellistä ruokaa. Hän on antanut ymmärtää, että pitää ehdotuksiani suorastaan ihmeellisinä. Hän suhtautuu minuun kuin olisin itsekin lapsi; vastuuntunnoton, epäluotettava ja harkintakyvytön.
Koen itseni loukatuksi ja nöyryytetyksi. Tiedän toki, että jokainen kasvattaa lapsensa parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta en näe miten lapsen voisi kärsiä kummitädistä, joka haluaisi oppia tuntemaan hänet, sekä viihdyttää ja sivistää häntä lempeästi mukavilla asioilla. Kuvittelisin, että jos itselläni olisi lapsia, olisin iloinen jos heillä olisi elämässään aikuisia tukijoita. Mikä saa aikuisen ihmisen suhtautumaan toiseen aikuiseen näin alentuvasti? Miksi lapselle ylipäätään sitten pyydetään kummi?
Ehkä kannattaa yrittää myöhemmin uudelleen.