Kummin tekisin? Mielipiteitä ja pari kysymystäkin!

[ap.]

Kun me asutaan tällä hetkellä maalla, p-pohjanmaalla, pienellä paikkakunnalla. Ja haaveena olis, että pääsis johonki isommalle paikkakunnalle ja etelämmäs muuttamaan, kun siellä on enemmän kaikkee, vapaa-ajan mahdollisuusksia, harrastusmahdollisuuksia yms. Mutta toisaalta pelottaa lähteä, täältä tutusta ja turvallisesta pitäjästä. Ja meidän molempien vanhemmat asuu täällä myös, toiset ihan melkein naapurissa. Tuntuu, että onko elämä sitten täysin sidottu perhe-elämään, jos ei ole lähellä tukiverkostoa, vanhempia, jotka voisivat hetken katsoa lasta, että päästään harrastuksiin, tai vaikka viihteelle.

Mihin te, jotka asutte kaukana molempien vanhemmista, laitatte lapsenne hoitoon, kun haluatte aikaa miehen kanssa kaksin??

Miten muutto kauas vanhemmista tapahtui? Jo nuorena, ennen puolisoa ja lapsia, vai puolison ja lasten kanssa? Miten suhtauduit muuttoon? Pelottiko? Miltä nyt tuntuu? Kertokaa kaikki.

Eli, kysymys: Jäänkö tänne, ja tylsiinnyn, kun täällä ei ole mitään harrastusmahdollisuuksia eikä vapaa-ajan juttuja, ei kerhoja eikä muskareita lapselle tms. Vai otanko itseäni niskasta kiinni, rohkaistun ja muutan kaupunkiin, ja näen jotain muutakin. Ainahan pääsee takaisin, sehän ei ole este. Tää on ihan oikeasti vaikeaa :/

 

[Maira]

Mä ensinnäkin veikkaan et leipiinnyt kaupunkii aika nopsaa...Niin kivaa kun siellä on olevinaan niin se ei vaan toimi enää sen jälkeen kun oot maalla ollu..Mä kävin 5v kokeilemassa kaupunkia (en ees keskellä kaupunkia, vaan laidalla.. ) ja kas kummaa, löysin itteni taas pienestä kylästä, "maalta"..

 

[nöppäri]

Sanoisin, että muuttakaa ihmeessä, varmasti tutustut uusiin ihmisiin ja voit saada jopa heistä silloin tällöin jonkun lasta kaitsemaan. Ainahan voitte laittaa lapset isovanhemmiolle vaikka muutamaksi päiväksi, niin satte tosissanne sitä yhteistä aikaa.

Meillä isovanhemmat nyt eivät kovin kaukana asu, mutta kuitenkin senverran, että on hankalaa esim järjestää hoito illaksi, mieluummin sitten suoraan yökylään.
Onneksi meillä aivan mahtava nääpuri, jonka luokse tuon kuopuksen olen monasti vienyt hoitoon, siinä samalla on hänenkin muksu saanut seuraa, naapuri jopa itse välillä aamusta soittelee, että kippaappas muksu tänne, niin saat tehdä rauhassa omia hommias

Niin ja siis ihan missään keskustassa en asu minäkään, ei kiitos ne on jo kokettu, tämmöinen sopivasti svussa oleva, mistä kuitenkin reilussa vartissa ajaa esim Espoon Omppuun on meille ihan passeli.
Niin keskellä metsää on tämä meidänkin tönö, että ei uskoisi olevan niinkin lähellä sivistystä

 

[ap.]

Me ollaan ajateltu lähinnä tamperetta tai jyväskylää, joten niin vaan ei lasta hoitoon laiteta isovanhemmille viikonlopuksi, ellei sitten kun kasvaa isommaksi. Nyt ikää vuosi <3

 

[Maira]

Jos noista kahesta pitää valita niin Tamperetta suosittelen, siellä on huomattavasti helpompi tutustua ihmisiin jne..Jyväskylä on aika sisäsiittoinen paikka..

 

[ap.]

Jos noista kahesta pitää valita niin Tamperetta suosittelen, siellä on huomattavasti helpompi tutustua ihmisiin jne..Jyväskylä on aika sisäsiittoinen paikka..

On vai? En oo kyllä ite huomannu, kun siellä usein käydään Mut joo, ihan miten vaan. Jyväskylä on kyllä todella kaunis kaupunki. On tamperekin, mut se on taas 2 kertaa niin kaukana.

 

[ap.]

Saako maira kysyä, missä eteläpohjanmaalla asut?

 

[Maira]

Liki Seinäjokee, Jyväskylästä justiinsa tänne muutettiin..

 

[ap.]

Liki Seinäjokee, Jyväskylästä justiinsa tänne muutettiin..

Aivan

 

[veeraska]

Kannattaa kokeilla! Kadut myöhemmin jos et lähtenyt kokeilemaan. Itse olen kans pieneltä paikkakunnalta kotoisin, asuin erään kaupungin keskustassa 5v ja tykkäsin. Kävin asumassa vuoden tuolla synnyinpaikkakunnalla mut oli päästävä pois! alkoi ahdistamaan. Eli minä ilmeisesti kasvoin pois pikkukylästäni. Meillä on miehen vanhemmat lähellä, eli on jotain lapsenhoitoapua. Mitäpä jos miettisit sitä paikkaa, missä teillä olisi jotain tuttuja /sukulaisia? Auttaisi sopeutumaan?

 

[ap.]

Niin ja eihän se sitä tarkota, että pitää muuttaa heti keskelle kaupunkia, ihan ydinkeskustaan, vaan käy esim. lempäälä, nokia, ylöjärvi, laukaa tms.

 

[Ohis]

Mä oon muuttanut kaupunkiin aikoinaan opiskelemaan. Ikinä en halunnut takaisin sinne pökköperälle mistä lähdin. Kaupungissa on kaikkea: viihdettä, harrastuksia, kahviloita, ravintoloita, tapahtumia, teattereitam jne. Tapasin mieheni ja hänenkin vanhemmat asuvat toisella puolella Suomea. Sitten syntyi lapset ja koitti kivinen totuus: Kaupungissa on lapsille huonommin leikkipaikkoja ja koko ajan saa varoa liikennettä, jne. Autoa ei saa kunnolla minnekään parkkiin ja vuokrat on isoissa asunnoissa pilvissä. Pahinta on kuitenkin juuri se, että ei ole tukiverkostoa lähellä. Meillä onneksi on opiskeluaikaisia kavereita ja sattuman kaupalla saatiin aivan upeat naapurit kun muutettiin vähän kauemmat keskustasta. Noin 3-4 kertaa vuodessa päästään miehen kanssa kahdestaan viihteelle tai ulos syömään ja silloin lapsia vahtii joko naapuri tai lasten kummit (jotka ovat ystäviämme). Yhteinen harrastuksemme (tanssi) on jäänyt vähemmälle viime aikoina, koska yhdessä ei päästä enää samalla lailla tanssimaan. Aiemmin meillä kävi MLL:n hoitaja kerran viikossa kun käytiin tanssikurssilla, mutta se kävi nopeasti liian kalliiksi. Viime aikoina olemme keskustelleet miehen kanssa taas siitä, miten kiva olisi jos isovanhemmat asuisivat lähempänä ja voisi joskus saada heiltä hoitoapua...

 

[ap.]

Kannattaa kokeilla! Kadut myöhemmin jos et lähtenyt kokeilemaan. Itse olen kans pieneltä paikkakunnalta kotoisin, asuin erään kaupungin keskustassa 5v ja tykkäsin. Kävin asumassa vuoden tuolla synnyinpaikkakunnalla mut oli päästävä pois! alkoi ahdistamaan. Eli minä ilmeisesti kasvoin pois pikkukylästäni. Meillä on miehen vanhemmat lähellä, eli on jotain lapsenhoitoapua. Mitäpä jos miettisit sitä paikkaa, missä teillä olisi jotain tuttuja /sukulaisia? Auttaisi sopeutumaan?

Sekä tampereella että jyväskylässä, molemmissa on miehen sukulaisia. Tampereella täti miehensä kanssa sekä kyseisen tädin poika, eli miehen serkku perheensä kanssa. Jyväskylässä on täti miehensä kanssa ja 3 serkkua.

 

[Maira]

Mä luulen että jollain tapaa kaikki kasvaa ulos siitä kotikylästään, ei muakaan enää sais kotikylään muuttamaan millään, mut se ei silti poista sitä halua päästä pois kaupungista. Eli siis mähän en ole alunperin täältä päinkään, ennenku tavarat tuotiin tänne en ollu koko paikassa 2 kertaa useemmin käyny, silti elämä täällä on kuitenkin mukavampaa kun kaupungissa, ensimmäistä kertaa 5 vuoteen on saanu nukkua kunnolla jne..Mua inhotti kaupungissa aina se että koskaan ei ole täysin pimeetä, koskaan ei ole täysin hiljasta, mettää saat ettimällä ettiä (siis ihan kunnon mettää, paikkaa jossa voit huoletta sen päivän pööpöillä koira vapaana juosten ja ite vaikka marjoja keräillen.. ), on ruuhkaa jne jne...Sen muutoksen huomas heti kun tänne tuli, kaupungissa kaikilla on niin julmettu kiire että ne on kärttysiä ja töykeitä, mä olin suorastaan shokissa kun kävin täällä ekaa kertaa kaupassa ja kaupan täti hymyili mulle ja jutteli mukavia!Ei edes meidän lähi siwassa, jossa kassat tuns meidät, kukaan jaksanu kuulumisia kysellä, saatika sitten hymyillä aidosti!Eijei, ei kaupunkia...Mut makuasioita sanoi musti kun pallejaan nuoli..

 

[ap.]

Lisää kokemuksia, ja viisaita sanoja

 

[ap.]

edelleen nostelen

 

[pienenhetken]

Mihin te, jotka asutte kaukana molempien vanhemmista, laitatte lapsenne hoitoon, kun haluatte aikaa miehen kanssa kaksin??
- ei mihinkään. tai ihan äärimmäisen hädäntullen on pari paikkaa johon voi ehkä saada lapset hoitoon, mutta ei viitti vaivata silleen huvikseen.

Miten muutto kauas vanhemmista tapahtui? Jo nuorena, ennen puolisoa ja lapsia, vai puolison ja lasten kanssa? Miten suhtauduit muuttoon? Pelottiko? Miltä nyt tuntuu? Kertokaa kaikki.
-muutettiin 600km päähän parisen vuotta sitten, lapset meillä jo oli. muutettiin ihan vaan kun haluttiin ja oli intoa ei ole kaduttanu vaikka tosiaan kaikki sukulaiset,tutut ym jäi kauas.

 

[ap.]

Mihin te, jotka asutte kaukana molempien vanhemmista, laitatte lapsenne hoitoon, kun haluatte aikaa miehen kanssa kaksin??
- ei mihinkään. tai ihan äärimmäisen hädäntullen on pari paikkaa johon voi ehkä saada lapset hoitoon, mutta ei viitti vaivata silleen huvikseen.

Miten muutto kauas vanhemmista tapahtui? Jo nuorena, ennen puolisoa ja lapsia, vai puolison ja lasten kanssa? Miten suhtauduit muuttoon? Pelottiko? Miltä nyt tuntuu? Kertokaa kaikki.
-muutettiin 600km päähän parisen vuotta sitten, lapset meillä jo oli. muutettiin ihan vaan kun haluttiin ja oli intoa ei ole kaduttanu vaikka tosiaan kaikki sukulaiset,tutut ym jäi kauas.

Teille ehkä miehen kanssa kaksin olo ei ole sitten tärkeää Meille toki lapsen kanssa touhuilu on sitä tärkeintä, ja lapsi on tärkeintä mitä meillä on tai tulee olemaan. Mutta kyllä sitä joutuu parisuhdettakin välillä hoitamaan, ja ottamaan irtiottoja arjesta

 

[juu]

Älä muuta. Kaupungissa joo kyllä tutustuu ihmisiin, mutta suhteet eivät ole pysyviä. Kerrostaloalueilla asuu rakentamassa olevaa porukkaa, ihiset muutenkin muuttaa pois usein.

Ikinä en ollut niin yksinäinen kuin kaupungissa. Irtosuhteita kyllä oli, lyhytaikaisia. Ei enää 30-40-kymppisenä pysty luomaan uutta lähiverkkoa, kyllä ne on jo rakennettu aiemmin. Ei ihmiset enä siinä iässä halua edes tutustua vieraisiin syvälliseti.

Mll:ltä tuli aina eri hoitaja ja yökylään ei uskaltanut koskaan antaa.

Tosin mulla ei ole vanhempia joiden kylkeen muuttaa, joten joudun aina olemaan irtolainen. Olen kateellinen, että ihmisillä on jokin turvaverkko, johon luottaa, edes 15 min joskus.