kumpi lähihuoltajaksi

[eriteillekö]

Tervehdys taas!!

Onko muilla minkälaisia kokemuksia siitä että mitkä asiat vaikuttavat lasten lähihuoltajan valintaan/päätökseen jos asiaa ei saada sovussa ratkaistua?

Miten asiaan vaikuttaa se että todennäköisesti minä, äiti muuttaisin pois nykyiseltä asuinpaikkakunnalta useamman sadan km:n päähän. Ja tietenkin haluan ottaa lapset mukaani. Lapset ovat 2v ja 4v. Kuunnellanko heitä tai otetaanko heidän mielipiteensä jo huomioon?

Jos saisin lapset niin antaisin lapset kyllä suosiolla tapaamisiin esim jokatoinen vkl, lomat. Jos isä näin haluaisi. Kuljetustakin olen jo miettinyt jne.

Jos näyttää siltä että lasten pitäisi jäädä isälleen, todennäköisesti en ala koko eroprojektiin.

Ainakin nyt minusta tuntuu että hän ei pärjäisi lasten kanssa, miten esim aamut menisivät lasten kanssa kun hän nytkin usein nukkuu pommiin, hädintuskin ehtii töihin vaikka yksin lähtee. Ja töiden jälkeen on tosi väsynyt, melkein aina nukkuu iltapäivisin. Miten lasten hoito tällöin??

 

[jaana]

Jos ette pääse sopuun niin käräjäoikeus ratkaisee - silloin sos.toimi tekee selvityksen mikä olisi lapsen edun mukainen ratkaisu. Se osapuoli joka jää "vanhaan" kotiin on kyllä vahvoilla - pyritään siihen ettei lasten olosuhteet muuttuisi mutta toki muutkin seikat vaikuttaa. Etukäteen on kyllä mahdotonta ennustaa miten siinä kävisi.

 

[eriteillekö]

:'( :'( :'(

Eli siis kun mies ei käytä huumeita eikä ole ihan rapajuoppo niin mulla on huonot mahikset saada lapset mukaani...

 

[jaana]

Olette tasavertaisessa asemassa ... Miten olisi jos muuttaisit johonkin lähistöön ja voisitte kumpikin jatkaa lapsen vanhempina?

 

[Williviini]

\

:'( :'( :'(

Eli siis kun mies ei käytä huumeita eikä ole ihan rapajuoppo niin mulla on huonot mahikset saada lapset mukaani...

Riippu myös siitä mikä on syynä noin kauaksi muuttoon.

Äiti on yleensä aika vahvoilla.

 

[mamma2003]

tarkoitatko että haette jommalle kummalle yksinhuoltajuutta tai sitten yhteishuoltajuutta?

oletko keskustellut isän kanssa asiasta? parasta lapsille on aina, että vanhemmat saisivat sovittua keskenään asioita eteenpäin.

Sitten lasten kuulemisesta sen verran, että 12-v lasta kuullaan ja 15-v lapsen mielipide otetaan huomioon. Tietysti tuon ikäisiäkin lapsia voidaan kuulla, mutta virallisesti se menee noin eli 12v lapsi tajuaa jo ja tietää asioista enemmän. Tuon ikäiset valitettavasti eivät tajua asioita sen enempää ja on kamala tehdäkään lapselle sellaista tilannetta, että joutuu valitsemaan joko äidin tai isän.

Tänä päivänä kyllä kieltämättä usein menee lapsen asuminen äidille, mutta enenevässä määrin on myös niin, että lapsi asuu isän kanssa! jos asia menee riitaiseksi niin kannattaa viedä asia oikeuteen. Silloin kannattaa ehottomasti ehdottaa vanhemmuuden arviointia, jolloin ulkopuoliset tekevät arvioinnin. Arviointia tekevät mm. perheneuvola ja myös kokeneet sosiaalityöntekijät voivat sen tehdä. Se on pitkä prosessi, mutta usein riitatapauksissa tehdään, jos työntekijät sos.toimistosta ovat "ammattilaisia".

kannattaa miettiä kumman tahdotte mahdollisessa erossa eli yksinhuoltajuuden vai yhteishuoltajuuden. Riitaisissa tapauksissa suosittelen itse yksinhuoltajuutta, koska tuolloin toinen vanhempi voi heittäytyä hankalaksi ja vaikeuttaa juuri esim. muuttoa tai vastaavaa.


Mutta lyhyesti sanottuna sitä ei voi sanoa kummalle lapsi "määrätään" asumaan. Mutta mielestäni eroaminen on lapselle parempi vaihtoehto sille, että joutuu olemaan riitaisassa kodissa ja ilmapiirissä.

Voimia sinulle! :hug:

 

[eriteillekö]

Syy siihen että haluan muuttaa niin kauas on se että olen kotoisin siltä seudulta, kaikki lähisukuni ym. verkosto on siellä. Muutin mieheni luo kun olin viimeisilläni raskaana, (kävi vahinko...) ei oltu keretty tuntea kuin vajaa puoli vuotta ja sinä aikana nähtiin vain muutaman kerran viikossa. siis seurusteltiin, eikä tietenkään tuntenut toista niin hyvin. Voisi kai sanoa että se oli sitä alkuhuuman ihastusta.

Noh kuitenkin. Muutin paikkakunnalle jossa en tuntenut muita kuin mieheni. Heti muuttoni jälkeen (itseasiassa jo seuraavana päivänä) mies lähti harrastuksensa pariin, itse jäin mahani kanssa asettumaan taloksi... Mies kävi töissä, harrasteli ym. Minä en osannut lähteä kotoa mihinkään, jotenkin kai odotin että se mies esittelisi paikkakuntaa, elettäis perhe-elämää ym. Mut turhaan. Synnytyksen jälkeen taisin masentuakin... Neuvolan täti kävi kotona ja mollasi minua ja sukuani kun niin harvoin pitivät yhteyttä ym... Vauva ei tällöin muistaakseni ollut kuin max 5kk eli synnytyksestä oli tosi vähän aikaa. Näin jälkeenpäin oon miettiny että hänen ois kyllä pitäny nähdä tilanteeni ammattilaisen silmin, et kaikki ei ollu kunnossa. Mutta jostain syystä hän ei minua halunnut auttaa. Itseasiassa oli sanonut miehelleni että tuhoan mieheni!! Ehkä hän ajatteli/luuli että tahallani hankkiuduin raskaaksi, tai jotain muuta. Jotenkin tuntui et hän sääli miestäni, vaikka hän ei osannut/osaa rauhoittua.

No jokatapauksessa en ole kotiutunut tälle uudelle paikkakunnalle, meillä ei ole normaalia perhe-elämää, en ole väleissä appivanhempien kanssa (mies on asettanut itsensä tämän riidan "yläpuolelle" ei ota kantaa) en ole löytänyt kuin kaksi ystävää, hekin ovat muuttaneet muualta.

Lapsia meille on tullut nyt toinenkin, kakkonen tuli jotenkin siinä sivussa. Mulla oli ihan ok vaihe ku esikko oli vajaan vuoden. Nyt taas on ikävä tuttuun kaupunkiin ja lähelle ihmisiä.

En sitten tiedä että jos vaikka vika on minussa. Tai siis tottakai minussakin jotain vikaa on. Eihän vain toinen osapuoli ole se syyllinen.