Kumpi on henkisesti raskaampaa masentuneelle; tehdä abortti vai pitää lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kohta kolmen äiti?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Kohta kolmen äiti?:
Siis alunperin tämä masennus alkoi isäni kuolemasta kaksi vuotta sitten. Odotin tuolloin kuopustani puolivälissä enkä jotenkin ´kerinnyt´käsitellä asiaa kun vauva syntyi. Vuoden verran oireet viittasivat paniikkihäiriöön jonka vuoksi alunperin hakeuduin terapiaan mutta nyt ne ovat tässä muutaman kuukauden sisään vaihtuneet masennusoireisiin eli alakulo,väsymys,ei kiinnosta tehdä mitään. Ja paniikkioireet ovat kokonaan hävinneet.

Mä luulisin et sulla auttaisi se lääkitys pahimman yli, jonka avulla selviäisit raskaasta ajasta ja olisit iloinen uudesta vauvasta. Olet kuitenkin selkeästi selviytyjä-tyyppiä, koska jaksat ns. pitää kulissit pystyssä, eikä olotilasi näy ulkopuolelle. Harkitse vielä sen lääkityksen aloittamista, sen avulla vahvistut ja jaksat paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ss:
Alkuperäinen kirjoittaja mia:
Alkuperäinen kirjoittaja Kohta kolmen äiti?:
Alkuperäinen kirjoittaja hei:
Miten olet jaksanut nyt kahden lapsen kanssa? Osallistuuko lasten isä hoitoon? Onko lapsille hoitajia, että saa itse hengähtää? Nämä ovat mielestäni keskeiset asiat oman jaksamisen kannalta. On niin erilaisia elämäntilanteita ja kaikkiin ei lapsi sovi.

Isä osallistuu oikein hyvin ja on muutenkin tukena kaikessa. Ja hoitajia on lähipiirissä paljon. Olen jaksanut mielestäni ihan ok,mitä nyt vähän liikaa kiukkua arjessa :( Käyn töissä ja muutenkaan ulkopuolinen ei varmasti ikinä osaisi arvata masennustani jos ei tietäisi siitä. Huolehdin ulkonäöstäni päivittäin ja jaksan touhuilla yleensä aika hyvin.

Uskon että jaksat! Jos sulla on mies tukena jne. Ei kannata maalata piruja seinille ja sen takia ruveta lasta pois heittämään, kun se on kerran jo tulossa.
Ja hoitajiakin tiedossa.Olen itse yh, ja voin sanoa että masennukseni hävisi kun sain lapsen.
Nyt kun lapsi isompi, voin jo oireillakin ja oon löytänyt oireisiin syitä(lapsuudesta).
Yritän hoitaa itseäni ja käyn keskustelemassa, nyt tarkoitus olis etsiä
sopivampi terapia.
Pärjään kyllä, vaikka joskus on huonoja hetkiä.
Koskaan lapseni ei ole kärsinyt, hoidin oikein hyvin vauvani aikoinaan
ja panostin vuorovaikutukseen.
Uskon että sinä pärjäät.
Ja vastaus kysymykseen: On turha hukata lasta, parempi että otat
lapsen vastaan kun se kerran on jo alulla!!

Entäpä jos lapsia on jo ennestään kaksi? Kyse on jo jaksamisesta, joka tuskin helpottuu vauvan myötä. Mun mielestä ne jo tässä maailmassa olevat lapset tarvitsevat ne voimavarat, joita äidillä on tällä hetkellä varaa antaa.

muistaakseni ap kertoi että hän jaksaa, nyt hän pelkää tulevaa.
Hänellä on mies ja tukijoukot ja ainahan lapset kasvavat, isommat
lapsetkin ja kaikki muuttuu.
Tiedän perheen jossa äiti ei tee paljon mitään vaan mies ja esikko
auttelee omasta tahdostaa jopa siivouksessakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja SeOlinMinä:
Alkuperäinen kirjoittaja chef:
No sehän riippuu siitä, että kumpaa asiaa pidän pahempana vaihtoehtona.

Jos mä tekisin abortin masentuneena, niin varmaan vetäisin sen jälkeen itseni jojoon, koska olisin sen jälkeen vielä enemmän masentunut.

Toiselle ihmiselle taas voisi käydä toistepäin.

Minun tutulle kävi juuri toisin päin, lapsi pahensi masennusta :| hälle toivon mitä eniten parantumista, ei se tilanne ole äidille hyvä, mutta varsinki lapselle se on huono.

Mistäs sen tietää kuinka masentunu se ois ollu abortin jälkeen.. kuitenkin se on todennäkösempi masentaja ja muutenkin mielenterveysongelmien (syyllisyys, katumus jne.) aiheuttaja kuin lapsi. Sairastuttaa niitäkin jotka aiemmin oli terveitä.
 
täällä nyt taas tapellaan sitä kumpi masennuttaa enemmän lapsen pito vai abortti. krooh. sitä kun ei voi tietää! jos SULLA ei tullut masennusta vaikka pidit ei toivotun lapsen, MULLA voi tulla. ihan typerää jauhaa tällasta!
 
Hei!
Minulla oli sama tilanne vielä hetki sitten. Olen sairastanut keskivaikeaa masennusta vuosia. Välillä ei oireita juurikaan ja välillä olen ollut täysin sängyn pohjalla, jopa sairaalassa. Viime syksynä plussasin järkytyksekseni. Minullakin kaksi lasta ennestään. Menin aivan sekaisin raskaudesta heti alkuunsa ja olin abortin kannalla (kuten miehenikin). En ollut koskaan aiemmin voinut edes kuvitella, että abortin tekisin ja mietin ja mietin asiaa nytkin kaikilta puolin. No lapsi päätti itse. Olin jo menossa keskeytykseen, kun ultrassa viikot olivatkin pidemmällä, kuin aikaisemmalla käynnillä. Olisin joutunut hakamaan aborttiin lupaa ja se ratkaisi kaiken. En voinut aborttia tehdä. Olen varma, että se olisi ollut minulle liikaa.
Päätöksen jälkeen sain paljon apua kotiin. Raskausaika oli helvettiä, mutta selvisin. Kesäkuussa synnytin pojan. Nyt hän nukkuu sängyllämme ja olen niin onnellinen hänestä, etten voi sanoin kuvailla.
Kukaan ei voi sinun puolestasi ratkaisua tehdä, mutta minä olen varma, että päätin oikein. Uskon, että selviät kyllä, jos työssäkin olet jaksanut käydä. Itse olin ollut jo vuoden sairauslomalla ennen raskautta. Apua täytyy uskaltaa pyytää ja ottaa vastaan.
Jos sinä ap tai toinen joka samaa asiaa pohti haluatte kirjoitella enemmän, niin voin sähköpostitse kirjoitella. Omaa osoitetta en halua tähän laittaa, mutta kirjautuneenahan voi vaikka yv:n kautta osoitteita vaihtaa.
Tsemppiä!
 
Sen olen kyllä ymmärtänyt että oireiluni johtuu isäni kuolemasta,mutta olen kuitenkin käynyt psykologilla jo melkein vuoden eikä ´merkittävää´parannusta ole tullut vaikkakin parempaan päin. Se olisi niin paljon helpompaa jos joku muu voisi päättää puolestani :( Olen ajatellut että jos tämä menee kesken tai osoittautuu esim.kohdunulkoiseksi niin luonto tarkoitti sen niin. En nyt meinaa sitä että olen iloinen jos saan keskenmenon vaan silloin saisin ainakin varmuuden että joku muu päätti puolestani. Ja isä haluaisi pitää lapsen mutta kuunteli kyllä ymmärtäväisesti kun puhuin mahdollisesta keskeytyksestä. Miksi tämän piti tulla juuri nyt? :( Elämä on toisinaan todella vaikeaa :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kohta kolmen äiti?:
Sen olen kyllä ymmärtänyt että oireiluni johtuu isäni kuolemasta,mutta olen kuitenkin käynyt psykologilla jo melkein vuoden eikä ´merkittävää´parannusta ole tullut vaikkakin parempaan päin. Se olisi niin paljon helpompaa jos joku muu voisi päättää puolestani :( Olen ajatellut että jos tämä menee kesken tai osoittautuu esim.kohdunulkoiseksi niin luonto tarkoitti sen niin. En nyt meinaa sitä että olen iloinen jos saan keskenmenon vaan silloin saisin ainakin varmuuden että joku muu päätti puolestani. Ja isä haluaisi pitää lapsen mutta kuunteli kyllä ymmärtäväisesti kun puhuin mahdollisesta keskeytyksestä. Miksi tämän piti tulla juuri nyt? :( Elämä on toisinaan todella vaikeaa :(

Hei, mäkin oon käynyt pitkään perheneuvojalla ja välillä en edisty ollenkaan,
mutta ajan kuluessa olen alkanut ymmärtämään itseäni ja se keskusteluihminenkin ymmärtää minua.
Olen antanut armoa itselleni siihen että olen ollut masentunut enkä ole kuin muut.
Mutta kannattaa miettiä myös kaikkea sitä hyvää mitä itsellä on ja
tulevaisuudessa voisi tulla.
Mulla on ihana lapsi ja ylpeydellä voin sanoa että olen hyvin pärjännyt
ja lapseni on paras saavutukseni tässä elämässä.
Keskitä sinäkin aina välillä ajatukset kaikkeen hyvään mitä sulla on.
Ja itse oon huomannut että tosiaan masennuksen takana on vanhaa surua
mullakin, käsittelemättömiä tunteita.
Anna lupa itsellesi tuntea surua ja muita tunteita-se on tie eteenpäin.
Silloin elämään tulee myös valoa.
Olen tuskan kautta saanut valoa ja iloa.
Kyllä sinä pärjäät, olen varma siitä.
Jos minä saan päättää puolestasi, luota elämään ja äläkä
lähde keskeytykseen.
Lämmöllä, Mia
 

Yhteistyössä