Kun äiti väsyy

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sanni.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
AP, paljon voimia sulle! Minun mies ei jaksa työn jälkeen joka päivä lähteä ulos lasta ulkoiluttamaan (meillä toisaalta mennään suht aikaisin nukkumaan ja herätään klo6) ja se, että mies lähtee salille vasta kun lapsi nukahtaa on jo paljon. Jos sanoisin, että olen uupunut, enkä jaksa enää, niin varmaan ulkoiluttaisi joka päivä, tekisi ruokaa ja etsittäis yhdessä ratkaisua.
Anna miehen pitää kunnosta huolta = usko pois, et halua sohvaperunaa ;) ja tavata kavereita niin hän jaksaa auttaa sinua. Älä syylistä vaan pyydä hänen tukea ystävällisesti, älä vaadi mitään ja sitten vasta näet onko hän hyvä puoliso. Suuttuspäissä on helppoa ilkeillä, moni ei tarkoita mitä sanoo..

Ja te, jotka avaudutte siitä miks piti tehdä lapsia, painukaa HELVETTIIN. :P
 
Ymmärrän sun tuntemukset todella hyvin. Tuon väsymyksen, yksinäisyyden, uupumuksen ja ylipäätään sen tunteen, kun koko ajan miettii että pitäisi tehdä sitä ja tuota. Koskaan ei malta vain olla ja huilata.

Meille syntyi hiljattain toinen lapsi, ikäeroa lapsille tuli noin 1,5 vuotta. Raskauden aikana tuo väsymys korostui kovasti, pelkäsin oikein miten jaksan kahden kanssa. Minäkään en halunnut lähteä yksin iltaisin ulos, kun itsellänikään niitä kavereita ei oikein ole, enkä toisaalta loppuraskaudessa olisikaan jaksanut mitään "ylimääräistä". Sen sijaan sain mieluista tekemistä esimerkiksi lukemisesta tai musiikista, mulle tärkeistä jutuista.

Mutta! Haluan sanoa sulle, että olosi luultavasti helpottaa synnytyksen jälkeen, tai niin kävi ainakin mulle. Arki lähtee kulkemaan pian omilla uomillaan. Mä pidän kiinni rytmistä ja rutiinista, niillä selviää päivästä toiseen. Pakko kyllä myöntää, että mulla on tukena aivan ihana mies - varsinaista tukiverkostoa ei ole. Tulikin tosi surullinen olo kuin luin miehesi käytöksestä *halaus*. Toivottavasti saisitte puhuttua asioista ja saisit enemmän tukea. Miehet eivät monestikaan ymmärrä kotonaolon rankkuutta.. Se on sitä fyysisesti varsinkin raskaana, mutta myös henkisesti. Minulle jälkimmäinen on ollut kova pala..

Mietinkin, että mistähän päin Suomea mahdat olla? Vaikutat niin kovin samanhenkiseltä.. Jos asuisit lähellä, voitais hyvinkin olla ystäviä ja tukena toisillemme.

Kaikkea hyvää, paljon voimia, tsemppiä synnytykseen ja kevätaurinkoa! Pärjäät kyllä.
 
ymärrän toisaalta, koska minulla samanlainen uupumus johti jo masennukseen, ennen kuin pääsin töihin takaisin. minun mieheni ei tosin vienyt lasta ulos tai käy salilla, vaan tekee vuorotöitä, eikä sen takia ole koskaan kotona. miehessäsi en siis osaa nähdä vikaa, koska hän kuitenkin touhuaa lapsen kanssa ja antaa sinunkin rentoutua.

neuvoja en osaa antaa, muttet ole yksin. itse kävin lääkärillä juttelemassa ja sain lähetteen terapiaan työstämään juurikin tuota jonkun aiemmin mainitsemaa "yleistä tyytymättömyyttä" ettei koskaan ole mikään hyvin.
 
Minä luulen myös, että raskaus vääristää tuntemuksiasi. Minusta miehesi on todella hyvin jakamassa vastuuta, vie joka päivä lapsen ulos heti töidensä jälkeen, hoitaa koiran lenkitykset pitkälti ja lähtee salille vasta lapsen mentyä nukkumaan. Sinä saat omaa aikaa, ja mies saa omaa aikaa salilla. Molemmat sen varmasti tarvitsevat ja ansaitsevat.

Uudelle paikkakunnalle muuttaminen on takuulla hankalaa, kun ei tunne ketään :( Onko niillä miehen ystävillä tyttöystäviä, vaimoja? Voisitteko kutsua heitä pariskuntina tai perheinä kylään? Saisit vähän sosiaalista elämää ja ehkä jonkun, kenen kanssa käydä vaikka myöhemmin lapsen synnyttyä jumpassa. Samaa sanon minäkin kuin muutkin, lähde sieltä kämpästä ulos ennen kuin pääsi hajoaa. Pyykit voi jättää jonain iltana laittamatta, keittiön siivota vain ihan pikaisesti. Osta lehti ja mene kahvilaan. Näet edes ihmisiä. Tai soita jollekin ystävällesi pitkä puhelu. Oletko katsonut onko paikkakunnallanne jotain perhe- tms. kerhoja? Jospa tutustuisit sitä kautta johonkin?

Minusta olisi aika kohtuutonta vaatia miestä luopumaan salilla käymisestä. Mutta voisitteko keskustella siitä, jos hän vaikka menisi vain neljänä iltana viikossa ja sen yhden illan sopisitte tekevänne jotain yhdessä? Jotain, mistä molemmat pidätte? Leffoja, ruuan laittoa, juttelua tms.? Noiden edellisten lisäksi?

Tsemppiä!
 
Ensinnäkin, älä suotta sitä nyt opeta potalle, kokeile vaikka kesällä kun on isompi. Itse opetin omia lapsian vasta 2veestä lähtien enemmän, oppivat nopeasti. Toiseksi, tee ruokaa useammalle päivälle kerralla, ja tee helppoja ruokia välillä (tyyliin aikaa kuluu maks 5 min). Sitten käytte joskus jossain yhdessä.
 
Lopeta stressaaminen ja suorittaminen. Lapsikin on niin pieni ettei tarvitse potalle vielä oppia eikä tarvitse lasta sellasella stressata. Oppii sitten kun on sen aika, yleensä 2-3vuotiaana. Ja sanotaan että "Kuivaksi oppimisen harjoittelua ei kannata aloittaa silloin, kun lapsen elämässä on muita isoja muutoksia, esim. pikkusisaren syntymä, muutto tai päivähoidon aloittaminen tai lapsi on juuri ollut sairaana." joten ei mitään kiirettä. Älä tunne huonoa omaatuntoa jos et jaksa. Olet varmasti ihan hyvä äiti ja lapsesi saa hyvin huomiota ja leikit hänen kanssaan tarpeeksi. Mieti sellasia lapsia joilla on 10 sisarusta tai sellaista lasta joka elää jonkun narkkariäidin kanssa, ei niidenkään kanssa 24/7 leikitä ja ihan hengissä säilyy. Sitäpaits kun toinen vauva syntyy, niin et kerkii silloinkaan niin paljon hänen kanssaan olemaan. Mene rohkeasti johonkin kerhoihin lapsen kanssa niin lapsi ja sinä saatte seuraa muista äideistä ja lapsista.
 
Ihan välihuomiona vaan, että tuolla toisessa ketjussa, jossa ketjun aloittaja perustelee valintaansa tehdä vain yksi lapsi, hänelle monet ovat vakuutelleet, että kyllä arki lutviutuu jopa helpommin useamman kuin yhden lapsen kanssa. Taivastellaan myös, kuinka yhden lapsen vanhemmat stressaavat ja murehtivat liikaa, joka kuulemma katoaa useamman lapsen myötä.

Mitä tapahtuu täällä, kun raskaana oleva yhden lapsen äiti kertoo huonosta olostaan? Taivastellaan tietenkin sitä, että miksi ihmeessä teette lisää lapsia.

Tyypillistä :)
 
Ei jumalauta. Nainen on päivät kotona mutta mies ei saa edes harrastaa mitään töistä kotiin tultuaan edes lapsen nukkumaanmenon jälkeen?

Ei voi olla totta. Ajatteleeko joku oikeasti noin?

Älkää hyvät ihmiset tehkö lapsia jos ette osaa kommunikoida ettekä tehdä kompromisseja parisuhteessa. Monet erot on rakennettu pienistä asioista väkerretyillä suurilla draamoilla.

Mies kaipaa omaa vapaa-aikaa töiden jälkeen, nainen kaipaa vapaa-aikaa miehen kanssa. Nämä eivät yleensä ole sama asia. Siihen vielä päälle molempien uupumus jota kumpikaan ei voi ymmärtää. "Ethän sä voi olla uupunut kun olet kotona", "Ethän sä voi olla uupunut kun sun ei tarvi olla kaiket päivät lapsen/lasten kanssa". Klassiset draaman ainekset.

Miten nämä sinun kaksi lausuntoa sopii yhteen? Ymmärrätkö sä kotiin laitostuvaa, alkavasti uhmaikäisen lapsen odottavaa äitiä vieraalla paikkakunnalla vasta sitten, kun osoittautuu että sen miehellä on asennevammaa?

Etteikö nyt kuitenkin olisi niinkin, että miehen olisi ihan lojaalisuutta ja tukivalmiutta osoittaakseen jo oltava valmis karsimaan omia menojaan edes puoleen, kun toinen elää elämänsä vaikeinta aikaa? Vai ollaanko taas sitä mieltä, että mitä enemmän lapsia, sitä vapaammin miehen kuuluu saada lentää? Miehen kyvyttömyydestähän tässä on kysymys, ei naisen, joka kuitenkin hoitaa oman osansa niin hyvin että repii itsensä yli kipukynnyksen ja jää sinne. Jos mies lisäksi on raahannut naisen omalle kotipaikkakunnalleen, hänen tehtävänsä olisi auttaa naista alkuun.
 
Ei jumalauta. Nainen on päivät kotona mutta mies ei saa edes harrastaa mitään töistä kotiin tultuaan edes lapsen nukkumaanmenon jälkeen?

Ei voi olla totta. Ajatteleeko joku oikeasti noin?

tottakai ajattelee,mutta sulla on väärät sanavalinnat.ajatteleeko tosiaan joku nainen että haluaa viettää miehensä kanssa kahdestaan aikaa!(tässä on se pointti) ajatteleeko joku mies todella että harrastus on tärkeämpää kuin vaimon kanssa oleminen?? onneksi et ole mun mies!!!
 

Yhteistyössä