J
"Juudit"
Vieras
Mä en vaan välillä jaksa tuota lasta... osaa olla tosi ihana ja aurinkoinen persoona, on sosiaalinen ja avoin ja innokas kokeilemaan uusia juttuja ja esim.liikkumaan.
Mutta sitten se MUTTA. Ollaan nyt 3v sitten käyty ekan kerran psykologilla jossa ei ollut mitään. Lievää aistiyliherkkyyttä totesi toimintaterapeutti ja sen kanssa ollaan opeteltu elämään. On hirveän negatiivinen välillä, maailma on kovin mustavalkoinen, haastaa riitaa, on impulsiivinen eikä kykene hallitsemaan itseään. Ei hyväksy sanaa ei eikä kestä pettymyksiä eikä sitä jos asiat eivät mene oman mielen mukaan. Saa raivokohtauksia eikä omaa minkäänlaista itsehillintää.
Aloitti normaalikoulussa viime syksynä, mutta ei pärjännyt siellä ja siirrettiin starttiluokalle. Vihdoin aloitettiin uudet tutkimukset joissa todettiin Adhd johon aloitettiin lääkitys.. myös mahdollisia asperger piirteitä aletaan tutkimaan pian sekä tehdään psykologilla tunne-elämän kartoitus.
Ollaan siis päästy vihdoin tänne, että saadaan apua tilanteeseen ja se helpottaa, mutta sitten on näitä päiviä ja VIIKKOJA kun mistään ei tule mitään positiivista. Wilma täyttyy huonosta palautteesta koulusta, poika on pahalla päällä koko ajan, koko ajan saa olla kieltämässä ja ohjaamassa ja käskemässä ja sitten poika itse raivoaa kun koko ajan jankutetaan.
Välillä tulee hetkiä että pystyt antamaan positiivista palautetta ja on jopa ihan mukavaa yhdessä ja seuraavassa hetkessä kaikki on taas pielessä. Yhdenkin pienen negatiivisen asian jos joutuu sanomaan tai huomauttamaan niin poika vetää sitten kaikki lekkeriksi eikä millään ole mitään väliä.
Mä olen niin loppu siihen että saa vahtia yhtä kuin jotain uhmaikäistä taaperoa, siihen että toinen on niin kiittämätön ja tähän kokoaikaiseen jankuttamiseen ja jatkuvaan taisteluun.
Välillä tekisi mieli antaa periksi ja nostaa kädet ilmaan ja antaa toisen tehdä ihan mitä itseä huvittaa että pääsis helpommalla, mutta ei omakaan luonto anna periksi. Välillä huudetaan täällä kilpaa eli itsekkin useammin vajonnut tonne uhmiksen tasolle, mutta kun ei vaan jaksa!
Mistä voisi lähteä etsimään vertaistukea?
Mutta sitten se MUTTA. Ollaan nyt 3v sitten käyty ekan kerran psykologilla jossa ei ollut mitään. Lievää aistiyliherkkyyttä totesi toimintaterapeutti ja sen kanssa ollaan opeteltu elämään. On hirveän negatiivinen välillä, maailma on kovin mustavalkoinen, haastaa riitaa, on impulsiivinen eikä kykene hallitsemaan itseään. Ei hyväksy sanaa ei eikä kestä pettymyksiä eikä sitä jos asiat eivät mene oman mielen mukaan. Saa raivokohtauksia eikä omaa minkäänlaista itsehillintää.
Aloitti normaalikoulussa viime syksynä, mutta ei pärjännyt siellä ja siirrettiin starttiluokalle. Vihdoin aloitettiin uudet tutkimukset joissa todettiin Adhd johon aloitettiin lääkitys.. myös mahdollisia asperger piirteitä aletaan tutkimaan pian sekä tehdään psykologilla tunne-elämän kartoitus.
Ollaan siis päästy vihdoin tänne, että saadaan apua tilanteeseen ja se helpottaa, mutta sitten on näitä päiviä ja VIIKKOJA kun mistään ei tule mitään positiivista. Wilma täyttyy huonosta palautteesta koulusta, poika on pahalla päällä koko ajan, koko ajan saa olla kieltämässä ja ohjaamassa ja käskemässä ja sitten poika itse raivoaa kun koko ajan jankutetaan.
Välillä tulee hetkiä että pystyt antamaan positiivista palautetta ja on jopa ihan mukavaa yhdessä ja seuraavassa hetkessä kaikki on taas pielessä. Yhdenkin pienen negatiivisen asian jos joutuu sanomaan tai huomauttamaan niin poika vetää sitten kaikki lekkeriksi eikä millään ole mitään väliä.
Mä olen niin loppu siihen että saa vahtia yhtä kuin jotain uhmaikäistä taaperoa, siihen että toinen on niin kiittämätön ja tähän kokoaikaiseen jankuttamiseen ja jatkuvaan taisteluun.
Välillä tekisi mieli antaa periksi ja nostaa kädet ilmaan ja antaa toisen tehdä ihan mitä itseä huvittaa että pääsis helpommalla, mutta ei omakaan luonto anna periksi. Välillä huudetaan täällä kilpaa eli itsekkin useammin vajonnut tonne uhmiksen tasolle, mutta kun ei vaan jaksa!
Mistä voisi lähteä etsimään vertaistukea?
Omani on 5,5-vuotias jankkaaja, adhd+as-piirteet hänellä. Olen aivan kyllästynyt meidän arkeen, vaikeuksia on sekä päiväkodissa että kotona. Lapsen mieliala heittelee jatkuvasti, minua on alkanut ahdistamaan olla koko pienen ihmisen lähellä kun ensin on ihan ok mutta yhtäkkiä naama painuu kurttuun ja alkaa räyhäämään seuraavalle lauseelleni! En ymmärrä, mitä näissä tilanteissa oikeastaan edes tapahtuu, olemme nyt psykiatrian asiakkaita koko perhe tämän yhden käytöksen vuoksi. 
