Kun ei huvita koskaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äippä

Vieras
Meillä on seksielämän kanssa ongelma. Naimisissa olemme olleet kymmenen vuotta ja lapsia on kolme, vanhin kouluikäinen, yksi esikoulussa ja nuorin vielä kotona.
Ongelmana on se että minua ei huvita seksi ollenkaan. En ole koskaan ollut kovin seksuaalinen mutta ennen lapsia seksiä harrastettiin säännöllisesti ja usein. Nykyään annan miehelle ehkä kerran kuukaudessa säälistä kun tiedän että toinen tahtoo, vaikka itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa. Viime aikoina mieskään ei ole seksiä "mankunut", pelottaa vähän onko häneltäkin mennyt mielenkiinto, mihin tämä avioliitto tästä joutuu?
Mies ei taas toisaalta osoita mitään romanttisia eleitä minulle, seksiä pitäisi saada "kylmiltään", ilman huomionosoituksia. Enkä kaipaa mitään liehittelyä tyyliin 2h ennen kuin tahtoo seksiä vaan että olisi jatkuvasti sellainen huomioiva minua kohtaan.
Miten tällaisesta tilanteesta pääsee eroon ja suhteen taas terveelle pohjalle?
 
Siis ihan kuin olisin lukenut omaa kirjoitustani. Meillä ihan sama tilanne, yhdessä 10 vuotta ollaan oltu ja 3 lasta. Vanhin aloittaa elokuussa koulun, keskimmäinen on 5 vuotias ja nuorin 2 vuotias. Mua ei enää seksi kiinnosta, ei oo haluja, ei jaksa. Mies ei kanssa enää jaksa ruikuttaa. Muutenkin meiltä on loppunut hellät sanat tai muut huomionosoitukset. Olen jo alkanut ajattelemaan, onko tälläisessä suhteessa mitään järkeä enää. Mutta muuten meillä menee hyvin. Vaikea tilanne.
 
Täällä yksi kohtalotoveri. Meillä yksi lapsi reilun vuoden ikäinen ja peittoja ei ole heiluteltu kuin KERRAN lapsen syntymän jälkeen, sekin erittäin pikaisesti... Meillä miehellä stressiä työn takia ja mulla taas väsymystä kun hoidan lapsen käytännössä yh:na. Mua ei kans vois vähempää kiinnostaa, melkein olen tyytyväinen vaan mitä kauemmin "saa olla rauhassa". Ei ole ihan terveen kuuloista ei, mutta minkäs teet. Elämäntilanne vaan on nyt tämä. Keskustelu johtaa melkein aina syyttelyyn ja riitoihin (mies on niin stressaantunut ettei sille uskalla ihan pienistä edes avautua). Ja taas riidat ja loukkaukset vaan kylmettää mua lisää. Toisaalta tuntuu ettei seksittömyys kauheasti häntäkään vaivaa... Tämmöstä tää on, jos yhtään helpottaa niin meitä on muitakin.. :-/
 
Ninni, viimeiset lauseesi voisivat olla myös minun kirjoittamiani. Oletteko te keskustelleet asiasta? Minun pitää myöntää että me emme kyllä ole, se tuntuu tavallaan turhalta koska minulla on olo että seksi ei tosiaankaan kiinnosta ja keskustelu voisi johtaa sen harrastamiseen.. vaikka toisaalta tahtoisin saada tietenkin asiat kuntoon.
Viime aikoina on ihan eri tavalla alkanut tuntua onko tästä suhteesta mihinkään, tiedän kyllä että ongelmia suhteessa tulee ja olen niitä valmis selvittelemään, nyt mies on vain alkanut tuntua niin vieraalta, me emme tee mitään yhdessä, tuntuu että ainoat syyt olla yhdessä on lapset ja perhe ja siihen sitoutuminen sekä tottumus ja pelko siitä millaista elämä olisi yksin.
 
Helpottaa kyllä kuulla että sama ongelma on muillakin. Vielä enemmän helpottaisi jos joku tulisi kertomaan että tämä vaihe menee vielä ohi jossain vaiheessa ja suhteella on tulevaisuutta ja neuvoisi millä keinoin voisi itse asiaa auttaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äippä:
Helpottaa kyllä kuulla että sama ongelma on muillakin. Vielä enemmän helpottaisi jos joku tulisi kertomaan että tämä vaihe menee vielä ohi jossain vaiheessa ja suhteella on tulevaisuutta ja neuvoisi millä keinoin voisi itse asiaa auttaa.

Samaa minäkin toivoisin. Kyllähän aina niitä karikoita tulee mutta musta ainakin tuntuu että tää vaan ongelma syvenee mitä kauemmin kestää, lopulta ei kumpikaan enää ees halua tehdä mitään asian hyväksi. Ois ihana kuulla jos joku on selvinnyt vastaavasta "omin avuin". Mihkään ammattiauttajalle mä en halua tällaisia asioita lähteä setvimään....
 
Ei auta muu kuin keskustelu. Ottakaa asia esille, tuli sen jälkeen mitä vain. Näin meillä tehtiin, tosin ei meillä noin paha tilanne ole ollut mutta asioista puhuminen auttoi. Se ei auta että siirtää asioita, se vaan pahentaa niitä :(

Kerrotte kumpinki mitä haluaa suhteelta ja mitä rupeatte tekemään jotta saadaan suhde taas urille :) Tsemppiä!
 
mulla kans ollu seksittömyyskausia ja halut hukassa. oon päässy niistä eroon yksinkertaisesti harrastamalla seksiä! liukkaria kehiin ja vähän keskittymistä niin ei se kamalalta tunnu! pari kertaa voi olla meininki et on tä iha jees mut ku seksii vaan harrastaa niin kerrat kyllä paranee.
 
Ollaan me ohimennen yritetty "puhua", tai siis mies kysyy miksi en halua ja mä vaan ohitan kysymyksen. Juuri sen takia kun en tiedä miksi en halua ja pelkään juuri että sen keskustelun pitäis sit johtaa seksiin tms.

Olen myös miettinyt että mitä jos vaan antais säälistä vaikka väkisin, mut parantaako se suhdettamme, mun omaa oloa. Ehkä ollaan oltu liian kauan yhdessä, kaikki koettu jo ja tunteet/halut hiipuu vaan. Se on valinta, haluaako tällaista loppuelämäkseen vai ei...ja jos ei niin pitäiskö erota, mut sit tosiaan ku kuitenkin rakastaa vai oonkohan vaan tottunut toiseen ettei uskalla päästää irti.
 

Yhteistyössä