Kun ei ole enää mitään sanottavaa...

[NovemberRain]

Kävimme tänään mieheni kanssa kaksistaan ajelemassa kolme tuntia ja suurin osa tuosta ajasta meni hiljaisuuden vallitessa :/

Ollaan oltu yhdessä 7 vuotta ja nyt pelottaa,että liittomme kariutuu.. :'(
Miestäni on hankala saada mukaan enää mihinkään kivaan puuhaan, puhumme nykyään pääasiassa lapsista ja kaikesta muusta paitsi mistään tärkeästä.. Petipuolellakin on ollut kakkosen syntymän jälkeen (2v) aikast hilijasta.. *huokaus* Ukaaseja olen antanut, olen yrittänyt nätisti kysellä kuulumisia ja ehdotella kivaa yhteistä harrastusta,mutta mikkään ei tunnu herralle kelpaavan. Pariterapiaa oon ehottanu,mutta ei tuota körilästä saa sinnekkään.

Tiiän,että jos ero tulee,niin varmasti pärjään-> saan hoidettua pojat ja kodin ym. Mutta en mä mitään eroa halua. Mä haluaisin olla tuon miehen kanssa siihen asti,kun kuolema meijät erottaa,niin kuin joskus toisillemme luvattiin.. Mutta miten tästä umpikujasta pääsee pois? Kaikkea oon koittanu,mutta enhän mä nyt yksin voi tätä tilannetta selvittää.. Täytyykö mun tosissaan iskee eropaperit ja pariterapeutin numerolappu miehen kouraan ja laittaa ukaasi,että jompi kumpi?

Onko kukaan selvinny tämmösestä tilanteesta voittajana elikkäs saanu puheyhteyden ja yhteiset mielenkiinnonkohteet puolisonsa kanssa tämmösen pattitilanteen jälkeen?

 

[Cartel]

No, ihanasti olit kirjoittanut :hug:

Jos et eroa halua, niin älä ihmeessä eropapereita ja terapeutin numeroa miehellesi anna? Mitäpä, jos kysyisit mieheltäsi, mitä hän on suhteestanne mieltä. Että meneekö miehen mielestä hyvin?

Olen tullut siihen tulokseen, että joka suhteessa tulee pidemmän päälle juuri tällaisia kompastuskiviä. Miehet nyt on sinänsä hankalia, kun eivät yleensä suostu puhumaan. Jos ehdottaa jotain mielestään kivaa harrastetta, niin niitä ei yleensä paljon nappaa. Mitä, jos kokeilisit ehdottaa jotain, mikä kiinnostaisi miestäsi yleensäkin, kalalle menoa yhdessä, mökkeilemään, johonkin miehille suunnattuun tapahtumaan: traktorinvetokisoihin ( :headwall: B) ).

Kyllä moni on voittajana varmasti tuosta tilanteesta selvinnyt, muttei hirveän helpolla, uskoisin. Kertomastasi kuvastui mukavasti, että olet yrittänyt suhteen eteen tehdä työtä ja et ole valmis lyömään hanskoja naulaan. Mitä, jos kertoisit miehellesi avoimesti, että sinusta olisi kivaa, jos jotain puuhailtaisiin yhdessä ja tunteistasi..

Sinänsä hyvä puoli minusta, että puhutte edes lapsista, ettei miehen mielestä kaikki ole hällä väliä.

Suomalaisia miehiä on vaikea saada parisuhdeterapiaan. Helpommalle tuntuisi vaikka saada myydyksi eskimolle kuutioittain lunta .

Onko miehesi väsynyt, stressaantunut työstä?

Toivotaan, että kaikki kääntyy vielä parhain päin :heart:

 

[NovemberRain]

Mä kirjotin tuolle köriläälle yöllä kirjeen,jossa kerroin tuntemuksistani.. Hurjasti tuli tekstiä Ja nyt aamulla oli mies sitten laittanu mulle sähköpostia, jossa jotain tuntemuksiaan kirjasi. Minusta oikein hyvä,että edes jollain tapaa avautui. Tosin tyrmäsi täysin terapiaan menon,mutta teki selväksi ettei erotakkaan halua..

Työ aiheuttaa hälle suunnatonta stressiä,kun ei oo kohta vuoteen saanu tehä rauhassa töitä, vaan pari on vaihtunu ja työmaalta toiselle juoksutetaan.. Se tekee varmasti osansa hänen kireyteensä.

Toinen voimia vievä asia hällä on tuo tietokonepeli WOW... Saattaa pelata aamuun asti.. Tosin ollaan sovittu,että hän pelaa vaan joka toinen ilta,mutta minusta aika pelottavaa hällä tuo tuntimäärä.. Aiheuttaa jo unenvajetta aikatavalla. Tässä harrastuksessa hän ei nää mittään huonoa.

Hällä hieman kummallinen ratkasu meijän parisuhdeongelmaan.. Laitto vaan,että etsi enempi kavereita itelles ja vietä niitten kans aikaa,ettei tarvii kotona kyhnöttää.. Meillä molemmilla on elämää kodin ulkopuolella joihin toisella ei juurikaan oo mitään tekemistä. Ja hyvä näin,mutta kun meillä ei oo mitään yhteistä kivaa tekemistä enää. Mun mielestä tarvittas enempi semmosta..

Mutta hyvä nyt kuitenki,että saatu keskustelua välillemme, jospa me jottain keksitään,että yhessä ois kivempi olla molempien.

Niin ja kiitos Cartel kun vastasit =) Lisää kommenttia saapi laittaa. Tarviisin ehottomasti ulkopuolisten näkökulmaa, varsinkin kun ei se pariterapia oo vaihtoehto...

 

[Cartel]

Teillä on aika paljo samanlaisia ongelmia, mitä täälläpäinkin... =) ja :headwall:

Mä saan kans miehen sillon tällön puhumaan kirjeenvaihdon välityksellä. hyvä, että edes niin. Välillä avautuu nykyään muutenkin. Meidän miehet eivät ole varmaankaan kotona oppineet puhumaan asioistaan- ja eivät vieläkään.

Vaikuttaisi siltä, että miehelläsi on peliriippuvuus? Purkaisiko peliriippuvuuden kautta pahaa oloaan. Riippuvuus on varmasti vaikea myöntää. Jos sanoisit miehellesi, että SINÄ koet ongelmaksi, kun hän pelaa niin paljon. Jos se ei hänestä ole ongelma, niin siinäkäänhän ei pitäsi olla ongelmaa, että sopisitte vaikkapa viikon pelitauon. Hänen pitäisi saada jotain vastinetta pelaamiselle, esim. urheilu.. Joku viisas voisi ehdottaa hyviä kikkoja tällaiseen.

Kerro miehellesi, että sinusta tuntuu pahalle, että kun hän on töistään väsynyt, hän purkaa ne tuolla tapaa sinuunkin (pelaaminen, puhumattomuus, yhteisen tekemisen puute). Kerro, että toivoisit hänen purkavan väsymyksen sanoin, näin voisit auttaa häntä- kuuntelemalla, tukemalla. Siis että on oikeus olle väsynyt, atressaantunut, v.ttuuntunut, mutta olisi älyttömän mahtavaa, jos se ilmenisi jollain muulla tavalla.

Miehet ajattelee niin eri tavalla, just noin kuin sunkin mies. Ei toki voi yleistää, mutta suurin osa...

Mä varmaan kokeilisin piilottaa sen pelin ja katsoisin ukkelin reaktiota. Joku päivä ehkä sanoisin ukolle, että oon päättänyt, että tänään mennään YHDESSÄ pizzalle klo 18. ja toivon, että tulet mukaan. Jos alkaa heittää vastakapulaa, niin ihan provosoimatta (yrissäisin sanoa
:snotty: ) sanoisin, että kuules kun ne mun kaverit ei ole mun kanssa naimisissa, mä pidän niistä, mutten rakasta. Mutta sua rakastan, sä oot mun mies, ystävä, tärkeämpi kuin yksikään kaveri, ja kavereiden lisäksi haluan viettää aikaa sun kanssakin. Jos tuollainenkaan puhe ei auta, niin sitten yrittäisin iloisesti huikata, ettei mun kanssa oo pakko pizzalle lähteä, maisuu se ilam suakin, muttei yhtä hyvälle, mukava, kun sullon tuo peli täällä kaverina, pidä hauskaa täällä..

Kerro miehellesi, että mielestäsi siitä ei ole mitään etua teidän yhteiselle parisuhteellenne, jos vietätte aikaa enemmän kavereiden kanssa. Kun ei ne kaverit sitä parisuhdetta eheytä tai korvaa.

Toivon sulle onnellisia yrityksiä, hullun paljon voimavaroja ja saaplarin hyviä hermoja.

Jos jollakin on tämmösiä samanlaisia ongelmia (niinku osalla varppisti on), niin olis mukava kuulla kommenttia. Miten noiden velikultien kanssa pärjää.... Meillä pärjäis sillain, että pitäis suunsa soukalla aina tarpeen tullen (tosi usein). Ja itsessäni en näe mitään vikaa, en.. No toisinaan..

 

[NovemberRain]

No eihän mussa voi mittään vikkaa olla!? :saint:

Käytiin eilettäin melkosta tekstarirallia,kun mies oli remppahommissa.. Sananvaihto oli aika kiivasta jossain vaiheessa.. :snotty:

Päällimmäisenä jäi mieleen miehen oman ajan kaipuu (just oli esim. reilun viikon yksin kotona,kun olin lasten kans reissussa :headwall: ), se ettei hän rupee tekeen yhteisenä aikana mitään mikä häntä ei kiinnosta (oon ehottanu kaikkee maan ja taivaan väliltä, sellasiakin mitkä häntä ennen on kyllä kiinnostaneet, mua ei ehkä niinkään,mutta oisin valmis kokeilemaan...) ja se ettei aio pelaamista lopettaa.. No en oo sitä pyytänykkään,mutta jotain itsehillintää kyllä. Luulisi päälle kolmenkympin ikäsenä tajuavan,ettei viien tunnin yöunilla jaksa töissä eikä kotona.. Laitoinkin sille yöllä viestin,että mä haluun mun ihanan lepposen mieheni takasi! Tuo äksyilevä yliväsyny kalpeanaama saa suksia suolle.. Tuli mies nukkumaan... :kieh:

Ja kaikesta nuista sanomisistaan huolimatta hän on sitä mieltä,ettei halua erota.. hmm... :| Sovittiinki sitten,ettei enää puhuta erosta,kun ei kerta kumpikaan sitä halua ja koitetaan molemmat joustaa enempi ja tehä kompromisseja ym. Mulla alkaa onneksi ens viikolla työt,joten en joua hirveemmin märehtimään sit enää. Ehkä tää osaksi on myös mun turhautuneisuutta, että pienimmätkin jutut toisessa ärsyttää.. Tuo pelaaminen ei vaan käy mun järkeeni, onko teistä normaalia että pelaa nettipeliä joka toinen ilta 4-8 tuntia putkeen? Kun siitä kärsii sit pelaaja ite ja sit koko perhe... *huokaus*

Mutta "kiva" kuulla,että jollain toisellakin on juntturamies, joka ei puhu.. Kotoa opittua tuo miehellä varmasti on, heillä kun on ollu tuo lapsuus sellasta hieman kummallista.. Ihmettelen miten anoppi on ollukki niin välinpitämätön.. Mutta en mä voi huonoksi isäksi tuota miestäni kyllä kutsua,vaikkaki heikot hermot hän kyllä omaa.. Mutta pojat on ihan onnesta soikeena,kun kuuleevat isin auton ajavan pihhaan.Ja esiko haluaa soittaa iskälle töihin melkeenpä joka päivä ym.

Voiskohan tää koko juttu ollakkin vaan jottain 7 vuojen kriisiä?

Päätin kuitenkin,että tänään kun mies tulee töistä,niin otan hänet iloisesti vastaan ja kysyn vaan oliko töissä kivaa. =)

Ilomielin oten edelleenki vinkkiä ja kommenttia vatsaan eiku vastaan...

 

[Aiduli]

Uskomatonta, mutta luulin jo ite kirjottaneeni ton ap:n jutun. Ollaan nimittäin aikalailla samassa jamassa ja meilläkin pelataan.
Sen verran meillä vielä mutkistaa tätä elämää se, että asutaan anopilla evakossa kun on rakentaminen menossa ja välillä alan oleen niin väsynyt tähän, ettei meillä ole mieheni kanssa muuta yhteistä kuin 2 lasta ja sama osote.
Mä oon yrittäny asiasta puhua, mutta tilanteen korjaaminen on tosi vaikeeta ja ollaankin vaan pinna kireellä ja riidellään. Mies on nimittäin kaiken aikansa töissä ja raksalla ja sen ymmärrän, koska haluan pian kotiin ja että saadaan talo valmiiksi.
Sitten kun on vapaata, ettei ole töissä tai raksalla niin tässähän se kököttää ja pelaa ihan kohtuuttomia aikoja.
Nyt alan oleen melko väsynyt tilanteeseen ja anopinkin kanssa jo sukset ristissä, joten en todellakaan tiedä miten tästä selviää.
Minunkaan mieheni ei osaa kyllä asioista puhua ja totta puhuakseni olen siinä itsekin huono ja päässäni sitten vatkaan niitä yksikseni ja kiristelen jo ennestään kireitä hermoja vaan lisää.
Mä niin kaipaan vanhoja aikoja ja onnellisia hetkiä. Pelottaakin ihan hirveesti, että kun toi rakennusprojekti on ohi ei pian osata enää palata vanhaan....
Tästä nyt ei ollu apua, mutta liityin joukkoon purkautumaan. Kiitos, helpotti ihan inasen

 

[miukumaisa]

Hyvä, että saitte jonkinlaisen yhteyden toisiinne! Aiemmin tällä samalla palstalla olen raakkunut kommunikoinnin tärkeyttä, joka ei välttämättä ole puhetta.
En tiedä kunkin tuntemuksia tai kehtaamisen rajoja, mutta itse olen valmis likoon, jos haluan suhteeni toimimaan.
Toivon, että kohtaatte toisenne haavoittuvaisina ja inhimillisinä.Toivon, että avaatte "lukot" vaikka huutaen. Ei ole olemassa oikeaa tapaa selvittää omaa suhdetta.
Meillä parhaat keskustelut käydään saunassa, automatkalla ja sängyssä.
Arkista, mutta kovin tärkeää.
Oletko milloin viimeksi kysynyt mieheltäsi pyytää lupaa tulla syliin?
Me naiset taidamme uskoa, että miehen pitäisi kaikki huomata. Kannattaa aloittaa läheisyys helpolla tavalla,koskettaminenkin voi avata lukkoja sekä tuntemuksia.
Toivon, että pääsette yli tämän kriisin. Jatkakaa vaikka kirjeenvaihtoa, jos se auttaa teidän välistä kommunikointia.
Paljon ohkeutta omien tunteiden ja ajatuksien esilletuomiseen!

 

[NovemberRain]

Nyt tuntuu jo hieman paremmalta. Tosin tiiän,että vaikka nyt ei ahistakkaan tuossa miehessä paljon mikään,niin silti ne tietyt jutut tuolla jossain piilee ja ne nostaa taas päätään jonkin ajankuluttua. Toisaalta taas miettiny,että jos vaan saisin itteni sanomaan nätisti eka tunnoistani,niin ehkä ei sitten hirmusta pahanolonmöykkyä kertyskään sisälle eikä tarviis sanoo aina pahasti eikä varsinkaan sitten hyvästi.... Ja kun mä puhun,niin ehkä se rohkasis tuota miestäkin puhumaan enempi. Vaikka mä oon kyllä kova puhumaan noin yleensä,mutta ilmeisesti puhun puuta heinää..

Taas eilen illalla istuttiin sylikkäin sohvalla ja katottiin elokuvaa yhessä. Tässäkin on se,että mies tykkää istua mun sylissä (jalkojen välissä),ei ottaa mua syliin. Hän haluaa, että mä hellin häntä,hän ei juurikaan helli mua. Pikaseen vaan... Vaikka se on se mitä mä kovasti kaipaisin. Tykkäisin pussailla ja halailla ym.,mutta ei tuo miekkonen oikein syty.. Toisaalta se,että me ees kosketellaan tosiamme on hyvä,ehkä parannusta ja määrän lisäystä tulee sinnikkäällä yrittämisellä.

En nyt kamalasti halua tuota miestä pistää puhumaan, koitan joitain keskusteluja kehitellä nyttenki kun on taas tuo hänen peli-iltansa. Kaipa sitä sinnillä vaan selvitään tästä. Ja ihmeen paljon tuo mies on nyt itekkin puhunu töistään ym. tänään ja eilen. Jospa se tsemppaa tosissaan itteään avautumaan..

Katotaan onko tää tyyntä myrskyn edellä vai pitempi kestosta. Päätin kuitenkin,että ainakin kerran kuukauessa käyään yhessä kahestaan jossain jatkossakin, vaikka sitten vaan ajelemassa hiljaisuuden vallitessa. Minen luovuta!

 

[miukumaisa]

Kuulostaa hyvältä.

Minusta ainakin tuntuu, että meidän suhteessa vasta nyt ajoittain näkyy "avoimia merkkejä". En oikein osaa selittää mitä tarkalleen tarkoitan. Enää ei tarvitse lypsää jokaista tietoa, vaan että...ehkä jopa ollaan ajoittain keskustelun puolella.
Minä puhun paljon asiaa ja sen vierestä. Huumori ja hölynpöly, nekin kuuluvat tähän soppaan.
Hyvä jos annat aikaa... voitte olla molemmat hukassa kartalla. Se kannattaa sanoa ääneen, sillä ongelman tunnistaminen auttaa siitä selviämiseen.

Hyvä, ettei heti ajatella eroa. Rakkaus on kuitenkin paljon enemmän kuin seksi ja intohimo, vaikka nekin ovat osa rakkautta, muttei koko totuus.

Ihania hetkiä teille :heart:

 

[Candyland]

Kun ei ole enää mitään sanottavaa, miten se kuulostaakin NIIN tutulta... Me ollaan oltu mun miehen kanssa yhdessä tosi kauan, tehty kolme lasta. On ollu onnellista aikaa ja vähemmän onnellista aikaa, niinkun varmaan joka suhteessa on. Mutta nyt on menny viimenen vuosi niin, että on tosiaankin puhuttu vaan tärkeimmät, lasten asiat ym. Mun mies ei innostu mistään, seksi kyllä kelpaa, mutta muuten ei kyllä minkäänlaista hellyyttä tipu. Me ei käydä missään yhdessä, ei edes paljon kylässä, mä oon ite tosi sosiaalinen, mies taas omissa oloissa viihtyvä.Viikonloppusin mies juo, tissuttelee itekseen autotallissa. Ja me ollaan oltu kyllä tosi onnellisia joskus!Mä myönnän, että mä en itekään oo ollut aina ihannepuoliso... Mutta kuitenkin,vihdoin viimein mä sit vihelsin pelin poikki ja puhuttiin miehen kanssa, päätettiin ottaa aikalisä meidän suhteessa, mies asuu jonkun aikaa nyt muualla, katellaan miten tää elämä nyt tästä eteenpäin sitten lähtee menemään. Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville, ehkä elämä voittaa vielä!

 

[venera]

Aikalisä pitkän suhteen aikana on ikävä kyllä ainakin mun ystäväpiirissa ollut aina suhteen loppu. Miehille aikalisä yleisesti ottaen tarkoittaa jotain muuta kuin naiselle. Nyt varmaan joku sanoo että ei ainakaan mun miehelle...mutta.mutta...silloin kun muutetaan eri asuntoihin ja suhteessa ei mene hyvin. Raflassa juttelemaan tulee söpö, iloinen kaikellalailla positiivinen tapaus niin kyllä se suhde on siinä...ei välttämättä heti mutta jos ankeaan ja ylitsepääsemättömään suhteeseen vertaa sitä että tilalle tulis uusi mahdollisuuksia antava suhde...miehethän mielellään karttavat tosi kusisia tilanteita. Itselleni kävi samallalailla paitsi että se olin minä joka 14 vuoden jälkeen halusin tilaa ja aikalisää...huomasin heti ekan kuukauden aikana että elämä oli helpompaa kun ei tarvinnut katsella sitä mörrimöykkyä, esitin vielä jonkun aikaa että voitais mennä takaisin mutta sydämmessäni tiesin että sitä ei enää tapahtuisi. Raflassa aloin käymään kolme kuukautta pois muuttamisen jälkeen ja se oli viimeinen niitti. Sain sieltä positiivistä huomiota eikä tarvinnut yrittää miellyttää ja yrittää kaikkensa että toinen olis tyytyväinen. Aika pian sen jälkeen löysin nykyiseni ja puoli vuotta jaksoin pyristellä vastaan koska tunsin että joutuisin samaan häkkiin uudestaan...no tässä suhteessa miehen kanssa voi jutella ja hän on erillainen kuin eksä monessa suhteessa.

Meillä aikalisää edelsi pitkä aika puhumattomuutta ja kun yritin puhua niin mies sanoi että kaivan verta nenästäni ja taas jatkettiin...nyt kun meillä on noi kaks ihanaa poikaa eksän kanssa niin mun elämää varjostaa vain se että eksä ei oo yhteistyöhaluinen millään saralla eikä edelleen halua puhua mistään, kumpikaan meistä ei suhteeen aikana juurikaan muuttunut mutta jutut vaan jäi vähiin ja toisen tekemiset ei paljoa kiinnostanut...

Jos suhdetta haluaa jatkaa niin kannattaapi pysytellä saman katon alla. Ehkä vielä tuoreen suhteen ollessa kyseessä voi aikalisäkin toimia :hug:

 

[HeMa05]

joo ei ole täälläkään helppoa...meillä on 2.5v tyttö ja toinen syntyy tammikuussa...välillä tuntuu että ollaan tehty suuri virhe kun lähdettiin toista lasta tekemään.Olis varmaan pitänyt miettiä suhteen tilaa.mutta siis rakastan tätä lasta ja haluan sen mutta parisuhteen puolesta hirvittää.

mun mies on hellä ja huolehtivainen.viihtyy kotona ja on kaiken aikansa lapsen kanssa.suoraan sanottuna palvoo tyttöä ja antaa sille vaikka kuun taivaalta.meillä ongelmana suhteessa siis yhteisen/kahdenkeskisen ajan olemattomuus.mies on todella nihkeesti viemässä tyttöä hoitoon, mua on alkanut ärsyttämään sen ylisuojelevuus tyttöä kohtaan ja se että mä tunnen jääväni ihan paitsioon.
mun tyyli onkin sitten se että kun tarpeeksi patoan niin räjähdän ihan mitättömästä asiasta ja "syljen" kaikki vanhatkin kaunat miehen silmille niin että riita paisuu ja paisuu ja lopulta kaikki asiat jää kumminkin selvittämättä kunnes taas joku asia laukaisee tilanteen uudelleen.

tuntuu että ollaan ihan pattitilanteessa.miestä ärsyttää mun raivokohtaukset ja vanhan kaivelut ja mua taas se että kun niitä ei koskaan selvitetä.

olen jo miettinyt vaikka mitä ratkaisuja, en haluais erota mutta rikonko vaan itseni tässä suhteessa jossa kahdenkeskisestä ajasta riidellään näin paljon ja mieheni näkee sen pakkopullana ja näin ollen kun se aika koittaa mua ei enää huvitakaan olla kahden.lapset on liima joka pitää yhdessä ja ilman sitä...tuskin ollaan mitään muuta kun tavan vuoksi toisissaan roikkuva pari.
onhan siinä taustalla tietty kiintymystä mutta rakkautta...en tiedä.en tiedä tiedänkö mitä rakkaus edes on.

mä olen niin surullinen ja suorastaan epätoivoinen kun en tiedä mitä teen.yksin en halua jäädä mutta voinko elää näinkään...

tsemppiä ap:lle..toivotaan että me kaikki saadaan parisuhteet kuntoon.

 

[niina22]

mä oisin sitä mieltä et ton wow:n pelaaminen pitäis lailla kieltää!!!! Niin rasittavaa :headwall: :headwall:

 

[peevelineemeli]

... johan on ihmisillä parisuhdeongelmia =) no woman no cry... nykyajan meininkiä: "Mä kirjotin tuolle köriläälle yöllä kirjeen,jossa kerroin tuntemuksistani.. Hurjasti tuli tekstiä Ja nyt aamulla oli mies sitten laittanu mulle sähköpostia," tähän ollaan menty. kohta on molemmilla läppärit ja messengerissä pohditaan tekemisiä. wowista sanon sen verran että olen tutustunut peliin, on kovinkin koukuttava ja se että miehenne sitä pelaa on todellisuuden pakoa, se on eri maailma ja eri tavoitteet.

kannattaako rikkoa suhdetta jos olette eri mieltä yhteisestä ajasta yms. ja tuo työstressi syö miestä rotan lailla, voi se syödä naistakin, mutta kun vedetään töissä kireäks kun viulun kieli ja painetaan päälle niin sitä ei aina jaksa, keskustella tunteista ja kuulumisista tai suunnitella kivaa yhteistä tekemistä.

 

[NovemberRain]

Ekaksi kovasti voimia jokaiselle parisuhdekiemuroissa kamppailevalle ja tähän ketjuun vastanneelle. :hug:

Meillä menee tällä hetkellä ihan hyvin. Mitään syvällisiä keskusteluja ei olla nyt käyty,mutta puhutaan miten menny töissä ja mikä asia ärsyttää tai ilahduttaa. Mieskin ilmeisesti tsemppaa nyt tosissaan.

Alotin just maanantaina työt,joten en jouda murehtimaan turhia. Miehen kanssa ollaan saatu sovittua huushollinpyörityskuviot selkeiksi ja molempia tyydyttäväksi. Katotaan nyt miten lähtee todellisuudessa homma luistamaan.

Minä ainakin oon tyytyväinen,että sain kirjoitettua sen yöllisen kirjeen,jota tuolla joku jo paheksui. Mielestäni se oli siinä hetkessä ainoa keino avata se päällimmäinen solmu. Jutustelu kun helposti muuttuu tappeluksi, kun valihtee sanansa väärin tai sanoo jonkin asian väärällä äänen sävyllä.. Kirjeeseen asiat saa laitettua mahollisimman tarkkaan. Jatkuvaan kommunikoimiseen ei tietenkään meset ja meilit ja kirjeet varmastikkaan oo ratkasu,mutta jostainhan se tilanne on saatava lähtemään purkautumaan.

Wow:aaminen pysyy miehen harrastuksena,mutta onneks on taas älynny tulla ihmisten aikoihin nukkumaan. Oli miten koukuttavaa tahansa. Mikään koukku ei oo tervettä.... Jos ihmisellä on perhe,niin ei oma napa voi olla aina se lähin. Niin se vaan menee...

Vielä ei olla oltu kaksistaan joten en tiiä mimmonen tilanne se sit taas on. Mutta täällä kotosalla ainakin on nyt helpompi hengittää ja olla.

Ja sanaa rakastan oon nyt viljelly päivittäin. Siis kerran päivässä jossain kivassa tilanteessa sanon sen miehelle. Ja menen ite hänen lähelleen,en jää oottamaan... Eipä tuo oo pahakseen laittanu.

Ja nyt kun aloitin taas harrastaan ratsastusta,niin sitäkin kautta saan ajatuksiani muualle ja ladattua itteeni energiaa. Toimii mulla!

Ja vielä tuohon kommenttiin,jonka joku laittoi,että jos työssä stressiä,niin ei jaksa puhua tunteistaan ym. Ymmärrän pointtisi,mutta ei se stresssi katoa mihinkään,jos et sinä sitä mitenkään poista, pahennat vaan unenvajeella... Mä oon koittanu olla miehelle hyvänä, hieroo ym. jotta olo ois vähemmän kiree ja sitä kautta ois kivempi tuntojaanki purkaa. Sitä ei vaan aina itekkään osaa asettua toisen asemaan,kun omassakaan olossa ei oo kehuttavaa.. Mutta painostamalla yms. ei ainakaan saa tuloksia aikaan.. Tiiän sen..

Mutta me ei ainakaan olla eroamassa. =)