Kun isä ei kelpaa taaperolle...

[ei jaksais enää]

Meillä on 1 v 10 kk ikäinen voimakastahtoinen tyttö. Hän on aina ollut enemmän äidin tyttö, vaikka isäkin toki on kelvannut syöttäjäksi, vaipanvaihtajaksi jne. yleensä aina. Jos olemme koko perhe kotona, isä ei nykyään tahdo kelvata. Jos tyttö on isänsä kanssa kahdestaan, ei ongelmia yleensä ole. Palasin elokuun alussa töihin, ja lapsi on perhepäivähoitajalla. Tykkää olla siellä ja menee aina mielellään. Kiukuttelee kotiin haettaessa. Ja kotona oli aluksi enemmän kiukuttelua, mutta se meni ohi, kunnes tyttö pari viikkoa sitten sairastui, ja sen jälkeen on taas ollut vaikeampaa. Isä ei kelpaa mihinkään, jos minäkin olen kotona. Isä ottaa tämän aika raskaasti, koska haluaisi tehdä tytön kanssa juttuja ja auttaa perushoidossa, mutta tyttö vaan kiljuu että "isi mene pois" eikä tahdo rauhoittua millään isänsä kanssa. En haluaisi kuitenkaan antaa aina periksikään, koska itsellenikin se on rankkaa kun esim. aamuisin en saa nukkua pidempään, koska tyttö ei suostu nousemaan isänsä kanssa ylös. Mun pitää aina olla se joka nousee ensin. Äidin kädestä pitäisi pitää kiinni ja päästä syliin melkein koko ajan. Hetkittäin touhuaa itsekseenkin.
Johtuuko tämä nyt vain siitä töihinpaluusta ja eroahdistuksesta, vai mitä tämä on? Uhmaa tytöllä on siis muutenkin, eli uhmaikä on alkanut... Miten saisimme isänkin kelpaamaan vai onko se ihan mahdoton ajatus? Täytyykö vaan odottaa? Miten muilla?

 

[kiinnostavaa]

Tästä asiasta on ollut täällä ennenkin juttua. Tuo on ihan normaalia käytöstä lapselta ja jatkuu ihan murrosikään asti, vuorotellen toinen vanhempi on suosikki. Jos annat lapsen määrätä kumpi vanhempi häntä hoitaa niin sitten annat ja kärsit seuraukset.

Eihän lapselle nyt mitään traumaa tule jos hänen oma isänsä hoitaa häntä vaikka lapsi siitä protestoikin, nyt lapsi ainakin vie teitä kuin pässiä narusta. Jos ei pärjää nyt parivuotiaalle niin miten sitten 15-vuotiaalle.

 

[tuttua!]

Meillä myös voimakastahtoinen 1v 9kk tyttö. Äiti on ykkönen ja se nyt varsinkin, kun olen raskaana vähän rankentaa tilannetta. Äitin pitäisi tehdä aina kaikki. Mutta tosiaan, ei kannata antaa periksi. Meillä on pyritty siihen, että jos nyt päätetään, että isä nousee ylös tai pukee, niin isä kans tekee niin eikä tyttö päätä. Kieltämättä se on välillä vähän raskasta kuunnella, mutta... En usko, että alkuperäisellä homma liittyisi mitenkään hoitoon menemiseen, koska meillä siis ihan samaa ja neiti on ollut aina kotihoidossa. Niinkun edellinen mainitsi, kai se vähän riippuu ajasta ja isän ja äidin "kelpaavuus" vaihtelee Itse ajattelin ensin niin, että kun vietän kuitenkin suuremman osan ajasta tytön kanssa, niin on jotenkin kiintynyt enemmän minuun, mutta ei se sitten välttämättä niin ole. Johtuisko ihan vaan iästäkin, aika saman ikäisiä nämä eidän tytöt...

 

[nthdgb]

Ekan vastaajan kanssa samoilla linjoilla. Meilläkin on ollut äiti ykkönen, mutta odotas vaan kun kävi niin, että isä olikin kotona piiitkällä kesälomalla, niin tyttö kiintyikin isäänsä enemmän. Loman lopussa kuitenkin taas kelpasi äiti vähintäänkin yhtä hyvin ellei taas paremmin. Ajattelin vain, että kun isä kerrankin silloin oli kotona, niin lapsi halusi pitää huolen, että isä pysyykin kotona, mutta ajan kuluessa tuo liika into laantui... Näitä tulee ja menee. Kyllä joksus ymmärtää teidät yhtä rakkaiksi.

 

[alkuper.]

Kiitokset vastauksista, lisääkin saa tulla. Ekalle vastaajalle: ei me annetakaan periksi, eikä tyttö vie meitä kuin pässiä narusta, mutta juuri sitä huutoa ei kukaan jaksaisi kuunnella. Olen tuota samaa itsekin isälle sanonut, että se on nyt kestettävä ja tehtävä ja mentävä, vaikka tyttö protestoi. Isällä on vaan tosi lyhyt pinna, eikä hän jaksaisi yhtään sitä tappelua. No, täytyy yrittää vaan kannustaa...

 

[tuota meilläkin]

Meillä tyttö on vähän vanhempi, 2 v 3 kk ja tilanne ihan sama. Mutta muistan lukeneeni, että tyttö "rakastuu" isään siinä kolmen vuoden tienoilla ja sitten onkin niiin isintyttöä, niin isintyttöä. Siis usein, ei tietenkään aina. Kahden vuoden tienoilla taitaa äitivaihe tytöillä olla aika tyypillinen. Eroahdistus ja uhmaikä kietoutuvat yhteen ja äidille on turvallisempaa kiukutella.

Tärkeää munkin mielestä on se, että isä hoitaa vastusteluista huolimatta. Onhan se tappelu välillä väsyttävää, mutta periksiantamisesta seuraa huonoa käytöstä jatkossa.

 

[meikkis vaan]

Meillä sama peli alkoi 2-vuotiaana ja välillä kelpasi vain äiti, välillä vain isä, rankkaa oli, mutta meni ohi muutamassa kuukaudessa.