Kun isäkään ei enää kelpaa..

[Vauva 7 kk]

Hei kaikki,

onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa eroahdistusta, kun vauvani 7 kk alkoi tasan kolme päivää sitten järjestelmällisesti kieltäytymään isänsä sylissä olosta, vaikka muuten on tähän saakka viihtynyt isän kanssa ihan yhtä hyvin. Nyt vääntyy naama mutruun saman tien ja alkaa itku. Myöskään napero ei viihdy lattialla juurikaan enää, paitsi istualteen minuun nojaten. Harjoittelee konttaamaan kovasti, muttei vielä pääse eteenpäin. En saa mennä toisen huoneeseen ja auton takapenkillä kaukalossakin tulee itku kun ei äitiä näe. Miten te muut olette toimneet, oletteko esim. vaan ajelleet autolla ja jättäneet huutavan lapsen isälleen?

 

[halauksia]

No siinä vähän ennen kahdeksan kuukauden ikää meillä alkoi sellainen äiti-vaihe, eli en voinut mennä vessaankaan ilman mieletöntä kiljumista lapsen kurkusta ja välillä oli jopa hakkaamassa ovea ja huusi äitiä. Vaihe on normaali, ja voi kestää sinne vuoden ikään saakkakin, riippuen lapsesta. Helpottaa vähän kun lapsen kanssa leikkii ja antaa hellyyttä oikein paljon päivän aikana, pitää huolta päivittäisistä rutiineista syömisten ja nukkumisen osalta ja ei tee eron hetkistä mitenkään erityisen huomiota herättäviä.. eli ei mene kovin paljon mukaan jos lapsi alkaa kiukkuilla tai itkeä huulet mutrussa, suhtautuu vain normaalisti ja rauhallisesti siihen tilanteeseen. Isäkin voi antaa hellyyttä, ja on hyvä tehdä koko perheen kanssa kaikkea, leikkiä ja olla. Äiti voi osoittaa, että isä on yhtä hyvä kuin ennenkin, ja että lapsella ei ole hätää jos jää välillä isinkin kanssa kahden.
Autossa tilanne kannattaa koittaa rauhoittaa siten että annat vaikka lapselle paljon leluja ja et soita musiikkia että kuulee äänesi. Jokatapauksessa tilanne mennee ohi varmaan ihan pian. Eroahdistuksesta sinänsä ei ole kyse, koska ette varsinaisesti ole erossa. Halikaa ja hellitelkää toisianne paljon , se voi helpottaa. Pitäkää lapsen ympäristö rauhaisana ja hiljaisena, sekin tukee turvallisuuden tunnetta.

 

[katju']

Meilläkin oli vähän samanlainen vaihe joskus kuin ap:lla eli isä ei kelvannut hoitajaksi, vaan äidin perään oltiin. Eli jos menin vessaan tai suihkuun, poika oven takana huusi ja isällensä kiukutteli. Mutta mutta... jos lähdin esim. kauppaan ja miehet jäivät kahden kotiin, niin silloin pojalle isäkin kelpasi ja he yhdessä touhusivat kaikkea kivaa, eikä äitiä ikävöity.

Nyt meillä on taas tätä äiti-riippuvuutta ilmassa, vaikka jäbä on jo kohta kaks vee. Mistä lie nyt kyse.