Y
yyhoo
Vieras
Lapsi vajaa 5v. on enemmän ja enemmän sitä mieltä, että hän ei mene isälleen. Olen koittanut selvitellä, että miksi, mutta lapsi sanoo vain, että "isi ei leiki mun kanssa" tai että "siellä on tylsää"... Isä kylläkin on narsistinen ( jos kerran narsistiksi ei saa palstalla sanoa ) ja käyttää kyllä osaltaan lasta pelinappulana mun elämäni kontrolloimiseen. Eli palauttaa kesken viikonlopun tai ei ota lainkaan, jollain tekosyyllä tai kiristysyrityksellä. Voi myös käskeä hakemaan pe illalla pois muutaman tunnin jälkeen ja sitten lauantaina pyytää takaisin tms. Tiedän kyllä, että mun ei tarvi olla kotona ja suostua moiseen, mutta olen kuitenkin ja valmiina hakemaan lapsen heti pois, kun tilanne tulee, sillä en uskalla ottaa sitä riskiä, että käy lapseen käsiksi, koska on väkivaltainenkin, kun "hermot menee" ( hakannut minuakin ). Ja ne menee aika pienestä... Korostan kuitenkin, että lapseen ei toistaiseksi ole kohdistunut mitään uhkaa, mutta pelkään, että se ensimmäinen kerta voi olla myös viimeinen, jos näin lapsen kanssa tapahtuu. Olen siis tavallaan myös yrittänyt tukea parhaani mukaan heidän suhdettaan - antanut isän tavata lasta tavata muulloinkin, mutta kun sitten "peli" on muuten likaista ja tuntuu, että neiti on osittain vain nappulana siinä ja lapsikin selkeästi kärsii asiasta, niin en oikein ole varma onko tää ihan oikein.. 
Kaikki muu asian ympärille liittyvä on niin pitkä juttu, etten jaksa alkaa kertomaan juurta jaksain, mutta kysymys kuuluu - kuinka paljon tuon ikäinen voi itse päättää isälle menemisistä ja mikähän on sossun kanta muualla suomessa asiaan, kun kerran lapsikin vaistoaa, että hänestä ei oikeasti oikein välitetä? Tätä tietty pitäs kysyä psykologilta, mutta saako lapsi tuosta myös jotakin "traumoja", kun joutuu sinne vastentahtoisesti?
Mä olisin itse sitä mieltä, että nyt sais puhaltaa pelin hetkeksi poikki ja sitten vasta, kun lapsi itse haluaa sinne, niin veis seuraavan kerran, vaikka siihen sitten menis kymmenen vuotta...
Kaikki muu asian ympärille liittyvä on niin pitkä juttu, etten jaksa alkaa kertomaan juurta jaksain, mutta kysymys kuuluu - kuinka paljon tuon ikäinen voi itse päättää isälle menemisistä ja mikähän on sossun kanta muualla suomessa asiaan, kun kerran lapsikin vaistoaa, että hänestä ei oikeasti oikein välitetä? Tätä tietty pitäs kysyä psykologilta, mutta saako lapsi tuosta myös jotakin "traumoja", kun joutuu sinne vastentahtoisesti?
Mä olisin itse sitä mieltä, että nyt sais puhaltaa pelin hetkeksi poikki ja sitten vasta, kun lapsi itse haluaa sinne, niin veis seuraavan kerran, vaikka siihen sitten menis kymmenen vuotta...