V
"vieras"
Vieras
Mä en kyllä koskaan suvaitse lapsilta tuollaista käytöstä. Toiselle lällättely, toisen nimittely, toiselle huutaminen ja kiroilu ei ole hyväksyttävää minkään ikäiselle. Mutta olen kyllä huomannut että joidenkin vanhempien mielestä kaiken huonon käytöksen voi pistää iän piikkiin, oli se ikä sit mitä vaan väliltä 0-100 v. Toki lapset joskus käyttäytyy huonosti, mutta aina siihen puututaan eikä se ole mikään syy omalle käytökselle ettäkun "toikin teki".
Meillä puututaan ihan joka kerta kaikenlaiseen lällättelyyn ja esim. kotona saa istua omassa huoneessaan ypöyksin jos ei käytöstapoja löydy. Nollatoleranssi on kaikenlaiseen huuteluun, mutta silti tuo 5v sitä tekee niin kotona kuin päiväkodissa. Kotona siitä on seuraamukset, mutta päiväkodissa en ole häntä vahtimassa. Ja kuten sanoin, ihan kaikki pojista ainakin sitä apinointia tykkää tehdä. Itse haen lapseni sellaiseen aikaan, että ovat kaikki pienessä tilassa pukemassa, ja voi jessus sitä mökää... Siinä ei 1-2 hoitajaa saa millään puututtua kaikkeen huuteluun, vaikka yrittävätkin.