S
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Ja mulla englanniksi suoritettu tradenomin tutkinto, pääaine kansainvälinen business. Muut pääaineet kansainvälinen politiikka sekä kehityshallinto. Oletan olevani kohtalaisen helpolla työllistettävissä. Kävin jo lukion englanniksi, joten sen kielen kanssa ei tee tiukkaa.
johonkin missä on islam voimissaan
Kerrohan mulle talouselämästä mitään tietämättömälle idiootille, että mitä hittoa on oppiaine "kansainvälinen business"? Siis sen ymmärrän että opinnot ovat englanniksi, mutta toisaalta lähes mitä vain voi opiskella englanniksi Suomessa. Ymmärrän senkin että siellä varmaankin sivutaan jonkin verran kulttuuria, eli että opiskelija tietää kaupankäynnin olevan erilaista Saksassa kuin Japanissa. Mutta mitä se siis konkreettisesti muka on?
Kun mulla on vahvasti ollut aina sellainen mielikuva - korjaa toki jo olen väärässä - että kv business on ammattikorkeakoulujen ihan oma keksintö kiristyneessä kilpailutilanteessa. Eli että kun kansainvälisyys on yleensäkin nyt vaan IN ja amk:n on pakko houkutella opiskelijoita, niin keksitään sitten "kv business", eli opetetaan liiketaloutta englanniksi.
Englanninkielentaito on tärkeä osa nykypäivää, tämä ei ole kritiikki sitä vastaan. Mutta kyllä jotakuta pannaan halvalla ja takaapäin, kun houkutellaan opiskelijoita opiskelemaan liiketaloutta englanniksi vain vähän termiä muuttamalla.
Ja mulla englanniksi suoritettu tradenomin tutkinto, pääaine kansainvälinen business. Muut pääaineet kansainvälinen politiikka sekä kehityshallinto. Oletan olevani kohtalaisen helpolla työllistettävissä. Kävin jo lukion englanniksi, joten sen kielen kanssa ei tee tiukkaa.
Miksi ei kukaan Venäjälle?
Mulla on jo yksi tutkinto Briteistä, toinen gradua vaille valmis. Töitäkin alalla riittää, ainoina asioina on se, että palkkaus on olematon ja työ voi viedä hengen.
Täällä on näitä Suomi-ulkomaa -aiheisisa keskusteluja, ja moni sanoo aikovansa muuttaa muualle jossain vaiheessa. Mihin muualle se olisi?
Itse en osaa ajatella, mihin lähtisin. Saksaan, ehkä.
International business sisälsi mm.kansainvälisiä bisneslakiosuuksia ja mm.bisnesopintoja Aasian ja Venäjän painotuksilla, eli tuli vierailevia luennoitsijoita kertomaan miten tehdä eri alueilla kauppaa, koska käytännöt, lait, protokollat jne.vaihtelevat. Oli myös neljän kielen oppimisvaade. Käytiin myös läpimiten yrityksestä tehdään kansainvälinen. HRM sisälsi paljon komennusta koskevaa juitsua yms.Kirjanpito, tilastomatikka jne.varmasti samaa kuin muissakin opinnoissa.
Eli aika lailla juuri sitä mitä arvelinkin. Opiskellaan englanniksi ja sivutaan vähän kulttuuria siinä jossain. Vierailevia luennoitsijoita taas on ihan sama mitä lukee. Eri maissa on todellakin eri lait ja asetukset, mutta niitä ei ole järkevää lukea yleisellä tasolla, enkä usko että niin juuri tehdäänkään. Lakia ei ole hyödyksi tuntea vähän siihen suuntaan ja koko maailman laki on aivan liian laaja.
Mutta olen kyllä aina rakastanut AMK:iden tapaa maalata kaikki "kultamaalilla". Oppimismalleille annetaan ns. hienoja termejä, oppimisympäristöä mainostetaan milloin milläkin termillä ja jokainen oppiaine on muotoa "kansainvälisen organisaation rakennemuutokset ja kriisit"... tai siis oikeastaan vielä käännettynä mielellään englanniksi. Kun tämä kakku vielä koristellaan hankkeilla... tai siis kehityshankkeilla... tai no siis vielä paremmin kansainvälisillä kehityshankkeilla, niin se on avot ja bon apetit!
Sitten sieltä valitettavasti valmistuu juuri tuollaisia "kansainvälisen pisneksen moniosaajia aasian ja venäjän painotuksella". Pahinta ei ole koulutuksen kautta ylisuuri ego, vaan sen mukaanaan tuomat kuvitelmat helposta työllistymisestä johto- tai vähintään erityisasiantuntijatehtäviin ja hyvällä palkalla. Mikäli kuitenkin tilastoja katsotaan, niin noin 40% (näkövinkkelistä riippuen) tradenomeista ei saa koulutustaan vastaavaa työtä. Suuri osa sijoittuu vähittäiskaupan alalle, rakentaa "uransa" kaupan vuoroesimiehenä ja tienaa sen 2500e/kk.
Mutta voi pojat, ainakin oli hienoa kun sai lukea "konsernitilinpäätöksen konsolidointia" ja vieläpä englanninkielellä![]()
International business sisälsi mm.kansainvälisiä bisneslakiosuuksia ja mm.bisnesopintoja Aasian ja Venäjän painotuksilla, eli tuli vierailevia luennoitsijoita kertomaan miten tehdä eri alueilla kauppaa, koska käytännöt, lait, protokollat jne.vaihtelevat. Oli myös neljän kielen oppimisvaade. Käytiin myös läpimiten yrityksestä tehdään kansainvälinen. HRM sisälsi paljon komennusta koskevaa juitsua yms.Kirjanpito, tilastomatikka jne.varmasti samaa kuin muissakin opinnoissa.
Kehityshallinto = development management, löyhästi suomentamani termi paremman puutteessa. Eli tutkinto, joka tähtää siihen, että ollaan se eka vaikka kriisialueella, joka setuppaa hallinnon siellä. Eli voi olla pakolaisleirin bossi tms. Tietty ne tehtävät voi olla pitempiäkin, mutta useimmat tuntuu tekevän lyhyitä kenttäkokemuksia ja sitten työpöytähommia toimistolla.