kun oma lapsi ei enää tunnu omalta

[pikkuihminen tuli ja muutti kaiken]

meillä tilanne jossa perheeseen tullut uusi tulokas mullistanut koko elämän,yksityiskohtia en halua enkä aio tarkentaa, mutta rankkaa on.
Esikoinen ilmoitti haluavansa muuttaa pois, koska vanhemmat ovat tyhmiä. Pistää kaikessa vastaan, lyö ja repii minua hiuksista. Huutaa ja raivoaa, herättää vauvan tahallaan.
Mikään tekeminen ei kelpaa, en edes jaksa yrittää enää. Mihin katosi se minun iloinen taapero joka odotti pikku sisarusta kovasti, kuka on tuo hirviö sen tilalla?

Olen sortunut huutamaan takaisin, uhkaillut ja kiristänyt,koittanut lahjoa. Tänään luhistuin täysin tajuttuani etten rakasta lapsiani, suoritan tätä äitinä oloa. Olen antanut kaiken aikani perheelle ja tässä on tulos.
Pystynkö mitenkään korvaamaan esikoiselleni aiheuttamaani tuskaa ja pahaa oloa, miten tästä oravan pyörästä pääsee pois, jotta esikoiseni tuntee olonsa taas rakastetuksi?

 

[no,]

aika auttaa. kaikilla tuntuu tuollaiselta jossain vaiheessa, mutta mieli onneksi unohtaa ja joku päivä heräät ihmettelemään, miten olet ikinä noita ajatellutkaan!

 

[:)]

Kyllä sinä ainakin lapsiasi rakastat. Viimeinen kysymyksesi kertoo sen.

Yritä jaksaa. Lapsesi kasvaa ja se on välillä todella rankkaa. Varsinkin, jos elämässä suuria muutoksia.

 

[heippa]

aivan kuin minun kirjoittamani.paitsi itse kyllä tunnen rakastavani lapsia. mutta täällä painitaan saman asian kanssa kuin ap teilläkin

 

[m]

Yritä saada apua perheneuvolasta. Tai ainakin joltain ystävältä! Olet varmaan väsynyt ja en tiedä minkä ikäinen vauva on, mutta sullahan voi olla itselläsikin jonkinasteinen synnytyksen jälkeinen masennus. Meillä ei ollut ongelmia esikoisen kanssa, mutta mua itseäni itketti aluksi usein ku tuntu, että oon jotenkin pettänyt sen, kun synnytin uuden vauvan.

Yritä tehdä jotain kahdestaan esikoisen kanssa. Menkää vaikka uimaan ja jos harrastatte sellaista pahetta ku roskaruoka, niin vaikka mäkkäriin syömään.

Jaksuja!

 

[Hilla]

Voi, kuulostaa niin tutulta mutta voin vakuuttaa, että lapsiasi rakasta ja ihmisiä me mammatkin vaan ollaan. Meillä neljä lasta ja kun kolmas syntyi ja aloin tuntea kakkosta kohtaan samoja tunteita kuin esikoista kohtaan silloin kun kakkonen syntyi niin olin helpottunut. Ei ollut ollutkaan "henkilökohtaista" vaan tilanteeseen kuuluvaa(ko)?

Nyt kun aikaa jo kulunut niin rakastan kaikkia lapsiani tasavertaisesti ja sallin itselleni nekin tunteet kun rakkaus ei roihua temppuilevaa mukulaa kohtaan mutta kyllä se rakkaus on siellä ja pysyy! Näin uskon myös sinun kohdallasi olevan... Semmoisia takkuilevia ne pentuset on.