T
tyhjyys
Vieras
Ollaan avoliitossa ja meillä on kaksi lasta. Yhdessä ollaan oltu 9-vuotta. Noin neljä vuotta sitten muutettiin miehen kotipaikkakunnalle maalle "keskelle ei mitään". Minä en olisi halunnut mutta tuntui ettei ollut vaihtoehtojakaan. Miehellä tuntui olevan hyvät perustelut esim vakityöpaikka. Sanoi ettei enää jaksa kulkea niin pitkää työmatkaa. Lisäksi sukupolvenvaihdos(jota ei ole edelleenkään tapahtunut vaikka sillon oli muka niin kiire saada se tehtyä), vanhempansa ovat maanvilejlijöitä. Alku oli tosi hankalaa en sopetunut tänne ollenkaan ja miehestä alkoi näkymään luonteenpiirteitä ja asioita joita ei aikaisemmin ollut tullut esille. Niinpä meillä meni pari ekaa vuotta todella huonosti. Mies oli todella tympeä mua kohtaan. Asia on nyt parempi siltä osalta. Saattoihan tuo miehen huono käytös olla seurausta väsymyksestä me kun rakensimme silloin samaan aikaan taloa.
Vaikka periaatteessa kaikki pitäis olla nyt hyvin niin mun osalta ei vaan ole. Olen kyllä hyväksynyt sen että me nyt asutaan täällä ja jollainlailla sopetunut tänne vaikka edelleenkin en tykkää tästä paikasta ja todennäköisesti en jaksaisi jos en kävisin säännöllisesti omalla kotipaikkakunnallani tapaamassa vanhempiani, sisaruksiani ja muita sukulaisia ja kavereita. Käyvät nekin toki täällä mua katsomassa mutta tykkään itse enemmän että saan lähteä pois täältä katselemaan muita maisemia ja kaupungin vilinää.
Mutta siis joku on kuitenkin pysyvästi muuttunut, ikään kun jotain olis kadonnut tai puuttuis tästä parisuhteesta. En tiedä en oikein osaa selittää sitä tunnetta. Tai ehkä se on enemmänkin tunteen puuttumista?
Vaikka periaatteessa kaikki pitäis olla nyt hyvin niin mun osalta ei vaan ole. Olen kyllä hyväksynyt sen että me nyt asutaan täällä ja jollainlailla sopetunut tänne vaikka edelleenkin en tykkää tästä paikasta ja todennäköisesti en jaksaisi jos en kävisin säännöllisesti omalla kotipaikkakunnallani tapaamassa vanhempiani, sisaruksiani ja muita sukulaisia ja kavereita. Käyvät nekin toki täällä mua katsomassa mutta tykkään itse enemmän että saan lähteä pois täältä katselemaan muita maisemia ja kaupungin vilinää.
Mutta siis joku on kuitenkin pysyvästi muuttunut, ikään kun jotain olis kadonnut tai puuttuis tästä parisuhteesta. En tiedä en oikein osaa selittää sitä tunnetta. Tai ehkä se on enemmänkin tunteen puuttumista?