H
"Hanna"
Vieras
Tilanteeni on siis se, että mulla on kolmasluokkalainen tyttö. Tytön isä jätti meidät, kun lapsi oli ihan vauva. Isä on kuitenkin ollut koko ajan tekemisissä lapsensa kanssa ja myös minä olen hyvissä väleissä lapsen isään. Lapsen isä on muuttanut useasti eri paikkoihin ja tällä hetkellä asuu 300km päässä meistä. Lapsi on isällään lomaviikoilla ja yleensä vähintään kerran kuussa, joskus kaksikin. Minä ajan puoleen väliin ja isä tulee vastaan. Tytön isä on kyllä hyvä tyyppi, mutta reissaaminen isän luona käy välillä raskaaksi. Mä teen vuorotyötä ja osan viikonlopuista tyttö joutuu olemaan isovanhempien luona. Joskus iltavuoropäivinä tyttö saattaa mennä koulusta ensin kummitädille, sitten mummolaan ja yöksi kotiin ja aamulla aikaisin taas kouluun.
Löysin uuden miehen, kun lapsi oli 8kk ja tytölleni me olimme se oikea perhe. Isäpuoli oli tytölleni lähes aina todella kiltti ja he tekivät paljon asioita yhdessä. Isäpuoli oli ja on varmaan maailman tärkeimpiä henkilöitä lapselleni. Mulle tuo suhde oli kuitenkin kahdeksan vuoden helvetti. Mua mies löi muutaman kerran ja kerran veti tukasta pitkin taloa. Tyttö ei tiedä tästä mitään, koska pääasiassa tytön aikana oli mulle kiltti. Tytön silmissä perheenrikkoja olen varmaan minä. Mies oli myös sairaaloisen mustasukkainen ja huusi paljon. Jonkun verran huusi myös lapsen aikana. Suhteemme loppuaikoina mies teki mulle seksuaalista väkivaltaa.
Ollaan lapsen kanssa muutettu paljon. Neljä vuotta sitten ostettiin omakotitalo ihan lapsen isovanhempien naapurista. Tässä asuu lähellä myös tytön parhaat kaverit. Koulu on pysynyt samana koko ajan ja lapsella on muutama läheinen ystävä, jotka ovat tytölle tärkeitä. Suurin voimavara lapselle varmaan on hoitoponi naapurissa.
Me ostettiin tämä talo siis exäni kanssa. Mun tilanne on se, että mulla ei oikeasti ole varaa asua tässä yksin. Olen kituutta ja paiskinut tuplavuoroja töissä, myynyt mun kalliimpia tavaroita ja syönyt kaurapuuroa töissä lounaaksi niin usein, että sana puuro saa aikaan oksennusreaktion. Mä nään öisin kauheita painajaisia, jos ylipäätään saan nukuttua. Joulu, tammikuussa erääntyvät lukuisat vakuutusmaksut yms saa aikaan ihan fyysistä ahdistusta. Exä omistaa talosta edelleen puolet ja hänellä on pääsyoikeus tänne aina kun haluaa. Jos mä aion vaatia häneltä avaimet pois, niin mun pitää maksaa hänelle puolet talosta ja tämän tottakai ymmärrän.
Mä tapasin pari vuotta sitten ihanan miehen ja aluksi juteltiin lähinnä joskus Messengerissä. Nyt olemme seurustelleet yli vuoden ja hyvin menee. Mä olen omalta osaltani ihan varma kaikesta. Mies on mun suurin voimavara ja ihan uskomattoman ihana! Yksinkertaisesti maailman paras. Meillä on välimatkaa 80km ja nähdään kuitenkin aika harvoin. Viikoittain yleensä ja joskus voi olla pitempikin tauko.
Mun tilanne on nyt se, että mun on pakko muuttaa. Mä en aio enää sairastuttaa itseäni henkisesti yhtään enempää, koska tämä tilanne on ihan helvetillisen piinaava mulle. Narsistinen ex hönkii niskaan, rahat ovat loppu ja tietämättömyys siitä mihin muuttaa ahdistaa.
Mikäli mun miesystävä muuttaisi lapsensa kanssa tänne, niin mä pärjäisin kyllä vaikka vuoden pari vielä yksin tässä talossa, jos tietäisin, että he muuttavat luokseni. Miehen lapsi taas asuu viikko/viikko systeemillä ja muutto miehen osalta ei ole niin helppo.
Mä en taas mielelläni muuttaisi miehen kotipaikkakunnalle, koska en tiedä mitä se tekisi tytölleni, joka joutuu vaihtaa koulua, ystäviä, harrastuksia yms. Miehen lapsi ei ole vielä koulussa. Mutta ei se muuttaminen nyt mikään ihan täysin poissuljettu vaihtoehto ole kuitenkaan.
Mikäli mies ei halua muuttaa tänne, mun täytyy miettiä onko mun mahdollista muuttaa sinne ja jos ei ole, niin mä myyn talon ja ostan täältä sitten vaikka rivarikämpän mulle ja lapselle. Mutta en aio tehdä mitään väliaikaisratkaisuja, koska en halua, että lapsen ei koskaan saa mitään pysyvää. Joten seuraava muutto, jonka teen, on oltava sellainen, että tyttö saa turvallisesti pysyä siinä kodissa ainakin peruskoulunsa loppuun saakka.
Rakastan miesystävääni todella paljon ja haluaisin, että ratkaisuun olisi kaikki tyytyväisiä ja haluan pysyä tässä suhteessa.
Mä en oikein tiedä, että voinko tuosta noin vaan pamauttaa miehelle faktat tiskiin, vai mitä mun pitää tehdä?
Löysin uuden miehen, kun lapsi oli 8kk ja tytölleni me olimme se oikea perhe. Isäpuoli oli tytölleni lähes aina todella kiltti ja he tekivät paljon asioita yhdessä. Isäpuoli oli ja on varmaan maailman tärkeimpiä henkilöitä lapselleni. Mulle tuo suhde oli kuitenkin kahdeksan vuoden helvetti. Mua mies löi muutaman kerran ja kerran veti tukasta pitkin taloa. Tyttö ei tiedä tästä mitään, koska pääasiassa tytön aikana oli mulle kiltti. Tytön silmissä perheenrikkoja olen varmaan minä. Mies oli myös sairaaloisen mustasukkainen ja huusi paljon. Jonkun verran huusi myös lapsen aikana. Suhteemme loppuaikoina mies teki mulle seksuaalista väkivaltaa.
Ollaan lapsen kanssa muutettu paljon. Neljä vuotta sitten ostettiin omakotitalo ihan lapsen isovanhempien naapurista. Tässä asuu lähellä myös tytön parhaat kaverit. Koulu on pysynyt samana koko ajan ja lapsella on muutama läheinen ystävä, jotka ovat tytölle tärkeitä. Suurin voimavara lapselle varmaan on hoitoponi naapurissa.
Me ostettiin tämä talo siis exäni kanssa. Mun tilanne on se, että mulla ei oikeasti ole varaa asua tässä yksin. Olen kituutta ja paiskinut tuplavuoroja töissä, myynyt mun kalliimpia tavaroita ja syönyt kaurapuuroa töissä lounaaksi niin usein, että sana puuro saa aikaan oksennusreaktion. Mä nään öisin kauheita painajaisia, jos ylipäätään saan nukuttua. Joulu, tammikuussa erääntyvät lukuisat vakuutusmaksut yms saa aikaan ihan fyysistä ahdistusta. Exä omistaa talosta edelleen puolet ja hänellä on pääsyoikeus tänne aina kun haluaa. Jos mä aion vaatia häneltä avaimet pois, niin mun pitää maksaa hänelle puolet talosta ja tämän tottakai ymmärrän.
Mä tapasin pari vuotta sitten ihanan miehen ja aluksi juteltiin lähinnä joskus Messengerissä. Nyt olemme seurustelleet yli vuoden ja hyvin menee. Mä olen omalta osaltani ihan varma kaikesta. Mies on mun suurin voimavara ja ihan uskomattoman ihana! Yksinkertaisesti maailman paras. Meillä on välimatkaa 80km ja nähdään kuitenkin aika harvoin. Viikoittain yleensä ja joskus voi olla pitempikin tauko.
Mun tilanne on nyt se, että mun on pakko muuttaa. Mä en aio enää sairastuttaa itseäni henkisesti yhtään enempää, koska tämä tilanne on ihan helvetillisen piinaava mulle. Narsistinen ex hönkii niskaan, rahat ovat loppu ja tietämättömyys siitä mihin muuttaa ahdistaa.
Mikäli mun miesystävä muuttaisi lapsensa kanssa tänne, niin mä pärjäisin kyllä vaikka vuoden pari vielä yksin tässä talossa, jos tietäisin, että he muuttavat luokseni. Miehen lapsi taas asuu viikko/viikko systeemillä ja muutto miehen osalta ei ole niin helppo.
Mä en taas mielelläni muuttaisi miehen kotipaikkakunnalle, koska en tiedä mitä se tekisi tytölleni, joka joutuu vaihtaa koulua, ystäviä, harrastuksia yms. Miehen lapsi ei ole vielä koulussa. Mutta ei se muuttaminen nyt mikään ihan täysin poissuljettu vaihtoehto ole kuitenkaan.
Mikäli mies ei halua muuttaa tänne, mun täytyy miettiä onko mun mahdollista muuttaa sinne ja jos ei ole, niin mä myyn talon ja ostan täältä sitten vaikka rivarikämpän mulle ja lapselle. Mutta en aio tehdä mitään väliaikaisratkaisuja, koska en halua, että lapsen ei koskaan saa mitään pysyvää. Joten seuraava muutto, jonka teen, on oltava sellainen, että tyttö saa turvallisesti pysyä siinä kodissa ainakin peruskoulunsa loppuun saakka.
Rakastan miesystävääni todella paljon ja haluaisin, että ratkaisuun olisi kaikki tyytyväisiä ja haluan pysyä tässä suhteessa.
Mä en oikein tiedä, että voinko tuosta noin vaan pamauttaa miehelle faktat tiskiin, vai mitä mun pitää tehdä?