...ja ittellä ei aina leikkaa niin välillä hävettää niin että heikottaa.Eilen oli muskariharjoitukset. Ja poskelleen meni pahasti.
1. Oltiin myöhässä. Lapset istuivat jo kiltisti ringissä salin lattialla kun myö porhallettiin paikalle. Mulla oli mukana omieni lisäksi kaksi kymmenvuotiasta lainalasta.
2. Kutsu olikin vain nelivuotiaalle, vaikka molemmat käyvät muskareissa. Pienempi on 2 v. Mukana oli kyllä pienemmänkin ikäinen oman sisaruksensa kanssa, mutta hänpä onkin kiltti ja hyvinkäyttäytyvä.
3. Isompi teki ne tavalliset. Muristen ja äristen mukaan rinkiin, kädet puuskassa. Ei sano nimeään, ei osallistu. On vaan ja murjottaa, välillä ihastuu kokeilemaan vieressä istuvan tytön pitkiä hiuksia (nätisti, mutta kuitenkin :/ )
4. Pienempi lähtee mukaan ryhmään, mutta koska sali on houkuttelevan suuri ja ne isommat lapset salin toisessa päässä sekä vanhempiakin yleisönä, alkaa näytös: Alkuun vähän pukitteluja nelinkontin, liikkeelle kintut vilisten, paluu rinkiin ja pois. Koska housut valuvat ja haitaavat juoksua ne voi riisua ja pylly paljaana takaisin rinkiin ennenkuin äiti ehtii väliin.
5. toinen kymmenvuotiaista ehtii hakemaan paljaspyllypaviaanin ringistä, mutta koska pienempi haluaa nyt leikkiä on huuto sen mukainen.
6. Tässä vaiheessa loppuu muskarin opettajalta kärsivällisyys ja salin puolivälistä päästään sitten poistumaan tilasta :ashamed:
7. Se hitaasti lämpiävä isompi murjottaja jää yksin saliin, kun itse pitelen aulassa saliin tahtovaa kiljuvaa ja vääntelehtivää pienempää, suljen oven jotta saisivat edes nyt keskittyä. Ulos en uskalla lähteä, koska epäilen että isompi ei jää yksin sisälle. Olen nöyryytetty ja kyyneleet valuvat.
8. Oli se siellä loppuun asti, mutta en tiedä tekikö mitään. Tuli itku silmässä ulos ja sanoo että minä en halunnut jäädä sinne.
9. Minäkin itken. Poistumme ulos, mutta muskariope tulee autolle perässä (onneksi). Huomaa tietysti myös kyyneleeni, mutta keskittyy onneksi poikaan, jota koettaa houkuttelee mukaan seuraavaankin harjoitukseen.
10. Ensi viikolle kehitellään toimintasuunnitelmaa. Nyt kun tietää, niin tämä tuntuu helpolta.
-Pienempi jää kotiin ilman muuta,
-isomman vien hyvissä ajoin jotta ehditään kinamme läpikäydä ennen muskarin alkua.
-En jää itse saliin (vaikka muut vanhemmat sinne voivatkin jäädä, niin minä en koska isompi ei ainakaan silloin osallistu).