H
hyvin harmaa
Vieras
Minulla on ihania lapsia, ihana mies, ok työ ja koti joten kaikki mallillaan. Kaikki on siis hyvin.
Olen ennen lapsia (8vuotta sitten) ollut vakavasti masentunut, halusin kuolla, enkä kuitenkaan kuollut vaan rakensin nykyisen elämäni.
Tänä päivänä kaikki on hyvin, elämämme on hyvää mutta tiedän että ellei lapsia olisi niin haluaisin olla kuollut. Kuollut kuin kivi, vihdoinkin. Mies on hyvä, mutta ei minua yksin kuitenkaan elämässä pidä, lapset pitää. Eikä kenenkään tarvitse poteaa huonoa oloa lasten puolesta, tämä ei arjessa minusta näy on vaan minun oman pääni sisällä, joskus, lähinnä tietona että kuolla haluaisin, ei minua ole tänne alun alkajaankaan luotu.
Onko ketään joka tuntee samoin? Että ei ole tähän elämään tarkoitettu ja kohtalona on jossakin vaiheessa kuolema (niinkuin tietenkin kaikilla) ja on sen jo hyväksynyt ja salaa mielessään odottaa että toiset pärjää ilman sinua ja pääset menemäään.
Olen ennen lapsia (8vuotta sitten) ollut vakavasti masentunut, halusin kuolla, enkä kuitenkaan kuollut vaan rakensin nykyisen elämäni.
Tänä päivänä kaikki on hyvin, elämämme on hyvää mutta tiedän että ellei lapsia olisi niin haluaisin olla kuollut. Kuollut kuin kivi, vihdoinkin. Mies on hyvä, mutta ei minua yksin kuitenkaan elämässä pidä, lapset pitää. Eikä kenenkään tarvitse poteaa huonoa oloa lasten puolesta, tämä ei arjessa minusta näy on vaan minun oman pääni sisällä, joskus, lähinnä tietona että kuolla haluaisin, ei minua ole tänne alun alkajaankaan luotu.
Onko ketään joka tuntee samoin? Että ei ole tähän elämään tarkoitettu ja kohtalona on jossakin vaiheessa kuolema (niinkuin tietenkin kaikilla) ja on sen jo hyväksynyt ja salaa mielessään odottaa että toiset pärjää ilman sinua ja pääset menemäään.