K
Kun tympii
Vieras
Eli, ollaan oltu miehen kanssa teini-ikäisestä asti yhdessä. Yhteisiä lapsia on useampi. Fiksuja nuoria aikuisia ja muutama teini ja nuorinkin on pikkukoululainen. Vakityötä on molemmilla, periaatteessa asioiden pitäisi olla ihan hyvin.
Elämään on mahtunut paljon hyvää, mutta myös "ei niin hyviä" juttuja, vakaviakin juttuja. Miehellä on alkoholistivanhemmat ja sisarukset, jotka aiheuttavat usein huolta ja ongelmia. Miehen alkon käyttö on on-off eli ei ota, kun pitää tehdä töitä mutta kun ottaa, ottaa sitten siihen viimeiseen tilttiin asti - ei ota koskaan loiventavia tai useita päiviä putkeen. Omat, eronneet vanhempani ovat myös tuoneet painetta elämääni. Isäni on narsisti ja työnarkomaani. Uhrautuva-marttyyri äitini on vanhemmiten heittäytynyt hankalaksi.
Meillä on terveysongelmia, kuten tämän keski-ikäisillä ihmisillä alkaa olla. Vuosien varrella on ollut ongelmia jaksamisen ja sen myötä mielenterveyden kanssa (masennusta) sekä taloudellisia vaikeuksia, koska puoliso ei osaa/kykene/halua/pysty hoitamaan taloudellisia velvollisuuksiaan = luottotiedot menneet molemmilta miehen sotkujen takia. Kaikki liittymät, yms. omistukset ovat minun nimissäni ja minun maksettavana.
Olen hakenut aina omiin ongelmiin apua. Nyt on alkanut ottaa pattiin miehen ongelmat. Mies on AINA kiukkuinen, nukkuu huonosti. Seksihaluja olisi, mutta tositoimissa kaveri ei seiso. Minussa on kuulemma vika kun en anna ( kukapa jotain lerppaa haluaa). Olen epäillyt masennusta ja verenpainelääkkeiden aiheuttamaa ongelmaa sekä ehdottanut hakeutumista lääkäriin, mutta miehellä ei ole MITÄÄN ongelmaa. Kunhan vain kiukkuaa lapsille ja minulle kun elämä on perseestä ja ja...
Tämä tilanne ei ole vain muutaman päivän tai kuukauden juttu, vaan minua on alkanut ottaa pattiin koko tämä perhanan elämä ja avioliitto.
Jätä se sika - kommentti ei ole nyt se oikea kommentti jota tarvitsen. Mies kuitenkin tekee paljon kotona kotitöitä, on läsnä ja huolehtii sekä lasten että minun tarpeista. Minulla on itsellänikin varmaan joku ikäkriisi tai jotain ja osittain tympiintymistä tähän elämään, joka ei mennyt kuten olisin halunnut.
En oikein tiedä, mitä haen tällä aloituksella. Ehkä vain haluan purkaa jonnekin pahaa oloani tästä tilanteesta.