Kun rakkaus on loppu....

[erokas]

kannattaako lasten takia jatkaa? En tunne enää rakkautta, intohimoa tai edes minkäänlaista mieltymystä mieheeni. Ärsyttää ja ällöttää kylläkin. Seksielämä on meillä ollu täysin olematon joulukuusta lähtien ja ennen sitä niin varmaankin 1½ vuotta n. kerran kolmessa kuukaudessa.

Olen alkanut miettimään että kyllähän lapset huomaa jos ei ole vanhempien välillä kaikki ok.?
Ei me riidellä, mutta ei me kyllä puhutakaan. Muusta kuin lapsista.

Vai onko se niin että eletään yhdessä loppu-elämä, ja kumpikaa ei ole onnellinen? Jotenkin kuvittelin että eletään iloisesti jaa onnellisesti yhdessä, mutta.....

 

["hei"]

Ootteko käyneet pariterapiassa?
Jos siellä aukeis solmut ja oppisitte puhumaan?

 

["mä"]

Kuinka kauan olet tuntenut noin?
Itse ainakin olen huomannut että on kurjempiakin kausia suhteessa ja sit taas kaikki kohenee. En todellakaan lähtis eroamaan kovin pian,elämä ei aina ole sitä ruusuilla tanssimista ja suhteessa tulee kaikenlaisia tunteita. Niin myötä-kuin vastamäessä...

 

[Aatamin akka]

Jokainen on oman onnensa seppä. Mielestäni onnettomassa suhteessa ei tarvitse olla.

 

["vieras"]

Ota ERO,hommaa juristi, nylje se paskaläjä putipuhtaaksi ja evää siltä tapaamisoikeudet. Sen jälkeen otat uuden miehen josta voit sitten jatkaa täällä valittamista.

 

["ap"]

[QUOTE="vieras";23273561]Ota ERO,hommaa juristi, nylje se paskaläjä putipuhtaaksi ja evää siltä tapaamisoikeudet. Sen jälkeen otat uuden miehen josta voit sitten jatkaa täällä valittamista.[/QUOTE]

kiitos noista viisaista sanoista...miksi on pakko kommentoida jos ei oikeesti oo mitään fiksumpaa sanottavaa...?

 

["vierailija"]

Minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia miestäni kohtaan jo 6 vuotta! Kaikki alkoi siitä, kun mies eristäytyi minusta esikoisen odotusajan loppuvaiheessa. Se vaan sulkeutui itseensä ja alkoi istumaan tietokoneella kaiket illat. On ollut rajuja riitoja, minä olen uhkaillut erolla ja monesti ihan tosissani miettinyt eroamista. Mutta silti ollaan jatkettu yhdessä. Syynä ensisijaisesti se, että olen täysin taloudellisesti riippuvainen miehestäni ja haluan olla vielä kotiäiti pienten lasten kanssa. Kun mies elättää, niin olen sitten jäänyt. Miettinyt olen tosin sitäkin, että minkälaisen kuvan annamme lapsillemme avioliitosta. Kumpikaan ei ole onnellinen tässä parisuhteessa. Vain lapset ovat meidän yhdessä pitävä voima. Toistaiseksi tällä mennään... pariterapiaa tai jotain parisuhdekurssia olen miettinyt. En tiedä tulisiko siitä mitään, kun välillä olen toiveikkaampi parisuhteen pelastamisen suhteen, mutta välillä ällöttää koko mies niin paljon etten edes halua yrittää keskustella hänen kanssa eikä kiinnosta!
Tämä on vaikea asia!

 

["ap"]

[QUOTE="vierailija";23273658]Minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia miestäni kohtaan jo 6 vuotta! Kaikki alkoi siitä, kun mies eristäytyi minusta esikoisen odotusajan loppuvaiheessa. Se vaan sulkeutui itseensä ja alkoi istumaan tietokoneella kaiket illat. On ollut rajuja riitoja, minä olen uhkaillut erolla ja monesti ihan tosissani miettinyt eroamista. Mutta silti ollaan jatkettu yhdessä. Syynä ensisijaisesti se, että olen täysin taloudellisesti riippuvainen miehestäni ja haluan olla vielä kotiäiti pienten lasten kanssa. Kun mies elättää, niin olen sitten jäänyt. Miettinyt olen tosin sitäkin, että minkälaisen kuvan annamme lapsillemme avioliitosta. Kumpikaan ei ole onnellinen tässä parisuhteessa. Vain lapset ovat meidän yhdessä pitävä voima. Toistaiseksi tällä mennään... pariterapiaa tai jotain parisuhdekurssia olen miettinyt. En tiedä tulisiko siitä mitään, kun välillä olen toiveikkaampi parisuhteen pelastamisen suhteen, mutta välillä ällöttää koko mies niin paljon etten edes halua yrittää keskustella hänen kanssa eikä kiinnosta!
Tämä on vaikea asia! [/QUOTE]

iteltä on tuntunu tältä jo kohta pari vuotta, vähän kyllä on/off meiningillä, mutta... eniten just nyt mietityttää miten meidän suhde vaikuttaa lapsiin. olen myös harkinnu sitä että saatais olla erossa viikon verran, ja oikeasti miettiä mitä me molemmat halutaan. Näin en jaksa enää jatkaa...