Toggle sidebar

Kun suhde vaan hiipuu... Ero hyvissä väleissä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"vieras"

Vieras
Onko kellään kokemusta siitä, että on eronnut hyvissä väleissä (ex)-puolisostaan? Uskoisin, että meillä ero on vääjäämättä edessä, sillä liittomme on hiipunut hyvin valjuksi suhteeksi, mutta silti ystävyyttä ja kunnioitusta toista kohtaan on olemassa. Tämä olisi ihanteellinen avioliiton tila, jos meillä olisi jotain kiintymystä, tunnetta, (seksiä) jne., mutta tällä hetkellä olemme kuin kämppiksiä. Ollaan nuoria, joten emme halua tuhlata elämäämme sellaiseen liittoon, josta ovat tunteet loppuneet.

Onko hyvissä väleissä eroaminen raastavampaa, kun toista ei voi "vihata"? Kun erolle ei periaatteessa ole mitään syytä?
 
Kokemusta on. Päädyimme eroon mm. siitä syystä, että seksiä ei ollut ja olimme lähinnä kämppiksiä. Neljä vuotta erosta kulunut, välimatkaa tällä hetkellä useampi sata kilometriä, mutta edelleen soittelemme monta kertaa viikossa. Ero oli toisaalta helpompaa, toisaalta vaikeampaa. Helpompaa siinä mielessä, että tiesi ettei ero ollut sama kuin hyvästien jättäminen toiselle. Että se toinen on vielä osa elämää, eri tavalla kuin ennen, mutta kumminkin. Hyvinä on välit pysyneet.
 
Yli neljä vuotta yhdessä ja lähes sama aika asuttiin yhdessä. Suhde vain hiipui ja muuttui ystävyydeksi. Parempaa ystävää en voisi saada :) eron jälkeenkin asuttiin kämppiksinä. Nykyisin asutaan samassa taloyhtiössä ja ollaan yhteyksissä päivittäin. Välillä tapellaan kamalasti, kohta taas ollaan kuin paita ja peppu. Hän on kuin veljeni, jota nykyinenkin pitää osana perhettämme :)
 
[QUOTE="vieras";28127379]Onko kellään kokemusta siitä, että on eronnut hyvissä väleissä (ex)-puolisostaan? Uskoisin, että meillä ero on vääjäämättä edessä, sillä liittomme on hiipunut hyvin valjuksi suhteeksi, mutta silti ystävyyttä ja kunnioitusta toista kohtaan on olemassa. Tämä olisi ihanteellinen avioliiton tila, jos meillä olisi jotain kiintymystä, tunnetta, (seksiä) jne., mutta tällä hetkellä olemme kuin kämppiksiä. Ollaan nuoria, joten emme halua tuhlata elämäämme sellaiseen liittoon, josta ovat tunteet loppuneet.

Onko hyvissä väleissä eroaminen raastavampaa, kun toista ei voi "vihata"? Kun erolle ei periaatteessa ole mitään syytä?[/QUOTE]

Ennen kuin toteat, että mitään ei ole tehtävissä ja päätät erota, kannattaa hakeutua asiantuntijan puheille. Jos olet vuosikaudet elänyt vaikeassa tilanteessa, voi olla vaikeaa enää luottaa omaan arvostelukykyysi ja tietää, mikä on siedettävää ja mikä ei. Tässä on elämää ja parisuhteita nähneen, myötätuntoisen ihmisen apu tarpeen. Ota siis rohkeasti yhteyttä oman paikkakuntasi perheasiain neuvottelukeskukseen.

Kirkon perheneuvonta | Evl.fi - Suomen ev.lut. kirkko
 
[QUOTE="vieras";28127379] Uskoisin, että meillä ero on vääjäämättä edessä, sillä liittomme on hiipunut hyvin valjuksi suhteeksi, mutta silti ystävyyttä ja kunnioitusta toista kohtaan on olemassa.[/QUOTE]

Jos eroatte niin toivottavasti opit jotain. Parisuhde hiipuu aina jossain vaiheessa ellei siihen panosteta.
 
Tavallaan parempi olisikin erota ennen kuin asiat on liian pahasti pielessä ja ollaan taistelukuopissa. Se helpottaa eron jälkeistäkin elämään. MUTTA silti olen sitä mieltä, että jos ollaan hyvissä väleissä, niin miksi erota....kaikki suhteet varmaan muuttaa luonnettaan ajan mittaan. Intohimo tasoittuu ja kumppanuus korostuu. Puolison kanssa on hyvä olla, mut äiti kaipais intohimoa ja seksiä - onko se syy erota ja pitää lastenkin elämä sekaisin... Sulle käy luultavasti ihan samoin seuraavassa suhteessa ja siinähän sitten on kierre valmis.
 
Eikö tuollaista eroa jäisi katumaan? Kun pitemmissä parisuhteissa käsittääkseni tulee niitä erkaantumisen vaiheita ja sitten taas lähennytään, sellaista aaltoliikettä ja vanhuuden seesteisyys tekee siitä sitten yhteenhitsaantuneen parin, joka on omillaan yksin ja kaksin?
 
No enemmän tai vähemmän sovussa voi onnistua. Etenkin, jos lapsia ei ole, niin lienee helppoa. Ja silloin, jos molemmat ovat tilanteesta samaa mieltä!

Minä olen eronnut näin ja meillä yksi lapsi yhteishuoltajuudessa. Asumme lähekkäin ja voimme kyllä soitellakin, mutta pääasiassa tapaamme lapsen kodinvaihdon merkeissä ja keskustellaan käytännön asioista. Ollaan erittäin hyvissä ja asiallisissa väleissä, mutta ei ns. lämpimissä väleissä. Tämä johtuu ehkä vähän siitä, että ero oli enemmän minun kuin miehen päätös, ja siitä että minulla on jo "uusi" mukana kuvioissa. Kuitenkin viimeksi eilen juteltiin puolisen tuntia ns. yhteisistä asioista, eikä siinä ole mitään ongelmaa.

Me oltiin yhdessä 10 vuotta, mutta en silti usko, että eron jälkeen voitaisiin olla hirveän hyviä ystäviä. Kavereita kyllä varmasti, ennen pitkää. Ei kuitenkaan niin, että esim. käytäis yhdessä viihteellä... En usko. Mutta lapsen kohdalla toimitaan yhdessä: yhdessä käydään päivähoidon tapaamisissa, neuvoloissa joko yhdessä tai se kummalle paremmin sopii, yhdessä hoidetaan juhlapyhien järjestelyt ja sukuloimisten sumplimiset, molemmat ollaan läsnä synttäreillä ja järjestelyissä mukana jne. Sikäli siis ollaan edelleenkin oikein hyvissä väleissä.
 
Kyllä se välillä hiipuu. Ja taas sitten noustaan pintaan. Suhdehan elää. Meillä varmaan isoksi ratkaisevaksi tekijäksi nousi tapahtuma, jossa minut elvytettiin mieheni ollessa siinä mukana. Muista itsekin osan tapahtumia, kipua, huutoa, hätää, murjomista, liikuttelua jne...

Tuon jälkeen meistä kumpikaan ei ole pitänyt toista itsestäänselvänä. Tuon jälkeen molemmat on musitanut, että toisen voi menettää ihan yks kaks. Sitten on myöhäistä korjata mitään.

Luulen, että tuo pelasti meidän "tavallisen" suhteen. Nyt suhde on loistava, ollut jo 17 vuotta. Olemme kasvaneet yhdessä, hioneet toisiamme ja vaalimme suhdetta.

Teemme niitä asioita, joiden parissa tutustuimme. Niistä muistuu aina mieleen se tunne, joka silloin alussa oli ja se kantaa. tämmöinen tarina meillä.
 
Lisäyksenä vielä: en vielä tiedä, tulenko katumaan. Mutta ero on ollut mulle suuri helpotus. Me ei enää toimittu hyvin pariskuntana, me toimittiin vain ns. tiiminä lapsen takia. Ja jouduin huolehtimaan miehenkin asiat. Nyt mulla menee itsekseni tosi hyvin, vaikka lasta aina ikävöinkin... niin miestä en kaipaa yhtään.
 
Kuinka nuoria olette? Varmaa kannattaa erota, jos mitään "tunnetta ja kiintymystä" ei ole.
Ehditte sitten vielä molemmat löytää uuden puolison. Ei kannata tuhlata toisen eikä omaa aikaa.
Onhan siinä jo syitä erolla, vaikka sanot ettei erolle ole syytä?

Haluaisitko mielummin erota vihaisena??? En nyt ymmärrä ajatuksenjuoksuasi....

Sitäpaitsi jos ollaan nuoria, ja erotaan , ja huomataankin että rakkautta olikin vielä, ja ruoho ei ole vihreämpää aidan takana- aina voi palata yhteen.

Mikä sinua eroamisessa pelottaa? Eikö sinnittely huonossa suhteessa ole paljon huonompi asia?
 
On kausia ja kausia, jos hyvä, ihana ym. Kunnon mies. Niin yrittäkää vielä. Itsellä niin että, välillä hiillosta vuosikin katseltu. Mutta sitten syttynyt uudelleen .
 
Menimme vääristä syistä naimisiin, mutta ei siitä sen enempää. Meillä ei ole lapsia, joten erosta ei kukaan viaton tulisi kärsimään. Tiedostan kyllä, että parisuhteissa tulee väistämättäkin niitä hiljaisia, matalapaineen kyllästämiä kausia, mutta tämä ei ole sellaista. Meillä ei ole mitään yhteyttä tai mitään, mikä pitäisi meidät yhdessä. En osaa selittää, mitä tarkoitan. Tiivistettynä: vaikka on periaatteessa hyvä olla (ei esim. väkivallan uhkaa), tuntuu kuitenkin pahalta. Tämä ei ole sitä, mitä elämältämme/parisuhteelta haluamme. Olemme kaksi erillistä ja erilaista ihmistä saman katon alla.
 
[QUOTE="vieras";28130919]Kuinka nuoria olette? Haluaisitko mielummin erota vihaisena??? En nyt ymmärrä ajatuksenjuoksuasi.... Mikä sinua eroamisessa pelottaa? Eikö sinnittely huonossa suhteessa ole paljon huonompi asia?[/QUOTE]

Olemme parikymppisiä. En niinkään vihaisena, mutta tarkoitin sitä, että jos eroaa hyvissä väleissä ystävinä, tuleeko toista kaipaamaan eri tavalla kuin silloin, jos eroaa vaikkapa siksi, että on kyllästynyt siihen, kuinka huonosti toinen kohtelee? Eli kun on jokin "todellinen" syy, miksi toisesta pitäisi päästä eroon. Onko helpompaa erota, kun toista halveksii - tällöin ei kaipaisi häntä samalla tavalla kuin kumppania, jota kuitenkin arvostaa. Eroamisessa pelottaa lähinnä se, miten muut tuomitsevat meidät. Itsemme kannalta sinnittely on todella raastavaa.
 
[QUOTE="vieras";28131254]Menimme vääristä syistä naimisiin, mutta ei siitä sen enempää. Meillä ei ole lapsia, joten erosta ei kukaan viaton tulisi kärsimään. Tiedostan kyllä, että parisuhteissa tulee väistämättäkin niitä hiljaisia, matalapaineen kyllästämiä kausia, mutta tämä ei ole sellaista. Meillä ei ole mitään yhteyttä tai mitään, mikä pitäisi meidät yhdessä. En osaa selittää, mitä tarkoitan. Tiivistettynä: vaikka on periaatteessa hyvä olla (ei esim. väkivallan uhkaa), tuntuu kuitenkin pahalta. Tämä ei ole sitä, mitä elämältämme/parisuhteelta haluamme. Olemme kaksi erillistä ja erilaista ihmistä saman katon alla.[/QUOTE]

Eiköhän se sitten olis hyvä laittaa kattilat jakoon tässä vaiheessa! Ja ottaa opikseen - että ei mene uudelleen vääristä syistä naimisiin, ja että kun löytää sen oikean, pitää kiinni siitä, että liekkiä ei päästetä hiipumaan. Hyvässäkin suhteessa niin voi käydä, jollei yritystä riitä.
 
[QUOTE="vieras";28131254]Menimme vääristä syistä naimisiin, mutta ei siitä sen enempää. Meillä ei ole lapsia, joten erosta ei kukaan viaton tulisi kärsimään. Tiedostan kyllä, että parisuhteissa tulee väistämättäkin niitä hiljaisia, matalapaineen kyllästämiä kausia, mutta tämä ei ole sellaista. Meillä ei ole mitään yhteyttä tai mitään, mikä pitäisi meidät yhdessä. En osaa selittää, mitä tarkoitan. Tiivistettynä: vaikka on periaatteessa hyvä olla (ei esim. väkivallan uhkaa), tuntuu kuitenkin pahalta. Tämä ei ole sitä, mitä elämältämme/parisuhteelta haluamme. Olemme kaksi erillistä ja erilaista ihmistä saman katon alla.[/QUOTE]

Jos molemmat kerta olette samaa mieltä ettei teidän yhteiselämä ole sitä mitä kumpikaan haluaa niin mitä siinä on enää miettimistä?
 
[QUOTE="vieras";28131270]tarkoitin sitä, että jos eroaa hyvissä väleissä ystävinä, tuleeko toista kaipaamaan eri tavalla kuin silloin, jos eroaa vaikkapa siksi, että on kyllästynyt siihen, kuinka huonosti toinen kohtelee? [/QUOTE]

Ei, oikeastaan se on toisinpäin eli silloin kun mulla vielä riitti eksää kohtaan kiukkua ja "vihaa", niin silloin vielä välitin siitä jollain tavalla.

Sitten kun ne tunteet muuttui välinpitämättömyydeksi, ei tullut enää edes niitä suuria kiukun tunteita, niin siitä tiesi, että on aika erota. Eikä ole jäänyt kaipauksen/katumuksen tunteita.

Musta se, jos suhteessa, jossa on ollut seksiä, ei sitä enää ole, kertoo jo aika paljon. Oletko jutellut miehen kanssa tilanteesta, mitä mieltä hän on?
 
[QUOTE="hepskukkuu";28131314]Ei, oikeastaan se on toisinpäin eli silloin kun mulla vielä riitti eksää kohtaan kiukkua ja "vihaa", niin silloin vielä välitin siitä jollain tavalla.

Sitten kun ne tunteet muuttui välinpitämättömyydeksi, ei tullut enää edes niitä suuria kiukun tunteita, niin siitä tiesi, että on aika erota. Eikä ole jäänyt kaipauksen/katumuksen tunteita.

Musta se, jos suhteessa, jossa on ollut seksiä, ei sitä enää ole, kertoo jo aika paljon. Oletko jutellut miehen kanssa tilanteesta, mitä mieltä hän on?[/QUOTE]

Mies on myös eron kannalla. Hänellä ehkä suurempia tunteita mua kohtaan kuin mitä minulla häntä kohtaan, mutta myös mies tiedostaa, että meidän on parempi olla erillämme kuin yhdessä.

Tosiaan, seksiä ei enää ole ollenkaan. Kumpaakaan ei enää kiinnosta. Ja jos yritämme harrastaa seksiä, se tuntuu niin väkinäiseltä ja teennäiseltä, että lopetamme sen "noloina".
 
[QUOTE="vieras";28131270]Olemme parikymppisiä. En niinkään vihaisena, mutta tarkoitin sitä, että jos eroaa hyvissä väleissä ystävinä, tuleeko toista kaipaamaan eri tavalla kuin silloin, jos eroaa vaikkapa siksi, että on kyllästynyt siihen, kuinka huonosti toinen kohtelee? Eli kun on jokin "todellinen" syy, miksi toisesta pitäisi päästä eroon. Onko helpompaa erota, kun toista halveksii - tällöin ei kaipaisi häntä samalla tavalla kuin kumppania, jota kuitenkin arvostaa. Eroamisessa pelottaa lähinnä se, miten muut tuomitsevat meidät. Itsemme kannalta sinnittely on todella raastavaa.[/QUOTE]

Ihanko tosissasi mietit mitä muut ajattelevat erostanne?
Ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni, ja tee elämästäsi onnnellinen.
Jos mietit muiden ihmisten mielipiteitä ja teet elämäsi ratkaisut sen perusteella, olet täysin hakoteillä.
 
[QUOTE="vieras";28131356]Ihanko tosissasi mietit mitä muut ajattelevat erostanne?
Ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni, ja tee elämästäsi onnnellinen.
Jos mietit muiden ihmisten mielipiteitä ja teet elämäsi ratkaisut sen perusteella, olet täysin hakoteillä.[/QUOTE]

Kyllä. Tiedän, että suurin osa lähipiiristämme olisi pettyneitä. En haluaisi tuottaa pettymystä niille ihmisille, jotka tahtovat meille hyvää ja toivovat parastamme.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa