En tiedä mitä siinä teen väärin, vatsan vuoksi kieltämättä vaikea pitää lasta tukevasti omaa kehoa vasten ja päätä joudun tosissani varomaan kun niin monesti muksauttanut huulen halki, nenään tai päin näköä.
Lapsi kyllä reagoi siihen kun itken, harvemmin tarvitsee edes esittää ikävä kyllä. Tänään oli sitten se kaiken huippu kun lapsi oli se joka tuli silittelemään äitiä jalasta ja halaamaan. Vaikka hänen täytyy pyytää anteeksi, ei sen kuitenkaan pitäisi mennä niin että hän on se joka lohduttaa äitiä.
Tiedän että tässä ollaan menty jo vikaan, mutta en haluaisi parkkeerata kokonaan sinne metsän keskelle vaan korjata tilannetta.
Täytyneen kokeilla tuota huoneesta poistumista seuraavaksi. Tätä iltaa lukuunottamatta itsekin käyn nukkumaan samaan aikaan kuin lapsi kun aamuisin aikainen herätys, joten siksi yleensä joku on paikalla kun lapsi käy unille kun on tottunut siihen ettei ole yksin, minulla on niin harvassa kerrat kun käyn eri aikaan vuoteeseen, mutta kaipa tuo voisi yksinkin nukahtaa jos siitä on mitään hyötyä.
