R
romuttunut
Vieras
Mä oon alle 1-vuotiaan lapsen äiti ja kaiketi erittäinki masentunut. Oon ollut ennenki, mutta loppuraskaudesta paranin lääkkeillä ja sitä edeltävällä terapialla, tai no ainakin olo helpottui. Lopetin sitten lääkkeet omavaltaisesti muutaman kuukauden päästä synnytyksestä, koska ajattelin että en niitä enää tarvi. Ja tiedän kyllä että niin ei saisi tehdä, mutta mulle oli kesällä terapeuttini sanonut ajankohdan milloin voin jättää lääkkeet, ja näihin aikoihin ne jätin, mutta en konsultoinut silloista lääkäriäni mitenkään asiasta.
Meni kuukausia ja olo alko pikkuhiljaa taas valumaan alaspäin. Olin vain lapseni kanssa kotona, mikään ei huvittanut. En jaksanut lähteä mihinkään kun se vaati niin paljon ponnisteluita. Tiesin että pitäisi hakea taas apua, mutta en saanut voimia siihen ja toisaalta tiedän sen tilanteen että apua ei saa kuin lääkkeellisesti, suurinpiirtein. Pitää olla melkein itsemurhan tehnyt ennen kuin oikeaa terapiaa saa. Ja mun kästiykset sotii sitä asiaa niin vastaan, että hoidetaan masennusta pelkillä lääkkeillä
Ja siitä psyk.th:n keskusteluavusta mulle ei kyllä ole mitään apua.. Siinä vain päivitellään ja kauhistellaan asioita. Ei siinä käydä läpi yhdessä niitä asioita niin kuin käsitykseni mukaan terapiassa. Siinä vain helpotetaan ehkä hiukan sitä tämänhetkistä tilannetta, mutta ei mennä pintaa syvemmälle.
Nyt mä oon painunut taas niin pohjalle, että lapsen ollessa haastavimmillaan, mun tekisi mieli työntää rätti sen kurkkuun. Tai kohdella kovakouraisesti. Järkyttävää, tiedän Mutta näin tunnen. Mulla ei ole yhtään pinnaa, räjähdän joka asiasta. Mä oon niin poikki ja väsynyt ja en jaksa yhtään mitään. Mua pelottaa että milloin se napsahdus tulee ja tapan sekä lapseni että itseni Ihan oikeasti. Mun mies ei ota tätä asiaa vakavissaan vaikka olen sanonut sille, että ottaa lapsen ja lähtee, koska mä en enää pysty hallitsemaan itteeni. Se sanoo vaan että et sä lastas pystyis tappamaan. Mua pelottaa ihan helkutisti että mä ainakin vahingoitan lasta, jollen tapa.
Mä oon aggressiivinen ja omaan traumatisoivan ja väkivaltaisen lapsuudentaustan. En osaa hallita vihaani.
Tässä muutama viikko siten muutettiin uudelle paikkakunnalle ja työtkin alkaisivat kohta. Lapsi menee hoitoon ja minä töihin. Nyt olen ajatellut että mun on pakko hakea apua ja alkaa mahdollisesti syömään niitä lääkkeitä, jos vain saisin myös terapiaa avuksi. Mutta ongelmaksi kai muodostuu se, että missä välissä mä ehdin käydä terapiassa kun olen päivät töissä ja illat kahdestaan tenavan kanssa???? Mies on lähes joka viikko pois, osaksi viikonloppujakin. Onko kunnan tarjoamia mt-palveluita saatavilla muulloin kuin virka-aikaan? Ja jos on, en tiedä mitä lapselle teen sillä aikaa.. hoidossa sitä tuskin saa pitää enemmän kuin työajan. Yksityisiin palveluihin ei ole vara... Ja tää uus paikkakunta on ihan uppo-outo meille, ei tunneta ristin sielua täältä. Ja sukulaisiinkin on monien satojen kilometrien matkat.
Ja töitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa, on juuri sitä työtä mitä haluan tehdä!
Meni kuukausia ja olo alko pikkuhiljaa taas valumaan alaspäin. Olin vain lapseni kanssa kotona, mikään ei huvittanut. En jaksanut lähteä mihinkään kun se vaati niin paljon ponnisteluita. Tiesin että pitäisi hakea taas apua, mutta en saanut voimia siihen ja toisaalta tiedän sen tilanteen että apua ei saa kuin lääkkeellisesti, suurinpiirtein. Pitää olla melkein itsemurhan tehnyt ennen kuin oikeaa terapiaa saa. Ja mun kästiykset sotii sitä asiaa niin vastaan, että hoidetaan masennusta pelkillä lääkkeillä
Ja siitä psyk.th:n keskusteluavusta mulle ei kyllä ole mitään apua.. Siinä vain päivitellään ja kauhistellaan asioita. Ei siinä käydä läpi yhdessä niitä asioita niin kuin käsitykseni mukaan terapiassa. Siinä vain helpotetaan ehkä hiukan sitä tämänhetkistä tilannetta, mutta ei mennä pintaa syvemmälle.Nyt mä oon painunut taas niin pohjalle, että lapsen ollessa haastavimmillaan, mun tekisi mieli työntää rätti sen kurkkuun. Tai kohdella kovakouraisesti. Järkyttävää, tiedän
Mutta näin tunnen. Mulla ei ole yhtään pinnaa, räjähdän joka asiasta. Mä oon niin poikki ja väsynyt ja en jaksa yhtään mitään. Mua pelottaa että milloin se napsahdus tulee ja tapan sekä lapseni että itseni Ihan oikeasti. Mun mies ei ota tätä asiaa vakavissaan vaikka olen sanonut sille, että ottaa lapsen ja lähtee, koska mä en enää pysty hallitsemaan itteeni. Se sanoo vaan että et sä lastas pystyis tappamaan. Mua pelottaa ihan helkutisti että mä ainakin vahingoitan lasta, jollen tapa. Mä oon aggressiivinen ja omaan traumatisoivan ja väkivaltaisen lapsuudentaustan. En osaa hallita vihaani.
Tässä muutama viikko siten muutettiin uudelle paikkakunnalle ja työtkin alkaisivat kohta. Lapsi menee hoitoon ja minä töihin. Nyt olen ajatellut että mun on pakko hakea apua ja alkaa mahdollisesti syömään niitä lääkkeitä, jos vain saisin myös terapiaa avuksi. Mutta ongelmaksi kai muodostuu se, että missä välissä mä ehdin käydä terapiassa kun olen päivät töissä ja illat kahdestaan tenavan kanssa???? Mies on lähes joka viikko pois, osaksi viikonloppujakin. Onko kunnan tarjoamia mt-palveluita saatavilla muulloin kuin virka-aikaan? Ja jos on, en tiedä mitä lapselle teen sillä aikaa.. hoidossa sitä tuskin saa pitää enemmän kuin työajan. Yksityisiin palveluihin ei ole vara... Ja tää uus paikkakunta on ihan uppo-outo meille, ei tunneta ristin sielua täältä. Ja sukulaisiinkin on monien satojen kilometrien matkat.
Ja töitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa, on juuri sitä työtä mitä haluan tehdä!
Oli kurjaa kun ihmiset eivät osanneet auttaa. Onneksi luonto hoitaa itsensä. Menneiden aikojen keinot. Silloin kaikki ihmisen toimet olivat fyysisiä.