Kun toisen lapsen saaminen kaduttaa...

[ap]

Nostellaas vielä.

Osa taitaa kokea nämä tunteet kuitenkin aika pitkäaikaisest. Tai siis, ettei ne tunteet menekään ihan hetkessä ohi vaan jää pidemmäksi aikaa tietty katumus ja ikävä mieli On tosi kurja kuulla, että niin on. Mutta toisaalta hyvä kuulla. Ehkä voi jotenkin pyrkiä tietoisesti nyt siihen, että pääsisi yli tästä tunteesta.

Minusta tuntuu myös, ettei meille enää lapsia enempää tule. Tai siis se oli jo ennen tätä raskauttakin tavallaan mietitty, että kaksi on meille hyvä määrä. Mutta surettaa, jos toisen lapsen hankkiminen tuntuukin pidemmän aikaa virheeltä

 

[tulikellukka]

Kuin olisi minun kirjoittama 6 vuotta sitten,kun kakkonen syntyi.Joskus karjaisinkin vauvalle"pilasit elämäni" Mutta onkin ollut vaikea lapsi koko elämän,eli ei ollut ns.helppo vauva....välillä syytän itseäni nykyisestä pojan käytöksestä.Mut tuo vauva-aika tuntemus menee ohi (tosin mulla tuli masennus,ja tarvitsin lääkkeet)Tsemppiä,ja saat laittaa yv:tä jos haluat...

 

[Äiti]

Näitä kun lukee, niin varmistuu päätös olla tekemättä toista lasta. En ole koskaan halunnutkaan kuin yhden lapsen ja se taitaa olla ihan hyvä päätös. Mulla varmaan olis ihan samanlaisia fiiliksiä, jos kakkonen tulisi.

 

[Gluteus maximus]

siksi teimmekin toisen heti perään. Ei ehtinyt murehtia/ katua yhtään mitään kun oli kaksi vauvaa hoidettavana.

 

[kielletty]

siksi teimmekin toisen heti perään. Ei ehtinyt murehtia yhtään mitään kun oli kaksi vauvaa hoidettavana.

Olen tainnut kysyä tätä ennenkin, mutta miten muuten pärjäsitte, jos saa kysyä? =)

 

[Gluteus maximus]

siksi teimmekin toisen heti perään. Ei ehtinyt murehtia yhtään mitään kun oli kaksi vauvaa hoidettavana.

Olen tainnut kysyä tätä ennenkin, mutta miten muuten pärjäsitte, jos saa kysyä? =)

ihan hyvin. Esikoinen nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 2,5v ja kuopuksella oli koliikki. En muista kuopuksen ensimmäisestä vuodesta suunnilleen mitään nyt jo naurattaa, silloin ei. Nyt kun noita seuraa niin ovat vallan ihania, kun kulkevat peräkkäin joka paikkaan ja huolehtivat toisistaan. Tosin kummallakin kauhea uhmaikä nyt.

 

[v]

samoja ajatuksia itsellä, tosin toisen ja kolmannen lapsen kanssa. Ekan ja tokan lapsen välillä iso ikäero ja monen vuoden yrityksen jälkeen vauva tuli, olin onnellinen. kolmas raskaus alkoi heti kun yritys alkoi (varauduttiin taas vuosien yrittämiseen) ja toinen lapsi oli vielä tosi pieni. Itkin raskausaikana ja halasin lasta ja tunsin syyllisyyttä siitä, että kuinka pienenä raukan pitää tulla isoksi veljeksi. Vauva syntyi ja kamala koliikki oli 4 kk. Mietin miljoona kertaa, miksi olin niin itsekäs, että halusin tämän kolmannen lapsen . Nyt tuo vauva on 1,5-v ja ihana rakas ja isoveljen kaveri. ei tätä vaihtaisi pois, vaikka kovia nuo on tappelemaan keskenään .

 

[kielletty]

siksi teimmekin toisen heti perään. Ei ehtinyt murehtia yhtään mitään kun oli kaksi vauvaa hoidettavana.

Olen tainnut kysyä tätä ennenkin, mutta miten muuten pärjäsitte, jos saa kysyä? =)

ihan hyvin. Esikoinen nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 2,5v ja kuopuksella oli koliikki. En muista kuopuksen ensimmäisestä vuodesta suunnilleen mitään nyt jo naurattaa, silloin ei. Nyt kun noita seuraa niin ovat vallan ihania, kun kulkevat peräkkäin joka paikkaan ja huolehtivat toisistaan. Tosin kummallakin kauhea uhmaikä nyt.

No tuo se oli helpottavaa kuulla! Miulla on kauhea pelko takaraivossa, kun tuo esikoinen on niin kiltti ja helppo etten ikinä ole moisesta kuullutkaan... pelottaa että seuraava on ihan "hirveä" riivinrauta joka kiusaa tuon äidin kultapojun pilalle, noin niinkuin kärjistettynä sanoen Pelottaa myös että esikoinen ei saa ansaitsemaansa huomiota enää tarpeeksi. Esikoinen siis nyt 8kk ja seuraava tänään rv 15+0.

Kaipa kaikki lopulta kääntyy parhain päin, tätä huolehtimistahan tämä koko ajan on, näköjään...!

 

[Gluteus maximus]

siksi teimmekin toisen heti perään. Ei ehtinyt murehtia yhtään mitään kun oli kaksi vauvaa hoidettavana.

Olen tainnut kysyä tätä ennenkin, mutta miten muuten pärjäsitte, jos saa kysyä? =)

ihan hyvin. Esikoinen nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 2,5v ja kuopuksella oli koliikki. En muista kuopuksen ensimmäisestä vuodesta suunnilleen mitään nyt jo naurattaa, silloin ei. Nyt kun noita seuraa niin ovat vallan ihania, kun kulkevat peräkkäin joka paikkaan ja huolehtivat toisistaan. Tosin kummallakin kauhea uhmaikä nyt.

No tuo se oli helpottavaa kuulla! Miulla on kauhea pelko takaraivossa, kun tuo esikoinen on niin kiltti ja helppo etten ikinä ole moisesta kuullutkaan... pelottaa että seuraava on ihan "hirveä" riivinrauta joka kiusaa tuon äidin kultapojun pilalle, noin niinkuin kärjistettynä sanoen Pelottaa myös että esikoinen ei saa ansaitsemaansa huomiota enää tarpeeksi. Esikoinen siis nyt 8kk ja seuraava tänään rv 15+0.

Kaipa kaikki lopulta kääntyy parhain päin, tätä huolehtimistahan tämä koko ajan on, näköjään...!

jos teillä on helppo esikoinen niin ei mitään hätää =) Ja sisarusnahistelu kuuluu asiaan. Meillä esikoinen otti vauvan todella hyvin vastaan. Ei mitään mustasukkaisuutta, kun oli vielä niin pieni ja otin mukaan vauvan hoitoon, imetykseen ja ihan kaikkeen. Ikinä ei tehnyt vauvalle mitään pahaa vaan suukotteli ja hali siskoa :heart: Sisko on nytkin ihan veljen lumoissa, eivätkä edelleenkään kovin paljon tappele (jotain pientä kiusaa tekevät, mutta todella harvoin ) Päiväkodissakin sanoivat, että harvinaisen kauniisti leikkiviä sisaruksia kun eivät koskaan nahistele. =) Hyvin kaikki menee, ihan varmasti. =)

 

[kielletty]

siksi teimmekin toisen heti perään. Ei ehtinyt murehtia yhtään mitään kun oli kaksi vauvaa hoidettavana.

Olen tainnut kysyä tätä ennenkin, mutta miten muuten pärjäsitte, jos saa kysyä? =)

ihan hyvin. Esikoinen nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 2,5v ja kuopuksella oli koliikki. En muista kuopuksen ensimmäisestä vuodesta suunnilleen mitään nyt jo naurattaa, silloin ei. Nyt kun noita seuraa niin ovat vallan ihania, kun kulkevat peräkkäin joka paikkaan ja huolehtivat toisistaan. Tosin kummallakin kauhea uhmaikä nyt.

No tuo se oli helpottavaa kuulla! Miulla on kauhea pelko takaraivossa, kun tuo esikoinen on niin kiltti ja helppo etten ikinä ole moisesta kuullutkaan... pelottaa että seuraava on ihan "hirveä" riivinrauta joka kiusaa tuon äidin kultapojun pilalle, noin niinkuin kärjistettynä sanoen Pelottaa myös että esikoinen ei saa ansaitsemaansa huomiota enää tarpeeksi. Esikoinen siis nyt 8kk ja seuraava tänään rv 15+0.

Kaipa kaikki lopulta kääntyy parhain päin, tätä huolehtimistahan tämä koko ajan on, näköjään...!

jos teillä on helppo esikoinen niin ei mitään hätää =) Ja sisarusnahistelu kuuluu asiaan. Meillä esikoinen otti vauvan todella hyvin vastaan. Ei mitään mustasukkaisuutta, kun oli vielä niin pieni ja otin mukaan vauvan hoitoon, imetykseen ja ihan kaikkeen. Ikinä ei tehnyt vauvalle mitään pahaa vaan suukotteli ja hali siskoa :heart: Sisko on nytkin ihan veljen lumoissa, eivätkä edelleenkään kovin paljon tappele (jotain pientä kiusaa tekevät, mutta todella harvoin ) Päiväkodissakin sanoivat, että harvinaisen kauniisti leikkiviä sisaruksia kun eivät koskaan nahistele. =) Hyvin kaikki menee, ihan varmasti. =)

Kiitos, kyllä minäkin toisaalta tuon esikoisen ihanan luonteen puolesta ainakin jaksan uskoa että kaikki menee hyvin. On liiankin joustava ja sopeutuvainen toisinaan, vauvaksi. Tietysti jos horoskooppeihin on uskomista niin kaksoset merkkinä varmaan selittänee sitä...

Tuo äskeinenkin avautuminen oli aika rumasti sanottu, tässä on vaan kaikenlaista nyt ja kaiken masennuksen ja muun alta olen vasta oikeastaan nyt alkanut nauttia esikoisesta ja siitä, miten ihana hän onkaan. Siksi minussa elää väkisinkin se pelko että seuraavan kanssa menee yhtä kauan, tulee masennusta tai mitä nyt raskaana olevan naisen mielessä voikaan liikkua. Turha sitä on kuitenkaan vielä niin hirveästi pohtia, kun eihän toinen synnykkään kuin vasta elokuun alussa, ja tässä voi vielä tapahtuakin vaikka mitä...

 

[Gluteus maximus]

siksi teimmekin toisen heti perään. Ei ehtinyt murehtia yhtään mitään kun oli kaksi vauvaa hoidettavana.

Olen tainnut kysyä tätä ennenkin, mutta miten muuten pärjäsitte, jos saa kysyä? =)

ihan hyvin. Esikoinen nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 2,5v ja kuopuksella oli koliikki. En muista kuopuksen ensimmäisestä vuodesta suunnilleen mitään nyt jo naurattaa, silloin ei. Nyt kun noita seuraa niin ovat vallan ihania, kun kulkevat peräkkäin joka paikkaan ja huolehtivat toisistaan. Tosin kummallakin kauhea uhmaikä nyt.

No tuo se oli helpottavaa kuulla! Miulla on kauhea pelko takaraivossa, kun tuo esikoinen on niin kiltti ja helppo etten ikinä ole moisesta kuullutkaan... pelottaa että seuraava on ihan "hirveä" riivinrauta joka kiusaa tuon äidin kultapojun pilalle, noin niinkuin kärjistettynä sanoen Pelottaa myös että esikoinen ei saa ansaitsemaansa huomiota enää tarpeeksi. Esikoinen siis nyt 8kk ja seuraava tänään rv 15+0.

Kaipa kaikki lopulta kääntyy parhain päin, tätä huolehtimistahan tämä koko ajan on, näköjään...!

jos teillä on helppo esikoinen niin ei mitään hätää =) Ja sisarusnahistelu kuuluu asiaan. Meillä esikoinen otti vauvan todella hyvin vastaan. Ei mitään mustasukkaisuutta, kun oli vielä niin pieni ja otin mukaan vauvan hoitoon, imetykseen ja ihan kaikkeen. Ikinä ei tehnyt vauvalle mitään pahaa vaan suukotteli ja hali siskoa :heart: Sisko on nytkin ihan veljen lumoissa, eivätkä edelleenkään kovin paljon tappele (jotain pientä kiusaa tekevät, mutta todella harvoin ) Päiväkodissakin sanoivat, että harvinaisen kauniisti leikkiviä sisaruksia kun eivät koskaan nahistele. =) Hyvin kaikki menee, ihan varmasti. =)

Kiitos, kyllä minäkin toisaalta tuon esikoisen ihanan luonteen puolesta ainakin jaksan uskoa että kaikki menee hyvin. On liiankin joustava ja sopeutuvainen toisinaan, vauvaksi. Tietysti jos horoskooppeihin on uskomista niin kaksoset merkkinä varmaan selittänee sitä...

Tuo äskeinenkin avautuminen oli aika rumasti sanottu, tässä on vaan kaikenlaista nyt ja kaiken masennuksen ja muun alta olen vasta oikeastaan nyt alkanut nauttia esikoisesta ja siitä, miten ihana hän onkaan. Siksi minussa elää väkisinkin se pelko että seuraavan kanssa menee yhtä kauan, tulee masennusta tai mitä nyt raskaana olevan naisen mielessä voikaan liikkua. Turha sitä on kuitenkaan vielä niin hirveästi pohtia, kun eihän toinen synnykkään kuin vasta elokuun alussa, ja tässä voi vielä tapahtuakin vaikka mitä...

Meidän kuopus on elokuussa syntynyt ja erittäin räiskyvä luonne neidillä. Leijona kun on =)

 

[kielletty]

Meidän kuopus on elokuussa syntynyt ja erittäin räiskyvä luonne neidillä. Leijona kun on

No hartaana horoskooppiuskovaisena olenkin kai niin riekaleina kun tiedän että jos vaan kaikki menee putkeen niin meidänkin kuopus on leijona Ja vaikka kuinka ihania ovatkin, niin voi hyvät hyssykät sentään! Veljentyttö on leijona ja kolmevuotiaan viimeisin tempaus oli laittaa kissanpoika pyykinpesukoneeseen, josta sitten löytyi hyvinkin jäykkänä... eikä mitään, kyllähän tuotakin harmitti tapaus, kun eihän hän tahallaan, mutta nyt kiusaa herkkää isoveikkaansa asialla, josta toinen ei edes kestä kuulla, tyylillä "mieee tapoin tiun kiiittan, kitta pyöni ynpynää!" Ihan hirveetä

 

[tuttu tunne]

Hei mulla oli ihan samoja tunteita, vauva oli vielä koliikkivauva ja olin ihan poikki ja ajattelin että ikäero on liian pieni. Mutta vauvan vähän kasvaessa, joskus 5kk ikäisestä lähtien elämä on mennyt hyvin.

 

[katja]

Kuulostaa niin tutulta... Meillä lapsilla ikäeroa alla kaksi vuotta ja nuorempi täydellinen yllätysvauva. Alku oli raskasta ja tunsin paljolti kuten sinä; surin esikoisen menetettyä "lapsuutta" jne. Kaduin jopa, etten tehnyt aborttia yms. Ja tänään, kolme vuotta myöhemmin nautin molemmista lapsistani ja elämästäni enemmän kuin olisin voinut aavistaakaan. Lapset ovat tositensa parhaita kavereita, leikkivät aamusta iltaan ja tuo kuopus aivan valloittava ja valoisa luonne. (Ainoa mikä enää harmittaa on ne omat ajatukset tuolloin raskaus- ja pikkuvauva-aikana...) Tsemppiä, kyllä se siitä, kohta jo lapset leikkivät yhdessä ja te kaikki nautitte täysipainoisesta perhe-elämästä!

 

[ap]

Kuulostaa niin tutulta... Meillä lapsilla ikäeroa alla kaksi vuotta ja nuorempi täydellinen yllätysvauva. Alku oli raskasta ja tunsin paljolti kuten sinä; surin esikoisen menetettyä "lapsuutta" jne. Kaduin jopa, etten tehnyt aborttia yms. Ja tänään, kolme vuotta myöhemmin nautin molemmista lapsistani ja elämästäni enemmän kuin olisin voinut aavistaakaan. Lapset ovat tositensa parhaita kavereita, leikkivät aamusta iltaan ja tuo kuopus aivan valloittava ja valoisa luonne. (Ainoa mikä enää harmittaa on ne omat ajatukset tuolloin raskaus- ja pikkuvauva-aikana...) Tsemppiä, kyllä se siitä, kohta jo lapset leikkivät yhdessä ja te kaikki nautitte täysipainoisesta perhe-elämästä!

Kiitos kannustuksesta myös sinulle Toivon tätä todella.

 

[meillä]

lapsilla ikäeroa 1v4kk, ainoat jotka suri esikoisen menetettyä nuoruutta oli muutamat sukulaiset. itse en kokenut asiaa niin, että esikoinen mihinkään muuttuisi tai yhtäkkiä kasvaisi, kun vauva syntyy. aluksi tietysti vauvan hoito oli enemmän minun vastuullani imetyksen vuoksi, mutta nopeasti tilanne sitten tasaantui. tsemppiä vain vauva-arkeen, ja yritä jättää tuo murehtiminen vähemmälle ja nauttia molemmista lapsistasi!

 

[Harvoin vieraileva]

Voi kun kuulostaa niin tutulta. Halusimme kaksi lasta ja lapsille tuli ikäeroa 1,8 v, itse halusin että ne kaksi lasta saavat tulla suht pienellä ikäerolla (jos ovat tullakseen) ja sitten se on tehty. Kuopuksen synnyttyä hormonit olivat aivan sekaisin ja ilman äitini apua olisin varmaan pöpilässä. Huusin välillä molemmille lapsukaisille... Ihan kamalaa aikaa... Sairastuin vielä kaiken hyväksi loppuelämäkseni hormonimyrskyn takia. Kuopus nukkui alusta lähtien yönsä hyvin ja siitä huolimatta olin hyvin väsynyt ja rasittunut. Kaikki tuntui vain menevän päin h...vettiä, en nauttinut mistään.

Nyt kuopus täyttää 2v, ja osaavat jo leikkiä keskenään, nahistellakin. Mutta nyt voin sanoa että kamalasta alusta huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois! Ap:lle: nuo tuntemukset ovat ihan normaaleja ja hälvenevät ajan myötä pois, älä murehdi! Voimia sinulle ja sopikaa hoitovuorot lasten kanssa, jotta esikoinenkin saa sinun aikaa. Ja kun miehesi isyysloma loppuu, pyydä joltain muulta apua.

 

[kolmen äiti]

Ihan normaaleja tuntemuksia. Mulla oli ihan samanlaisia fiiliksiä toisen ja kolmannen raskauden kohdalla. Tosin mä mietin omaa jaksamista enemmän (henkistä ja fyysistä) ja sitä että miten ihmeessä me tullaan selviämään
Jokainen lapsi löytää paikkansa ja ihania ovat kaikki omalla tavallaan. Näin jälkikäteen naurattaa nuo ajatukset Meillä lapset ovat jo 9v, 8v ja 3v 10kk. Mä luulen että hormonit vaikuttaa jonkun verran, on luonnollista että kaikki uusi jännittää..

 

[Terveisiä maalta]

Jos ajatus useammasta kuin yhdestä lapsesta ahdistaa, niin ajatelkaa asiaa niin, että tarjotatte lapselle mahdollisuuden ainutlaatuiseen läheisyys- ja kiintymyssuhteeseen, siihen sisarukseen. Itse oon menettänyt molemmat vanhemmat jo lapsena ja vaikka välittäviä ihmisiä (niin suvun kun ns. "viran puolestakin" ) on ollut, sisarusten tarjoamaa läheisyyttä ja turvaa ei olisi voinut muiden kuvitella edes pystyvän tarjoamaan.

 

[up]

up

 

[terapiaa]

Ihana ketju! Samoja ajatuksia on ollut myös täälä. Mutta elämä helpottaa kyllä ja esikoiselle voi olla hyväksikin, ettei hän saa aina kaikkea huomiota.

 

[ap jatkaa]

Piti tulla kertomaan eilisestä. Mainitsin hieman näistä tunteista terkkarille kun kävi kotikäynnillä ja kysyi, miltä on minusta tuntunut tämä alku. Esikoinen oli isänsä kanssa pulkkamäessä niin pystyin puhumaa ääneen aiheesta. Jotenkin tuli aivan lamaantunut olo, kun terkka sanoi, että "niin, onhan se aina esikoiselle tietynlainen kuolema kun joutuu luopumaan esikoisen asemasta" Siis niinhän se on, ja sitähän tässä on itekin surrut mutta jotenkin tuo sanavalinta ja asian kuuleminen ulkopuolisen suusta jätti mulle ihan kauheen kuristavan tunteen kurkkuun koko illaksi. On tää kyllä nyt niin vaikee vaihe koko perheelle... toivottavasti tää tästä pian helpottaisi...

 

[kohtalotoveri]

Olipas aika "raju" kommentti siltä terkalta...varsinkin kun olet tilittänyt hälle tuntojasi, niin tuskin tuollainen kommentti mieltä kohentaa. :/ Eipä sen tarkoitus varmaankaan ollut sun tuskaa lisätä...olis vähän voinut miettiä. Kovasti voimia ja iloisempaa mieltä!!

Mä olen kohta samassa tilanteessa. Laskettu aika häämöttää vihdoin ja viimein. Koko raskausaika on ollut yhtä tunteiden kapinaa. Plussatestin tehtyäni alkoi jo ekat vollotukset että mitä onn mennyt tekemään ja sitä kamppailua on sitten käyty. :/ Kamalinta on se et mä mulla on kauheen tunteeton olo tota masuasukkia kohtaan ja se pelottaa. Toivon tietenkin et tunteet muuttuu kun saan nyytin syliini.

Oon miettinyt että oltaisko tehty toisin jos olisin nähnyt millainen esikoinen on nyt. Nyt kun on vasta toinen kunnolla "puhjennut kukkaan" ja meille tulee toinen sekottamaan tätä onnea. Meillä on tulossa pieni ikäero, joten se lisää tätä mun henkistä tuskaani...mutta eiköhän tämä tästä, itse kullakin. Luotetaan siihen.

 

[vieras]

mustakin on tuntunut aivan samalta, enkä oikein aluksi pystynyt nauttimaan edes vauvasta kun olin niin huolissani siitä miten esikoinen reagoi. Aluksi oikeasti halasin ja suukotin vauvaa esikolta salassa. Mutta se meni kyllä ohi aivan täysin, en oikein muista milloin. Nyt vauva on 6kk ja esikko 3v ja hellin ja rakastan molempia ihania lapsiani yhtä paljon.
Ja onhan se tottakai esikolle kova paikka, mutta musta tuntuu että koko ajan helpottaa, ja maailman ihaninta on nähdä kun esikoinen naurattaa kuopusta ja kuinka kuopus ihaillen katselee isosiskoaan.

 

[ikäero1v5kk]

Sairaalasta kotiutumisen iltana laitoin esikoisen nukkumaan, ja en osannutkaan! Pienestä tytöstä oli tullut muutamassa päivässä kauhean iso. Itkin katkerasti tuolloin. Tuntui niin väärältä pientä lasta kohtaan, että nyt en voinutkaan antaa hänelle enää täyttä huomiotani. Tuosta on kohta vuosi ja iloiset kaverukset lapsista on tullut ja isosisko haluaa sylitellä pikkuveljeään. Edelleen silti välillä tuntuu vaikealta, kun ei voi aina olla molempien tarpeisiin heti vastaamassa vaan joutuu priorisoimaan, yleensä valitettavasti pienemmän isomman edelle. Mutta pidä huoli, että tulee myös niitä hetkiä, jolloin isompi menee pienemmän edelle tarpeissaan. Vaikka alussa tuntuu, että isompi on menettänyt asemassaan jotain tärkeää, on hän kuitenkin saanut tilalle vielä jotain tärkeämpää, sisaruksen!