Kun yksi kolmesta lapsesta on pullukka, mikä avuksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huolissaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huolissaan

Vieras
Meillä on 3 lasta, yksi heistä on aika jytykkä (kohta 6v). Neuvolan th ei viime vuonna ottanut asiaan kantaa juuri millään lailla, mutta minusta lapsen pitäisi olla hieman hoikempi. Mutta kuinka se onnistuu?

Lapsi syö samaa ruokaa kuin me muut, ehkä paremmalla ruokahalulla tosin, muttei ylensyö. Ruoka on aivan tavallista kotiruokaa ja päivisin syö päiväkodissa. Harvoin käymme Mäkkärissä ja karkkipäivä on kerran viikossa. Lapsi liikkuu paljon, hyppii trampoliinilla, juoksee paikasta toiseen, pyöräilee jne. Ei oikeastaan koskaan ole paikoillaan.

Mitä voisin tehdä jotta lapsi hoikistuisi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
et voi olla tosissas! Sanot noin omasta lapsestas. Jokainen on sellainen kun on.

No miksen saisi olla huolissani? Lapsi on selvästi pulleampi kuin toiset samanikäiset. Käyttää jopa samankokoisia alushousuja kuin isoveljensä, koska pienemmät ei mahdu!
 
Ihmiset on eri kokoisia. Jos lihavuus ei haittaa normaalia liikkumista ja elämistä niin älä ihmeessä rupea siihen liikoja kiinnittämään huomiota. Siitä vasta huolia tuleekin, myös lapselle.

Sitten teini-iässä varmaan laihtuu :)
 
no kuule jos vaikka rajoitat ruokamäärää?? eikös sillä, että sanot, että sori pekka, me muut syödään tätä nyt lisää, mut sä et saa, olis toivottu vaikutus?

hei haloo, oikeesti, se on pieni lapsi...
 
Ihan omituisia kommentteja joillain täällä :o Lihavuus ei ole tervettä, ja nyt jos koska siihen on aika puuttua, eikä katsoa vierestä josko se sitten kymmenen vuoden päästä menisi ohi!
 
Jos neuvolassa ei ole kerta lihavuuteen kiinnitetty huomiota,niin ei se varmaan oo sit kovin lihava. Ole kiitollinen että lapsellesi ruoka maistuu, on niitäkin joiden lapsilla on huono ruokahalu...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn:
Ihan omituisia kommentteja joillain täällä :o Lihavuus ei ole tervettä, ja nyt jos koska siihen on aika puuttua, eikä katsoa vierestä josko se sitten kymmenen vuoden päästä menisi ohi!

just.. jos lapsella on tarjolla hyvää ja terveellistä kotiruokaa ( ei karkkia, pitsaa, hamppareita, limppaa..) niin sitä syömällä pikkasen pyöreä lapsi ei varmasti ole lihava!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn:
Ihan omituisia kommentteja joillain täällä :o Lihavuus ei ole tervettä, ja nyt jos koska siihen on aika puuttua, eikä katsoa vierestä josko se sitten kymmenen vuoden päästä menisi ohi!

Näin se on!Naapurien 7v tyttö on tiukassa painokontrollissa.Hänellä on jo lihavuudesta ongelmia.Ap:n tapauksessa odottelisin kyllä sitä 6v neuvolaa.Ei mitään laihduttamista tms omin neuvoin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Björn:
Ihan omituisia kommentteja joillain täällä :o Lihavuus ei ole tervettä, ja nyt jos koska siihen on aika puuttua, eikä katsoa vierestä josko se sitten kymmenen vuoden päästä menisi ohi!

Mä en kyllä nähnyt missään kohtaa mainintaa, minkä kokoinen lapsi oikeasti on. Jollekkin pullukka on sama kuin normaalipainoinen lapsi.
 
"Based on the height and weight entered, the BMI is 19.4 , placing the BMI-for-age at the 97th percentile for boys aged 5 years 10 months. This child may be obese and is likely to have health-related problems because of weight and should be seen by a healthcare provider for further assessment."

http://tinyurl.com/cr3lvy
 
suomeksi? :ashamed:
 
No huhuh! Meidän 6-vuotias (täytti eilen) on 125 cm pitkä ja painaa 30 kiloa. Rasvaa on tytössä tuskin yhtään ja edes ilkeyksissään ei voisi sanoa tytön olevan edes pullukka. Saatikka ylipainoinen.
Onkohan ap:n arvio lapsestaan nyt ihan oikea?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Björn:
"Based on the height and weight entered, the BMI is 19.4 , placing the BMI-for-age at the 97th percentile for boys aged 5 years 10 months. This child may be obese and is likely to have health-related problems because of weight and should be seen by a healthcare provider for further assessment."

http://tinyurl.com/cr3lvy

suomeksi? :ashamed:

Oleellisin: Tämä lapsi saattaa olla lihava ja hänellä on todennäköisesti painoon liittyviä terveysongelmia.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Björn:
"Based on the height and weight entered, the BMI is 19.4 , placing the BMI-for-age at the 97th percentile for boys aged 5 years 10 months. This child may be obese and is likely to have health-related problems because of weight and should be seen by a healthcare provider for further assessment."

http://tinyurl.com/cr3lvy

suomeksi? :ashamed:

"Pituuteen ja painoon perustuen painoindeksi on 19,4, saattamisesta BMI-for-ikä on 97th prosenttipisteen poikien vuotiaiden 5 vuotta 10 kuukautta. Tämä lapsi voi olla liikalihava ja on todennäköisesti terveyteen liittyviä ongelmia, koska painon, ja olisi nähtävä terveydenhoidon tarjoajan arviointi. "

Tosi hyvä suomennos-ohjelma :D
 
Meillä on kanssa sama juttu. Yksi kolmesta lapsesta on samalla ruualla huomattavasti pyöreämpi kuin muut ja mikä pahinta, vaikka pituutta tulee reippaasti niin paino pysyy perässä. Kasvisten määrää olen yrittänyt lisätä ja vahtia, ettei syö aikuisten annoskokoja kotona. (Päiväkodin ruokailuista en tiedä) Meillä kanssa edessä 6-v. neuvola kesäkuussa, joten sinne asti on kai odoteltava terveydenhoidon ammattilaisen mielipidettä.
 
Similar threads

O
Viestiä
5
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä