Osaksi olen varmaan omaakin syytäni yksinäinen, koska en jaksa jatkuvasti soitella/tekstailla/käydä kylässä, koska työpäivinä herään aamulla tosi aikaisin ja vasta illalla olen kotosalla, jossa odottavat kotityöt sekä perhe: mies ja kaksi alle 4v. lasta sekä harrastukset ja opiskelut. Tämä pitää kiireisenä. Talo on lähes aina kuin pyörremyrskyn jäljiltä enkä jaksa sitä aina siivoilla. Siksipä en kehtaa tänne kyläänkään ketään kutsua.
Yhden mamman kans käydään kerran viikkoon lenkkeilemässä ja hänen kanssaan syntyjä syviä jutskataan. Kotiseudulla on hyviä ystäviä ja heidän kanssaan aina välillä pidetään yhteyttä. Mutta yksinäiseksi kyllä tahdon täällä Oulun seudulla itseni tuntea. Ois kiva lähtä joskus shoppailemaan muidenkin kuin oman perheen kans. Oma mies ei ole kovin hyvä makutuomari naisten vaatteiden suhteen =(. Niin ja minullakin oma mies on paras ystäväni - hänelle voin kertoa kaikki ilot ja surut - kuten myös hän minulle. Minusta saa kyllä luotettavan ja pitkäaikaisen ystävän, jos joku sellaista kaipaa... Ja kyläänkin voi tulla jos ei sekasorto haittaa =).
Minä olen varmaan kans sellainen outo lintu, kun en kokoajan hauku miestäni, perhettäni vaan kun kerron totuuden miten hyvin asiat on niin eipä niitä ystäviäkään tahdo olla =(. Olen huomannut työssä, että pitäis vaan kokoajan haukkua omaa miestä ja perhettä sekä valittaa kuinka huonosti asiat on niin kyllä "kavereita" riitää, mutta auta armias jos asiat on hyvin, niin eipä tuon kans viitti kaveerata kun se vaan kokoajan kehua retostelee... Miksi ei voi asiat olla hyvinkin??? Miksi pitää vaan toisista etsiä kokoajan niitä huonoja puolia? Varmasti meissä kaikissa niitä on, mutta miksi ei voi etsiä niitä hyviä puolia?
Kai minussa sitten on jokin perusteellinen vika kun en niitä ystäviä tahdo saada, on varmaan joku vipstaakkeli mennyt syntyissä väärinpäin =(
*