Kunpa joskus jotenkin voisin korvata vanhemmilleni edes osan siitä avusta jonka olen heiltä saanut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Ja nyt en puhu rahasta vaan AJASTA ja siitä kuinka upea tuki ja apu he ovat olleet koko ajan. Erityisesti eron jälkeen korostui se kuinka ihanaa on kun on hyvä tukiverkko ympärillä. Asuvat lähellä meitä ja isä on vielä työelämässä, mutta äiti on kotona. Auttavat todella paljon lasten kanssa esim. kun itsellä on lääkärikäyntejä jne ja muutenkin hakevat lapsia mummulaan leikkimään.

Tänä aamuna olen autoton kun mies meni autolla töihin ja kuopukselle oli sitten noussut pieni lämpö yön aikana. Ei paljon kuumetta, mutta sen verran että en mielellään hänen kanssaan lähtisi rattailla isoveljeä viemään päiväkotiin. Vähän aikaa mietin josko päiväkodille kuitenkin porukalla lähdettäisiin, mutta ei tarvikaan kun kullanarvoinen vaari tulee viemään pojan päiväkotiin :heart:

Vaikka se apu koostuu usein tällaisista pienistä asioista kuten 10min kestävästä päiväkotiin viennistä tms. niin kyllä ne arjessa vaan on isoja asioita ja helpottaa huimasti.

Äääh, en tiedä ymmärsikö kukaan nyt pointtia, mutta jälleen kerran olen todella onnellinen siitä että ihana hyvä tukiverkko löytyy ympäriltä ja sitä todella paljon arvostan.
 
Mä ymmärrän. Toi on mahtavaa kun on tuollaiset isovanhemmat.

Anteeksi. Mutta yksi kohta tekstissäsi hämäsi mua: "lähtisi rattailla isoveljeä viemään päiväkotiin". Miksi tämä isoveli ei voi pitää vapaapäivää kotona?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Aivan, se jäi mainitsematta eli pojalla on päiväkodissa tänään kevätretkipäivä ja siksi ei jää pitämään vapaapäivää, muuten kyllä oltaisiinkin kotiin jääty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Ok, anteeksi. Mutta kun mä en ymmärrä miksi viedä toinen hoitoon jos toinen on kotona. Mutta ymmärrän tämän tilanteen, jos retki on :)
 
löytyy samanlaiset, mun vanhemmat - parempia isovanhempia ei lapsille voisi kuvitellakaan,saati sitä korvaamatonta apua jota olen heiltä saanut ihan normi arki asioissa.
Pitäisi vaan osata vielä paremmin kertoa/näyttää heille se, kuinka suuresti heidän apuaan arvostan :)
 
minäkin ymmärrän. Minunkin vanhemmat ovat avuliaita. Juuri saman tyyppisissä "hätätilanteissa". Meillä joutuvat ajamaan 30km yhteen suuntaan, että hakevat sairaan lapsemme erityisluokastaan, joka on aika lähellä kotia( Esim.jos minulla ei ole autoa ja lapsi ei jaksa kävellä). Tulevat käyttämään minua ja lapsia terveyskeskuksessa jne... Olen kuitenkin yrittänyt minimoida nämä avut ,kun haluan heidän saavan elävän omaa elämäänsä.
 
Yhteistyössä