Kuolema ja suru :(

[yasmi11]

Ollaa nuori reilu peri kymppinen pariskunta
ja mun miehen isä nukkui pois eilen, puolentoista vuoden sairastelun jälkeen.

kysymys onkin että miten minä tässä asiassa voin olla tueksi ? (mulla ei ole kuollut kukaan läheinen joten en voi tietää mitlä hänestä tuntuu)
Mies on sulkeutuja ja päälle päin ei huomaisi että on mitää edes käynyt. :/
Hänen äitinsä menehtyi 2vuotta sitten ja siintäkään hän ei ikinä ole pystynyt puhumaan.
mitä sanoa sille ja miten valitsen oikeat sanat. :/
Oon ihan hukassa ja pelkään mitä tästä eteenpäim.

 

["emppu"]

Ei tarvitse välttämättä sanoa mitään. Halaa ja ole tukena hiljaisesti. Ei surussa ole/tarvita sanoja.

 

["vieras"]

Ollaa nuori reilu peri kymppinen pariskunta
ja mun miehen isä nukkui pois eilen, puolentoista vuoden sairastelun jälkeen.

kysymys onkin että miten minä tässä asiassa voin olla tueksi ? (mulla ei ole kuollut kukaan läheinen joten en voi tietää mitlä hänestä tuntuu)
Mies on sulkeutuja ja päälle päin ei huomaisi että on mitää edes käynyt. :/
Hänen äitinsä menehtyi 2vuotta sitten ja siintäkään hän ei ikinä ole pystynyt puhumaan.
mitä sanoa sille ja miten valitsen oikeat sanat. :/
Oon ihan hukassa ja pelkään mitä tästä eteenpäim.

mun mies myös sulkeutuja. ei halua puhua. kun hänen isänsä kuoli, annoin miehen surra omassa rauhassaan. annoin hänelle aikaa ja tilaa. hoidin itse käytännön hommat, murehdin laskujen maksemiset. hoidin hommat niin ettei miehen tarvinut murehtia mistään muusta kun omasta surustaan. kannoin siis arjen harteillani. ja uskon näin parhaiten tukeneeni miestäni.
älä sano mitään. jos mies on sulkeutuja kutne mun mies, niin ei hän halua jutella. halaa sen sijaan pitkään. ole lähellä, mutta anna tilaa samalla.
aika on ainut mikä auttaa.
jaksamisia sinulle.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25573133]mun mies myös sulkeutuja. ei halua puhua. kun hänen isänsä kuoli, annoin miehen surra omassa rauhassaan. annoin hänelle aikaa ja tilaa. hoidin itse käytännön hommat, murehdin laskujen maksemiset. hoidin hommat niin ettei miehen tarvinut murehtia mistään muusta kun omasta surustaan. kannoin siis arjen harteillani. ja uskon näin parhaiten tukeneeni miestäni.
älä sano mitään. jos mies on sulkeutuja kutne mun mies, niin ei hän halua jutella. halaa sen sijaan pitkään. ole lähellä, mutta anna tilaa samalla.
aika on ainut mikä auttaa.
jaksamisia sinulle.[/QUOTE]

ja tällä samalla tavalla toimin myös silloin kun miehen paras ystävä kuoli.

 

["mimmu"]

Mun isä kuoli vajaa 2 kuukautta sitten sairastettuaan 1,5 kuukautta ja mun mies on ollut tukena siinä. Ei tartte mitään sanoa, anna hänen puhua siitä aina kun hän haluaa. Mun mies kuuntelee ja halaa aina kun haluan ja muutenkin pitää huolta. Pidä kuitenkin huolta miehestäsi, että hän jaksaa surustaan huolimatta myös hoitaa muuta elämäänsä (syödä, nukkua ja muutenkin elää). Elämä jatkuu kuitenkin, vaikka siitä on tärkeä läheinen poissa. Kaikki kokee surua eri tavalla, mutta tärkeintä on olla lähellä. Voit sanoa miehellesi, että olet hänen tukenaan ja turvanaan koko ajan, ja sitten todella olet. Sanoja ei aina tosiaankaan tarvita, miehesi varmaankin arvostaa sinun "hiljaista" tukea, halauksia ja hellyyttä. Tärkeintä on olla saatavilla silloin kun tarvitaan. Voimia teille

 

["elina"]

parasta on että tuttu arki jatkuu, ja sanojakin löytyy, juuri silloin kun se hetki olisi sellainen, että sen pystyy tuntemaan. Raskaaksi menestyksen tekee että molemmat vanhemmat kuolevat parin vuoden välein, onko sisaruksia tai sukulaisia? Heidän tapaaminen, muistoihin meneminen, kipeiden asioiden tunnustaminen todeksi ja sitten vain arjen jatkuminen on lääkettä. Suruaika voi olla pitkäkin, mutta kun elämässä on iloa niin suru ei pääse pysyäyttämään kokonaan..Joinain hetkinä pysähtyminen on terveellistä. Lohtua voi tuoda monet asiat..