kuoleman pelko?

[jybis]

näiden viimeviikkosten ja toissavuotisten tapahtumien jälkeen (isä kuoli toissavuonna ja äiti viime viikolla) olen huomannut itessäni oudon piirteen.
Mietin kuolemaa kokoajan,ja siis omaa kuolemaa..pelkään sitä.
tää vaikuttaa jo siis ruokailuihin ja kaikkeen.jotenkin tulee semmonen olo että ei pitäs syödä joitain ruokia kun ne saattaa pitkällä tähtäimellä aiheuttaa sydän ja verisuonitauteja ja niihin voi kuolla
menee jo neuroottiseksi.

Hyvä ettei tupakkaa mene enää kun sen 2-4päivässä,ajattelin lopettaa koska olen juuri nähnyt miten esim keuhkosyöpään kuollaan.
pienikin päänsärky tai jomotus saa mut ajattelemaan kuolemaa ja sitä miltä sen jälkeen tuntuu.pelkään koko aihetta.jotenkin kokoajan tutkin itseäni ja meitin että mikähän on vialla ettei vaan vakavaa.

taitaa mielenterveys alkaa järkkymään.Huomenna olis tarkotus soittaa tuohon terv.keskukseen kun tää päivä meni noita juoksevia asioita hoitaessa.

kuonka moni tosissaan ajattelee tulevaa?
ja tiedän että äidin kuolemasta on vajaa viikko mutta kun tutnuu että jokainen päivä on taistelua tuon kuolema aiheen kanssa.

 

[Ninni ja tyllerö]

:hug: Sulla varmaan vaikuttaa nuo kokemukset ja suru ajatuksiin ja toivottavasti helpottaa kun jollekkin saat jutella! Itse en ajattele että johonkin kuolisin, mutta joskus iltaisin miettii että mitä sitten kun kuolee? Pahimmalta tuntuu että joutuu luopumaan läheisistää eikä nää heitä enää koskaan ja tavallaan sitä paluuta ei ole. Kuoleman jälkeen ei ole mitään! Pahoilta tuntuu noi ajatukset ja oikeen puistattaa ja yritän äkkiä keksiä tekemistä ja vaihtaa ajatuksia muualle koska mun pää hajoais jos alkaisin sitä enempi pohtia!!

 

[vieras]

mina sain suuren avun seurakunnan omaisryhmasta kun isani kuoli muutama vuosi sitten.sain jakaa suruani samankokeneiden kanssa ja ymmarrysta ja tukea.

 

[Asiaa ajatellut]

Hei ja halaus. Mun mielestä mielenterveydessäs ei oo mitään vialla. Olet kokenut menetyksen.Omaani koppaani tosin voi kyseenalaistaa, ottaen huomioon että lukiossa jo tein esitelmän aiheesta kuolema. Silloin halusin uskoa, että kuoleman jälkeen tapahtuu vielä jotain. Tosin tietoni rajoittui siihen mitä kirkko opetti. Mutta aihe ei ole jättänyt myöhemminkään. Nyt olen siinä vaiheessa, että käväisin jopa Intiassa ihmettelemässä kulttuuria, jossa on aivan erilainen käsitys kuolemasta. Sielä siihen valmistaudutaan, toiset koko elämän ja toiset vasta 'eläkkeelle' jäätyään (eli kun aika lähenee). Koko suhtautuminen ja maailmankuva siellä on erilainen. Ei niin lohduton tai jyrkkä kuin meillä täälä länsimaissa.
Nyt ajattelen, että niin kauan kuin hengitämme sisään ja ulos tällä planeetalla, meillä on mahdollisuus ymmärtää jotain uutta. Kaikki täälä toimii syyn ja seurauksen 'lakien' mukaan (kun sitä oikeen alkaa ajattelemaan) ja ne selvittämällä pystymme itse vaikuttamaan siihen miten täältä lähdemme. Pelossa vai jossain muussa mielentilassa. Ja siinä vasta opiskelemista että minne lähdemme?

 

[Paatunut Parahdus]

Ajattelen kyllä kuolemaa, mutta kuolema itsessään ei pelota. Sairastuminen on taas se mikä pelottaa ja on mielessä jatkuvasti, sekä se, miten lapset pärjää, kun olen poissa.

Luultavasti on nyt hyvä tosiaan käydä päästämässä painolastia pois ja tyhjentää ajatuksia. :hug: Rankkoja olet läpikäynyt.

 

[Istafra]

Lähetin sinulle ja veljellesi voimia tänään, mutta tässä lämmin voimahalaus vielä :hug:

Kuolemanpelko on minusta aika luonteva asia tilanteessasi: olethan kuolleiden vanhempiesi lapsena "seuraavana jonossa". Molempien vanhempiesi kuolemat ovat olleet lähekkäin. Välttämättä et ole saanut tehtyä isäsikään kuolemaan liittyvää surutyötä kunnolla loppuun. Ja nyt sitten kuoli äitisi.
Ei siis mikään ihme, että alat oireilla kertomallasi tavalla.
Ei surussa auta muu kuin aika. Niin kulunut sanonta, mutta samalla myös niin totta.
Mene ihmeessä juttelemaan ammattiauttajalle, yksin et välttämättä jaksa koko surutyötä ainakaan tässä alkuvaiheessa kantaa ja tehdä.
Onneksi sinulla on veli rinnallasi :hug:
Olkaa tukena toisillenne.

 

[Harmaa idiootti]

Mulla on välillä noi ajatukset että jos mulle sattuu jotain mitä mun lapsille käy. Esikoinen on jo ihan pian täysi-ikäinen mutta kuopuksella siihen on matkaa. Ja kun isä ei kuopuksella ole kuvioissa. Sekin huolettaa ja mietin että tarvii tehdä tämän asian suhteen jotain.

Myös mä pelkään näitä tilanteita kun tarvii autolla lähteä pitkää matkaa menemään johonkin niin edellisenä iltana mietin jo mahdolliset mitä voi matkan varrella tapahtua ja on välillä ollu aika liki että olen sen pelon takia perunut. :ashamed:

Mun oma äitini on aika huonossa jamassa ja pakkohoidossakin oli jossain välissä ja on edelleen mielenterveyspotilas mutta alkoa kuluu edelleen ja samat mulla on luultavasti edessä. Mulla ei ole aiempaa lähiomaisen kuolemasta kokemusta ja en tie miten sen tulen kestämään.

Voimia JYPIS sulle ja :hug:

 

[sara]

Mä olen ajatellut kuolemaan melkein koko ikäni. Tosin eri kanteilta. Nuorena pelkäsin sitä kovastikin, ja omaisten kuoleman kautta jouduin sitä käsittelemäänkin. Lopulta sain rauhan asiaan uskoon tuloni myötä. Voimia sulle kovasti ja osanottoni.

 

[Maikki]

Multa kuoli viimevuonna mummu ja koira. Eikä oikein vieläkään luista...kyllä siinä hetkex takkuun menee, mutten aio luovuttaa (vaikka välillä mieli tekis)

 

[vieras]

Hei ja halaus. Mun mielestä mielenterveydessäs ei oo mitään vialla. Olet kokenut menetyksen.Omaani koppaani tosin voi kyseenalaistaa, ottaen huomioon että lukiossa jo tein esitelmän aiheesta kuolema. Silloin halusin uskoa, että kuoleman jälkeen tapahtuu vielä jotain. Tosin tietoni rajoittui siihen mitä kirkko opetti. Mutta aihe ei ole jättänyt myöhemminkään. Nyt olen siinä vaiheessa, että käväisin jopa Intiassa ihmettelemässä kulttuuria, jossa on aivan erilainen käsitys kuolemasta. Sielä siihen valmistaudutaan, toiset koko elämän ja toiset vasta 'eläkkeelle' jäätyään (eli kun aika lähenee). Koko suhtautuminen ja maailmankuva siellä on erilainen. Ei niin lohduton tai jyrkkä kuin meillä täälä länsimaissa.
Nyt ajattelen, että niin kauan kuin hengitämme sisään ja ulos tällä planeetalla, meillä on mahdollisuus ymmärtää jotain uutta. Kaikki täälä toimii syyn ja seurauksen 'lakien' mukaan (kun sitä oikeen alkaa ajattelemaan) ja ne selvittämällä pystymme itse vaikuttamaan siihen miten täältä lähdemme. Pelossa vai jossain muussa mielentilassa. Ja siinä vasta opiskelemista että minne lähdemme?

Mielenkiintoinen teksti. Itseäkin on aina ihmetyttänyt tämä länsimainen asenne kuolemaan. Minulle se on luonnollista niin kauan, kun mennään "oikeassa järjestyksessä". Mun pelot siis lähinnä liittyy siihen, että jostain syystä se järjestys muuttuisikin

 

[asiaa ajatellut]

Vierailijalle: mitä tarkoitat "oikealla järjestyksellä" ? Olisi mukavaa keskustella aiheesta enemmänkin. Tarkoititko että kuolema etenee järjestyksessä, eli luonnollisesti. Vai, että täältä lähdetään tulo järjestyksessä (ensin vanhemmat sitten aikanaan lapset jne)?

On mielenkiintoista ottaa selvää kuinka me tänne synnymme, sillä sama prosessi olisi tarkoitus purkaa kuolemassa. Erään katsomuksen mukaan jo ennen fyysisten munasolun ja siittiön kohtaamista on tapahtunut 'hienompien kehojen' synty, eli on muodostunut jotain mitä voi myöhemmin nähdä ihmisen aurana. Samoin kuolemassa muutokset alkavat ensin näissä 'hienoissa kehoissa', jotka syntymässä aukeavat, kuolemassa ikäänkuin keriintyvät kokoon. Ja näitä prosesseja itäinen kulttuuri kuvaa hyvnkin yksityiskohtaisesti. Ja koska ihmiset siellä jo eläessään harjoittelevat meditaation ja muiden harjoitusten kautta näitä olotiloja, he kuollessaan tunnistavat mitä on tapahtumassa ja miten siihen suhtautua.
- Tämä mielestäni karkoittaa pelon. Usein uusi ja tuntematon aiheuttaa pelkoa, mutta kun tuntematon tulee tutuksi, pelko hellittää. Ainakin muuttuu joksikin muuksi.

 

[asiaa ajatellut]

Jybikselle halaus. Mitä kuuluu tänään?